keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Kulmahiomakoneen huolto


Puhti poissa
Noin viisi vuotta palveluksessani ollut 125 mm:n kahden käden kulmahiomakoneen teho alkoi kadota. Ei halunnut käynnistyä mutta kun laikasta pyöräytti saattoi lähteä toimimaan mutta moottorin kollektorissa näkyi enemmän kipinöintiä kuin on normaalisti.

Varaosat
Hiomakoneen mukana tuli varaosina hiiliharjat. Kaivoin ne esiin varastosta ja vaihdoin.

Kahva avattuna.

Helposti esillä
Neljä ruuvia auki niin on tämä maisema näkyvissä. Oikealla näkyy hiilisillan toisen hiilen kiinnitysosa. Käytännössä kahvan rakenne kiinnittää hiilet paikoilleen. Ne lähtevät vetämällä pois ja uudet menevät painamalla paikalleen.

Keskellä kuluneet hiilet. Reunoilla uudet.

Puhdistus ohessa
Kun purin kahvan irti niin puhaltelin paineilmalla kertyneet pölyt irti.

Tässä hiilisillan toinen puoli tyhjänä.

Takaisin kiinni
Toinen puoli on identtinen. Vanhat hiilet pois ja uudet tilalle. Sen jälkeen kahva kiinni. 

Kunnostettu kulmahiomakone.

Vieläkö kestää
Menisiköhän taas seuraavat viisi vuotta. Laitteen hinta oli 20€ ostaessa. Sikäli varsin hyvää asiakaspalvelua että varaosat sisältyivät hankintahintaan.

Sopivat muihinkin
Samat hiiliharjat sopivat myös moniin toisiin vastaavan merkkisiin sähkölaitteisiin. Muunmuassa jyrsimeeni.

Neljä vuotta myöhemmin
Ostin vielä tarjouksesta kaksi samanlaista kulmahiomakonetta hyllylle odottamaan käyttöä. Kuvan kone ja toinen samanlainen ovat toimineet varsin hyvin niissä tehtävissä mihin niitä ole tarvinnut kuten metallin leikkaaminen ja hiontatyöt. Mutta reservikoneet ovat valmiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti