maanantai 13. heinäkuuta 2015

Vakava vika Dacia Logan Vanissa

Vasemman puolen etujarrun kunnostus.

Mökiltä tullessa raskaassa kuormassa Dacia aloitti omatoimisen jarruttamisen Jyväskylän eteläpuolisella moottoritiellä. Havainto oli että vasen etujarru jumittaa. Jäähdyttelyn jälkeen matka jatkui rauhallisemmalla nopeudella.

Ajopelillä on ajettu rapiat 55.000 km. Ikää 6,5 vuotta. Yllätys oli että tämäntyyppinen vaiva iski jo tässä vaiheessa. Vika on kuitenkin suhteellisen helposti korjattavissa eikä siihen rahaakaan kulu ihmeemmin.
Vian vakavuus tulee siitä että jarrun jumiutuminen olisi voinut aiheuttaa ojaanajon tai muun kolarin. Jarrujen pettäminenkin saattaisi olla edessä jos ajoa olisi jatkanut pidempään. Korjaaminen tien varressa ei ehkä olisi onnistunut ja hinausta olisi tarvittu jotka toimenpiteet olisivat aiheuttaneet ainakin kuluja ja aikaa olisi siihen mennyt.

Heti maanantaina otin jarrun työn alle: tunkki alle, etupyörä pois, jarrusatula irti ja jarrupaloja pitelevä sanka irti. Hommassa tarvittiin 17 mm hylsy pyöränpulteille, 18 mm hylsy jarrusangan irrotukseen etupyörän tuennasta ja 13 sekä 15 mm lenkki/kiintoavaimet jarrusatulan irrotukseen sangasta.
Lisäksi teräsharja irtonaisen lian ja ruosteen poistoon.

Puhdistin jarrun osat itse satulaa lukuunottamatta. Satulan irrotus olisi vaatinut jarruletkun irrotuksen ja se taas siitä seuraavia toimenpiteita. Jarrumäntä liikkui kevyesti joten vika ei ainakaan ollut siinä. Vaan vika oli jarrupalojen ja jarrusangan liitoksessa. Liikaa likaa ja ruostetta joka esti palojen vapaan liikkumisen urissaan.

Palat ja niiden kiinnitys. Vasen puoli.

Kuten näkyy niin ruoste ja lika on keräytynyt kriittisiin kohteisiin ja estänyt jarrupalojen riittävän liikkumisen tuennassaan. Vasaralla kolistelemalla varovasti osat irtosivat toisistaan.

Teräksinen liukulevy ja jarrupalan korva.

Lian ja ruosteen seosta on kertynyt melkoisesti kaikkialle jarruosiin. Puhdistus on siis välttämätön toimi. Osia ei ole maalattu tai muuten pintakäsitelty mitenkään. Käytäntö on yleinen lähes kaikissa automerkeissä. Materiaalit ja rakenteet ovat niin vahvoja että niiden ei arvioida heikkenevän liiaksi ajoneuvon suunniteltuna käyttöaikana.

 Jarrupalojen liukulevyt puhdistuksen jälkeen.

Korroosio ei ole ehtinyt näitä osia vielä pilaamaan. Jatkavat siis toimessaan. Normaalisti nämä osat uusitaan kun jarrupalat vaihdetaan mutta jarrupalojen vaihtoon on vielä matkaa, tähänastiseen kulutukseen nähden matkaa alkuperäisillä paloilla on vielä jäljellä ainakin 60.000 km jos ajotapa ei merkittävästi muutu.

Puhdistettu ja pintakäsitelty jarrusanka.

Jarrupalat, liukulevyt, jarrusanka ja jarrulevy.


Jarrusatula edestä ja sivulta.

Jarrun kunnostaminen otti aikaa reilut pari tuntia. Maalaus ei ehkä ollut tarpeellista mutta ruosteenpoiston jälkeen paljas valuraudan pinta on hyvin herkkä korroosiolle joten arvelin ohuenkin maalikerroksen hillitsevän ruostumista ainakin jonkin aikaa. Autohuollossa kerrottiin että kyseiset osat vaihdetaan uusiin. Ihan hyviä nämäkin ovat kunhan kunnostaa mutta mahtanee olla korjaamolle edullisempaa laittaa uutta osaa. Korjaamon arvio oli noin 350€ plus työkustannukset.

Kaikki liikkuvat osat olivat kunnossa: jarrumäntä liikkui sekä liukutapit olivat hyvissä voiteissa eikä kuumentuminen ollut ehtinyt pilaamaan kumiosia.
Takajarrut ovat rumputyyppisiä. Käsijarru toimii hyvin eikä sillä suunnalla ole ilmennyt mitään poikkeavaa mutta ehkä ennakoiva kunnossapito olisi silläkin osastolla paikallaan.

Tämä oli vasemman puolen etujarru. Teen saman, ennaltaehkäisevänä huoltona, myös oikealle puolelle. Ikä ja sen mukanaan tuoma lika tekee tämän kaltaisia vaivoja. Toisenlaisella käytöllä jarru ei jumiintuisi mutta se vaatisi aggressiivista tapaa jarrutella että jarrusatulan osat olisivat jatkuvasti pienessä liikkeessä jarruvoiman ja lämpölaajenemisen vaikutuksesta.

Kuluja tästä hommasta tuli sen verran mitä puhdistukseen kului sähköä ja tilkka jarrumaalia. Oma työ eläkeläisellä on melko arvotonta. Mutta säästöä taisi tulla ainakin noin 400€ itse tekemällä. Lisäksi on tuo toinen puoli.....

Jatkoa 13.08.2015
Oikean puolen etujarrun kunnostus.

Koska vasen puoli oireili arvelin että oikeakin puoli saattaisi tarvita saman käsittelyn. Tunkki ja pukki keulan alle ja etupyörä pois. Kohde on helposti tavoitettavissa. Työkaluiksi riittää teräsharja, rekyylitön kumivasara, 13, 15 ja 18 mm kiintoavaimet. Muut rakenteet purkautuvat käsivoimin.

 Sama vaiva kuin vasemmallakin.

Mutta lievempänä. Tämä jarru oli laahannut vähemmän kuin aiemmin korjattu vasen puoli mutta kuitenkin jarrumännän puoleinen pala oli kulunut enemmän kuin ulompi. Pintaa on tosin vielä jäljellä. Syynä jarrupalojen liikkumattomuus jonka aiheuttajana ruoste ja lika.

Jarrupalojen vahvuusero.

Kyseessä kun on liukusatulatyyppinen ratkaisu niin ensimmäinen tarkistus on katsoa ovatko liukutapit kunnossa, suorat ja liukuvat herkästi pesissään sekä suojakumit ovat ehyet. Nämä asiat olivat kunnossa. Vain lika ja ruoste ovat jumittaneet osat. Puhdistus, hiekkapuhallus valuosille ja maali päälle. Teräksiset liukulevyt olivat hyvässä kunnossa ja tarvitsivat vain puhdistuksen.

Homma tuli kuntoon parissa tunnissa hiekkapuhalluksineen ja maalauksineen. Osat kiinni ja etupyörä paikalleen, pukki ja tunkki pois niin ajokelpoisuus on näiden osien osalta saavutettu jälleen.

Dacia Logan Van on automalli jossa ei ole juuri lainkaan nykyajan vikaherkkiä rakenteita. Ei elektroniikkaa kuin sen verran että toimii. Moottoria myöden komponentit ovat jo vanhentunutta tekniikkaa ja koeteltu eli mitään ikäviä yllätyksiä ei ole odotettavissa ja varaosat ovat edullisia ja löytyvät muun muassa Motonetistä. Karu työkalu. Tekniikka on Nissanilta ja Renaultilta. Alla olevaa linkkiä päivitän aina tarvittaessa. Huollot ja korjaukset teen pääasiassa itse.

Jos tarvitsen apua niin Autohuolto Ari Naumanen on likellä.

Koko olemassolonsa aikainen laaja Dacia Logan Vanin vikalistaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti