perjantai 18. maaliskuuta 2016

California III etuiskunvaimentimen kunnostus


Guzzin omaa suunnittelua
Osassa, lähinnä alkupäässä Cali3-sarjaa on Guzzin omaa patenttia olevat säädettävät iskunvaimentimet etuteleskooppien ylä- tai alapäissä. Niissä on oma vaimenniöljynsä ja liukuputkissa erikseen tilkka voitelyöljyä. Öljyt eivät ole tekemisissä toistensa kanssa. Tässä on versio joka on teleskoopin alapäässä. Jouset ovat sen yläpuolella.

Osat purkujärjestyksessä.

Purettu osittain
Kaikkia rakenteita ei ole vielä kuvanottohetkellä purettu: vaimenninmäntä säätömekanismeineen on vielä purkamatta sekä jousen esijännityksen säätömekanismi myös. Pääasialliset purkusyyt ovat vaimenninnesteen vaihto ja erityisesti se että toinen vaimentimista on liikuntarajoitteinen eikä vaimenninmäntä päässyt kulkemaan koko liikematkaansa. Löytyi rikkoutuneita osia ja lisäksi vuotaneita tiivisteitä. Joku oli käynyt avaamassa vaimentimet ennenkin.

Kauan käytössä
Tuskin viat kuitenkaan johtuvat siitä vaan ikä on tehnyt tehtävänsä. Toisen iskunvaimentajan pohjaanlyöntivaimentimen holkin on joku tehnyt sorvaamalla uuden. On lievästi erilainen kuin alkuperäinen ja työn jälki vähemmän siistiä. Lieko vaurioitunut aiemmin? Tai kadonnut. Mutta korvaava tuote kyllä toiminee tehtävässään.

Vasemmalla teleskoopin yläpään tulppa ja sen osia.

Väärä työkaluvalinta
Tätä teleskoopin päätytulppaa on varmaankin järsitty putkitongeilla. Sopivan kokoinen kiintoavain on sopivampi työkalu tarkoitukseen. Vain kuusikulmainen hylsy, kiinto, tai lenkkiavain käy tämän tyypin kantaan.
Tulpan sisään rakentuu jousen esijännityksen säätömekanismi joka on tässä vielä purkamatta. 

Alapään osat.

Kompensaatiokammio
Kuvasta puuttuu sylinteri missä keskellä näkyvä kompensaatiokammion mäntä liikkuu. Sen liike syntyy siitä että sylinteriin työntyvä vaimenninmännän varsi syrjäyttää öljyä joten vaimenninmäntä painuu alemmas ja jousi vastustaa painumista sekä kammiossa oleva ilma myös. Kuva on otettu heti purkamisen jälkeen ennen pesua. Rikkinäisiä osia löytyi ja niistä syy miksi iskunvaimennin ei toiminut oikein

Vaimenninsylinterin yläpään tiivisteitä.

Vaurioita
Yläpään holkissa on teflonsisus joka ohjaa männänvartta. Sen yläpuolella tiivisteosat jotka ovat minulle tuntemattomasta syystä särkyneet. Oikealla näkyvä välyslevy on katkennut ja vääntynyt huonoon kuntoon.

Vaimenninmäntä ja sen osia.

Osien osia
Kuten näkyy niin sisäänjouston shimmin raossa on roska. Vaimennus ei liene toiminut kunnolla. Jatkoin purkua ja lisävikojen etsintää. Etsintä tuotti tulosta. Samalla saa mallit millaisia osia pitää tiivistekaupasta lähteä etsimään. Murtuneen lukkorenkaan osat ovat syöneet vaimenninmännän säätötangon kierteen alapään ikävän näköiseksi.

Vaimentimen alapään osia.

Osat tarkastelussa
Alhaalla o-renkaineen pohjaanlyöntivaimennusholkki. Ylärivissä kompensaatiokammion osat. Huom. Mäntä on kuvassa nurinpäin. Kuppipuoli kuuluu ylöspäin.

Iskunvaimentimen yläpään tiiviste ja tiivistepesä.

Suuri paine särkee
Huulitiiviste oli murtunut. Syynä paineiskut kun vaimenninöljyä oli väärässä paikassa eikä mäntä päässyt liikkumaan kuin osan matkaa. Tiiviste oli myös vinossa mutta muissakin osissa oli sanomista. Teflonpusla puuttui. Se pitää tehdä sorvaamalla.

Jousipaineensäätimen osia ja paluuvaimennuksen säätönuppi.
 
 Yritin hieman siistiä nuljattuja ja kolhiutuneita osia.

Kaksi säätöä
Pikkunuppi on paluuvaimennuksen säätö. Sitä alempi on jousipaineen säätö. Muu osasta on iskuvaimentajan kiinnitys yläputken yläpäähän.

Paljon viimeisteltävää
Osia oli ilmeisesti joskus purettu putkitongeilla vaikka tavallisella kiintoavaimella sujuisi paremmin. Tai edes jakoavaimella. Lisäksi nämä osat on kiristetty usein tavattoman kireälle vaikka niissä on hienokierteet jotka pienelläkin kiristyksellä pitävät osat paikoillaan. O-rengastiivistys luo myös kitkaa.

Kompensaatiokammion männän palautinjousi.

Lisää sorvattavaa
Jousi oli asennettu nurinperin ja on lisäksi "hattunsa" halkaissut. Pitänee nailonista sorvata uusi molempiin iskunvaimentimiin.

 Vaimenninmännän yläpuoli.

Vaimentimen se kohta joka vaimentaa
Tämän päälle tulee sisäänpuristusvaimentimen shimmi ja jousi.

 Vaimenninmännän osat.

Vaimentimen säätöosia
Keskellä oleva puikko on paluuvaimennuksen säätöpuikko. Alhaalla oleva ontto männänvarsi ja siinä olevat kaksi reikää joiden virtausta puikon sijainnin säätäminen muuttaa. Puikko on männänvarren sisällä. Puikon yläpäässä säätönuppi.

 Osajärjestys.

Osien runsautta
Kuvassa myös uusi liuku- eli männänrengas, shimmi ja shimmin jousi.

Säätöpuikon alapää vaurioitunut.

Irto-osa kalvanut
Kierteen yläpuolella olevaan uraan kuuluu lukkorengas. Ehkä tuossa lukkorengas vielä pysyy.

 Lukkorengas paluuvaimennuksen säätöakselin päässä.

Pieni parannus
Vaikuttaa siltä että lukkorengas pysyy kohteessa paremmin kuin alkuperäinen ns. C-rengas tai uraratsastaja.

Paluuvaimennuksen säädön ääripäät.

Vaimentimen toiminta
Yläkuvassa vaimennus on minimiasennossa. Alhaalla vaimennus on täysillä. Riippuu täysin öljyn viskositeetistä miten vaimennuksen säätö painottuu. Ohuella öljyllä vaimennuksen säätö on herkkä mutta ei välttämättä saavuta täyttä vaimennustehoa. Korkeaviskositeettisellä öljyllä säätö on hyvin jyrkkä ja herkkyys menetetään. Öljyn viskositeetin valinnan määrää se millaisia ominaisuuksia keulalta halutaan.

Uusi ja vanha kompensaatiokammion männän välilevy ja jousi.

Muovin sorvausta
Sorvasin pomista uuden välilevyn. Kompensaatiokammiossa kuuluu olla vain ilmaa. Pom on kohtuullisen hyvä muovimateriaali tämän kaltaiseen pitkäaikaiseen sykliseen rasitukseen.

Pääosa tiivisteistä löytyi kivijalkakaupasta
Kierros tiivistekauppiaan luona toi saaliiksi lähes kaikki iskunvaimentimen tiivisteet. Vain pienin säätönupin alla oleva o-rengas jäi saamatta. Toiminnan kannalta se ei ole välttämätön mutta se estää veden pääsyn männänvarren sisään. Yritän jostain löytää sellaisen. Ja myös löysin.

Matkoja ja vähän kävelyäkin
Joskus näiden pienten osien hankinta teettää pitkiäkin auto- tai moottoripyöräajeluita Tampereen seudulla tai laajemminkin. Parinkymmen centin osa voi tulla tulla kalliiksi.

Kahden iskunvaimentajan tiivisteet. Miinus 2 o-rengasta. 

Tarpeellinen rivistö
Oikealla on teleskoopin alaputken yläpään huulitiivisteet. Pienemmät huulitiivisteet ovat iskunvaimentajan yläpään tiivisteet.

Uutta tiivistemateriaalia
Vasemmalla ylärivissä on suhteellisen hyvässä kunnossa oleva alkuperäinen vaimenninmännän männänrengas. Tiivisteliikkeestä sain kiepin lisää kyseistä männäntiivistettä. Siitä voi leikata uusia kun tarvitsee. Noin 60€ osat yhteensä kahteen vaimentimeen.

Uusilla tiivisteillä koottu etujousituksen sisäosa.

Pääosat
Vasemmalla alapää, ensimmäisenä hidastinholkki joka vaimentaa pohjaanlyönnin. Sitten iskunvaimennin, molemmat jouset, jousipaineensäädin, sisäputken ylätulppa ja vaimennuksen säätönuppi.

Toimintakunnossa
Kokoaminen on öljyistä puuhaa eikä tullut otettua siksi kuvia. Kerrottakoon että kun iskunvaimennin on oikein koottu ja öljyä iskunvaimentimessa on oikea määrä ja männänvarsi painetaan pohjaan niin sen pitää palautua sieltä takaisin pituuteensa itsekseen. Silloin kompensaatiokammio toimii oikein ja kompensoi männänvarren verran öljyn tilavuutta ja männän alle kertyvä ilmanpaine ja palautinjousi yhdessä pukkaavat männän yläasentoon. 

Öljy väärässä paikassa
Päävika tässä vaimentimessa oli se että kompensaatiokammioon oli vuotanut öljyä ja vaimenninmäntä liikkui vain lyhyttä matkaa vaimentimen yläosassa. Keula vaikutti pohjaavan jo liikkeensä puolessa välissä. Ymmärtääkseni keula oli käynyt huollossa ja siihen oli vaihdettu uudet jouset mutta tätä vikaa ei ollut huomioitu lainkaan. Jää arveluttamaan oliko jousten vaihdosta mitään hyötyä jonka pyörän omistaja oli teettänyt hiljakkoin ja sen jälkeen ilmeni myös mainittu vika.

Tässä Bitubo-vaimentimilla koottu keula. Ylempänä Guzzin oma systeemi.

Korvaavat osat
Ulkoisista eroista erottaa mikä on ollut keulan "sisäratkaisun" toteutus. Tarvikkeena myydään suljettuja tai osin suljettuja iskunvaimenninpatruunoita säädöllä tai ilman.

Alkuperäinen toimii paremmin
Alkuperäistä ei ole juuri saanut varaosana mutta kun sellaisen löytää kannattaa se korjata. On toimintavarma ja siinä on hyvät säädöt. Tämäkin on palvellut noin 30 vuotta ja vasta nyt jumiutunut.

Jouset vanhaa muu uutta
Kuvassa näkyvä koottu keulaputkipari on ollut alunperin samanlaisella järjestelyllä toteutettu kuin nyt korjaamani. Nyttemmin siinä on iskuvaimennin aivan päinvastaisessa paikassa ja muutenkin erilaiset sisäkalut. Jouset ovat samanlaiset.

Ensin piti korjata vain yksi
Korjatun iskunvaimentimen parikin saapui Ruotsista joten pääsen tekemään senkin. Vaikutti olevan muutoin kunnossa mutta vaimentimessa oli öljyvajausta. Öljy oli mustaa kuin terva. Pääsen sitä tekemään vasta jonkin ajan kuluttua kun väliin osuneet hommat tulevat tehtyä alta pois.

Teettäjiä 
Ulkomaille on tullut tehdyksi muutama pari näiden iskunvaimentimien korjauksia. Näissä on hienoa se että varaosat tai niiden materiaalit löytyvät paikallisilta osatoimittajilta.

Loppuselvitys
Molemmat iskunvaimentimet ovat nyt käyty läpi perusteellisesti ja asennettu korjaussarjat. Tosin osa osista oli korvattava itse tekemilläni osilla.
Suurin työ on iskunvaimenninpatruunan ylätiivisteen kunnostaminen. Siinä on yhteensä kahdeksan osaa. Asennus ja oikea osajärjestys tärkeää. Toinen tärkeä tekijä on saada oikea öljymäärä sylinteriin.

Kaikki kahdeksan osaa nipussa.

Osajärjestys
Alimpana on huulitiiviste, sitten teräksinen välilevy, teflonrengas, o-rengas, toinen teräksinen välilevy ja lukkorengas. Ulkokehällä myös o-rengas. Kahdeksantena runko-osa.

Tasauskammion mäntä ja jousi painimineen.

Alkuperäinen vaurioitunut painin.

Välimäntä vinossa
Sorvasin molempiin tasauskammioihin uudet painimet rikkinäisten tilalle. Vanhat ja rikkuneet olivat päästäneet kompensaatiokammion männän vinoon asentoon ja siitä syystä osa vaimenninesteestä oli päässyt kompensaatiokammioon. Keula ei joustanut enää koko matkaansa.

Neljä säätönuppia.

Kiertosuunnat
Iskunvaimentajan yläpäässä on kussakin kaksi toimintoa: jousipaineen säädin ja paluuvaimennuksen säädin.
Nupikat ovat loogiset: vastapäivään kiertäessä vastus kasvaa vaimennuksessa ja jousipaine jousissa.

Yläpään tulpat toimintoineen.

Jousipaineen säätö
Ylempi tulppa on perusasennossaan mutta alemmassa on jousipaine käännetty täysille. Säätöä ei ole kovin paljoa mutta jos jouset on valittu oikein käytettävälle kuormalle vajaan 30 mm säätö riittää muuttamaan rungon asentoa merkittävästi. Jousipainetta säädetään nupin alapuolella olevasta "mutterista" ja paluuvaimennusta pyöreästä nupista. SAE 10 iskunvaimenninöljyllä vaikutus ääriasentojen välillä on huomattava. Jos eroa ei huomaa on epäiltävä että iskarit ovat rikki. Molemmat säädöt pitää olla samoissa asetuksissa molemmissa iskunvaimentimissa.

Hyvää matkaa
Näillä on hyvä lähteä suorittamaan seuraavaa sataatuhatta kilometriä.

Hyvää jatkoa
(Jos haluaa lisätä jousipainetta vielä maksimista niin voi lisätä tarpeellisen paksun muotoon sorvatun kovamuoviholkin kierrejousten väliin. Se auttaa jos kuljetettavaa on jatkuvasti normaalia enemmän tai mikäli jouset ovat menettäneet osan kantokyvystään.)

Otan vastaan
Jos on jäänyt ylimääräiseksi vastaavat iskunvaimentimet ostan pois kuleksimasta.

Ajossa
Tällä keulaputkiparilla on ajettu korjauksen jälkeen muutamia tuhansia kilometrejä. Ovat toimineet moitteitta ja säädöillä on saanut keulan toiminnan jämäkäksi. Toinen ääripää säädöissä on hieman lelluvaa menoa eikä kaarteissa ajaminen ole vakaata. Lähellä vaimennussäätöjen puoltaväliä on varsin hyvä säätöasetus. Jousipaine on lähellä maksimia koska kuormaa on yleensä merkittävästi.

Tekninen laite
Pitää kunnioittaa tämän rakenteen suunnitellutta henkilöä tai työryhmää sillä harvoin näkee, edes nykykeuloissa, vastaavia innovaatioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti