maanantai 26. lokakuuta 2015

Purkupyörä: Viallisten osien kunnostusta



Ajettu kiville
Puhdistelin ja tutkin aiemmin irrotettuja osia. Öljypohja oli ajettu useamman kerran kiville ja jäähdytysrivat olivat lohkeilleet. Muutoin öljypohja on ehyt. Jäähdytysrivat voisi hitsaamalla korjata mutta homma ei taida olla hintansa ja vaivan väärti. Ehyitä öljypohjiakin on olemassa.

 Siistitty öljypohja.

Terävät kulmat pois
Näkyvä jäähdytysripavaurio ei ole ainoa. Pääasiassa murtumat ovat öljypohjan etureunassa mutta keskellä ja takareunassakin on paloja poissa. Kuten kuvasta näkyy niin pyöristin murtumien terävät kulmat. Se lisää jonkin verran lujuutta mutta pääasiassa vaikutus on ulkonäköseikka.

 Kampiakselin takalaakerin pukin murtuma.

Selkeä murtuma
Piirtelin punaisella kynällä missä murtuma kulkee. Se on havaittavissa sisäpuoleltakin. Eli murtuma on läpi asti ja todennäköisesti vuotaisi öljyä. Vien osan hitsarille: hän viistää murtuman auki noin puoleenväliin materiaalipaksuutta ja hitsaa viistetyn alueen umpeen. Mahdollisesti sama toimenpide sisäpuolelle. Sitä ennen on halkeamasta saatava lika ja öljy pois haittaamasta hitsausta.

Hitsaus- ja koneistusjigi
Toimenpidettä varten olen tehnyt jigin joka estää lämpövetelyt hitsauksen yhteydessä ja sama väline mahdollistaa sorvauksen.
 
Hitsauksen jälkeen sorvaus
Osa voi tarvita sorvausta sisäpuoleltaan koska siellä on tiivistepinta. Purkaessa oli jostain syystä havaittavissa kaksi tiivistettä päällekkäin. Vahinkoa oli siten varmasti koitettu saada öljytiiviiksi. Vasaranjälkiäkin on. Ehkä asennuksessa on tarvittu iskuvoimaa.

M10-kierteet ulosvetäjää varten
Laakeripukin laipan rei'issä on M10 kierteet että niihin kiertämällä kyseiset pultit saa laakeripukin vedettyä ulos kampikampiossa olevasta jämptistä reiästään ulosvetimen avulla. Asennusruuvit ovat kokoa M8.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti