torstai 31. joulukuuta 2015

Irtomoottori: kytkimen kunnostus

Että asia olisi erittäinkin epäselvä niin pieni selostus heti alkuun: kun ostin Purkupyöräksi nimeämäni entisen Libanonin poliisilaitoksen moottoripyörän joka oli tuotu Suomeen ja kunnostettu oletettavasti ajokuntoiseksi sekä rekisteröity liikenteeseen. Sen mukana tuli erillinen moottori josta puuttui muutamia oleellisia osia.

Tästä kokonaisuudesta kunnostin ensin Purkupyörän moottorin siten että otin huomioon jo lähtökunnon joten en käyttänyt siihen ihan niitä parhaimpia osia mitä oli varastossa vaan siitä ohessa tulleesta Irtomoottoriksi nimeämäni moottorin ns. puolipitoisia purkuosia.

Kuitenkin, luonnollisesti, suoraan ajosta puretusta Purkupyörän moottorista, joka kantaa nyt Varamoottorin nimeä, irrotin Irtomoottorin kuntoon laittamiseksi erinäisiä osia kuten kytkimen. Siinä ilmeni muutama poikkeama jotka melko selkeästi selittävät miksi esimerkiksi vaihteiston kytkinakseli oli tarpeettomasti lyhennetty. Siitä aiheesta kirjoitin erillisen jutun koska se vaikuttaa lähes salapoliisitarinalta.

Myös kytkimeen joutuneen öljyn poisto on järjestetty niin että sitä ei pääse kytkinpinnoille. Öljylle on kytkimessä omat reittinsä. Suurin osa kytkimen osista osallistuu öljynpoistoon. Siksi pieni vuoto ei pilaa kytkintä kovin helposti. Sekin olisi oman juttunsa.

Tähän tulee vain juttua kytkimen kokoonpanosta. Se alkaa tietysti puhdistamisesta. Pienosat kävivät ultraäänipesurin kautta puhdistuakseen. Muut osat vaativat mekaanista- ja liuotinpuhdistusta ja tietyt osat kunnostusta.

 Kytkimen osia.

Kuvasta puuttuu vauhtipyörä, kytkinjouset ja -levyt. Osat ovat kitkapinnoiltaan laikuttuneita ja niiden pito, tai pidemminkin tarttuvuus voi olla hieman epämääräinen. Lisäksi osat pitää pestä ennen kunnostusta ja sen jälkeen.

Vauhtipyörän kytkinhammastus ennen puhdistusta.

Tämä lika ei lähde normaaleilla pesutavoilla vaan vaatii mekaanista puhdistusta. Ruuvitaltalla ja teräsharjalla tuli puhdasta.

Sama kohta puhdistettuna.

Hammastuksessa näkyy selkeästi että kulumaa on. Poikkeuksellista sen sijaan on että kytkimen painelevyn hammastus ei ole jättänyt jälkeään hammastuksen keskialueelle vaan kaikki kuluma on aivan hammastuksen takareunassa. Paikalla olleet vanhoista levyistä oli etummainen vielä hyvin sallituissa mitoissa joten kulumaa on tapahtunut jonkin aiemman kokoonpanon yhteydessä. Vain takimmainen kytkinlevy on ollut toiminnassa. Kytkin voi siis toimia vain yhdelläkin levyllä.

 Kytkimen paininlevyn pintaa.

Levyn pinnassa on kuluma- ja kuumenemisjälkien lisäksi selkeitä vasaran jälkiä. Olisiko kokoonpanoa suoritettu joskus väkivaltaisesti? Jälkiä ei ole kuitenkaan niin paljon että niistä olisi juurikaan haittaa ja levy osoittautui riittävän suoraksi. Hionnan jälkeen riittävän hyvä jatkoon.

 Vauhtipyörän nuoli-ajoitusmerkki.

Merkki tarkoittaa että oikean puolen mäntä on yläkuolokohdassaan kun nuoli osoittaa kytkintilan reunassa kampikammiossa olevaa vastintaan. (puolipyöreä lovi) Käytännössä kampiakseli kierretään niin että oikea mäntä on ylhäällä ja vauhtipyörä asennetaan niin että nuolimerkki osoittaa vastinettaan alumiinivalussa. Kampiakselin kiinnityspultit voidaan kiertää paikoilleen ja momenttiarvoonsa. Mielellään kierreliiman kanssa. Kaiken varalta. Jos pulteissa on vähänkin vaurioitumaa kierteissä pitää laittaa uudet pultit. Tavalliset 8.8-pultit eivät käy vaan vaaditaan suuremman vetolujuuden omaavat pultit.

 Vauhtipyörä kiinnitetty ja ajoitettu.

Myös kytkimen paininjouset on asetettu. Tämän päälle tulee paininlevy jossa vastaavat upotukset jousille. Sitä varten paininlevyssä on ajoitusmerkki. Jos jouset eivät pysy paikoillaan itsekseen niin jousen "häntää" voi pihdeillä hieman taivuttaa niin tarttuvuus paranee. Myös kokoonpanon voi suorittaa niin että moottori on vauhtipyörä ylöspäin joten painovoima pitää huolta jousten pysymisestä lovissaan. Vauhtipyörän hammaskehän etupuolella on reikiä joiden tarkoitus on johtaa epäpuhtaudet ja ja kytkinpöly vauhtipyörän ulkopuolelle. Alumiinvalusssa oleva ajoitusmerkki näkyy juuri kuvan oikeassa yläreunassa. Silloin oikean puolinen mäntä pitää olla yläkuolokohdassa.

Paininlevyn ajoitusmerkki.

Tämä suunnataan vauhtipyörän ulkokehällä olevaa nuolta kohti niin jousten upotukset ovat kohdallaan.

Paininlevyn jousiupotukset.

Kun paininlevy ja jouset ovat oikealla kohdallaan voidaan kampiakselin keskellä olevaan kierteeseen kiertää asennuspultti jolla jouset painetaan kasaan että kokokoonpano sujuu mukavasti.

 Paininlevyn takasivu puhdistettuna.

Puhdistettuja pintoja on yhteensä neljä. Käsin hiomalla pinnat suoraksi menee aika kauan. Siksi käytän Black&Deckerin Mouse-epäkeskohiomalaitetta jolla pinnat saa riittävän suoriksi ja puhtaiksi.

Kansilevyä hioessa tuli vastaan syöpymiäkin.

Jossain vaiheessa kytkimessä on ollut vettä ja ruoste päässyt syövyttämään kytkinpintoja. Ei kuitenkaan liian pahasti. Myös koko kehän mittainen naarmu löytyi. Se onneksi hioessa tasaantui riittävästi ettei se aiheuta ongelmaa. Urassa olevat reiät poistavat syntyvän kytkinpölyn kansilevyn takapuolelle.

 Jouset vedetty kasaan keskipultilla.

Pultti on liki välttämätön apuväline. Ilman sitä kokoonpano on hankalaa ja ottaa aikaa. Mahdollista kyllä mutta pitää olla tarkkana. Osia voi vaurioitua. Jousten ollessa painettuna osien paikalleen laitto on lähinnä vain latoa ne paikoilleen ja kiristää loputkin pultit.

Etummainen kytkinlevy.

Levy nostetaan nojaamaan paininlevyä vasten. Tässä vaiheessa ei tarvitse vielä keskittää ja keskipultti saa olla paikoillaan asennuksen loppuun asti.

Välilevy paikoillaan.

Välilevyä, kytkinlevyjä ja kansilevyä ei tarvitse ajoittaa. Kunhan laittaa paikoilleen.

Taaempi kytkinlevy paikoillaan.

Kansilevy käynnistinhammaskehineen.

Tässä vaiheessa kierretään kytkimen kannen pultit kiinni momenttiin liiman kera. Kytkinlevyistä ei tarvitse vielä välittää vaikka ovatkin epäkeskeisesti.

Kytkimen kansi paikoillaan ja keskipultti vielä kiinni. 

Tässä vaiheessa kytkinlevyt liikkuvat kevyesti ylös, alas ja sivuttain sekä kiertyvät toistensa suhteen. Keskipulttia löysätään sen verran että levyt liikkuvat enää tahmeasti ja laitetaan kytkimen keskiöhammastus kytkinlevyjen hammastuksen läpi ja haetaan keskikohta. Keskiöhammastus ohjaa kytkinlevyt tarkasti samaan linjaan keskenään ja keskelle. Keskipultti voidaan poistaa. Kytkimen keskiöhammastus on normaalisti kiinni vaihdelaatikon kytkinakselilla.

Keskitystyökalu toimessaan.

Käytän keskitykseen vanhaa kulunutta kytkinkeskiötä. Tämä on ollut ns. matalauraista tyyppiä jonka olen koneistanut syväuraiseksi. Se on riittävän tarkka saamaan kytkinlevyt keskelle sekä samaan linjaan. Kun keskiö painuu suurinpiirtein samaan tasoon kytkinlevyn hammastuksen takareunan kanssa niin se kertoo että molemmat levyt on suunnattu kytkimen paininlevyn keskiön suhteen samankeskeisiksi.

Levyt suunnattu, keskipultti poistettu.

Kytkin on melkein koottu, vain kytkimen napa on asentamatta. Kun vaihteistoa laitetaan paikoilleen pitää muistaa ettei napa pääse asennuksen aikana putoamaan pois paikaltaan.

Kytkin täysin koottuna. Napa keskellä.

Aikaa menee enimmäkseen vain kytkimen osien puhdistamiseen koska joka rako, reikä, reuna ja ura on puhdistattava mekaanisesti. Pyöriessään vauhtipyörä linkoaa kaiken lian ulkokehänsä sisäpuolelle eikä se sieltä tahdo poistua. Se on yksi syy kytkimen huonoon toimintaan josta usein syytetäänkin vaihteistoa koska vaihteet kolahtelevat tai eivät menekään helposti päälle tai vapaalle.

Tässä päässä kytkinmekanismia ei ole mitään säätöjä. Säätöruuvi löytyy vaihdelaatikon takakannen kytkinvivusta. Se säädetään niin että kytkin ei kanna silloin kun kytkinkahvasta ei vedetä, löytyy siis käyttövälys ja kytkin irrottaa kun kytkinkahvasta vedetään. Liikkeellelähdön pitää tapahtua ilman nykäyksiä. 
Painelaakerin kuntoon pitää aika-ajoin kiinnittää huomiota. Myös se, muine rakenneosineen on vaihteiston takakannessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti