tiistai 21. heinäkuuta 2015

California Adamant Matkustajan selkänoja


Vanhan tavaran elvytys
Kyydissä ollessa joutuivat vatsalihakset koetukselle sillä istuma-asento peräpaikalla osoittautui hieman takakenoiseksi. Arvelin että selkänojan asennus paikkaisi tilanteen. Aloitin alkuiltapäivästä irrottamalla varaston hyllystä löytyneestä Giwi-takalaukusta siihen kiinnitetyn selkänojan. Siinä ei itsessään ole minkäänlaista tukirakennetta.

Uretaanivalua
Kyseinen kapine on tehty vaahdotetusta uretaanista muottivaluna. Sen takapintaan täytyi tehdä lasikuidusta tuki johon selkänojan säätö ja kiinnitys pyörään tulee.

Hieman metallia, joustavasti
Kiinnitysosat ovat 25 x 25 mm hk-putkea sekä saman levyistä 3 mm lattarautaa sekä hieman leveämpi latta joka tuli kiinni satulan takakaaren sisäpuolella olevaan aiemmin tekemääni laminaattiin. Samalla kiinnitys antaa selkänojalle pientä joustoa jos takajousituksen läpi tulee voimakkaita iskuja. Juuri mikään ei ole inhottavampaa kuin kuin selkään tökkivä selkänoja.

Tukirakenne kuidusta
Suojasin selkänoja-aihion hartsiroiskeilta maalarinteipillä ja suoritin irrotusainekäsittelyn. Sitten hartsin sekoitus ja katkokuitulasin laminointi olemassa olevien selkänojan takapinnan ja tukiputkien muotojen mukaan. Kovetus korotetussa lämpötilassa että homma etenee vielä samana päivänä.

Viimeistely myöhemmin
Kaikki osat maalasin kiiltävällä mustalla spray-maalilla. Kun laminaatti on kovettunut vielä muutaman viikon voi sen hioa sileämmäksi ja ruiskuttaa pintaan VHT:n ryppymaalin.

Selkänoja asennettuna.

Melkein hyvä
Selkänojan alla näkyy sen tukirakenne eli neliöputki johon selkänojan säätöosat kiinnittyvät hitsillä. Kuvausvaiheessa takasatula ei olut vielä oikealla paikallaan ja siksi selkänojan tuet painavat hieman satulaa.


Selkänoja takaa katsoen.

Niittaamalla
Musta epätasainen osa on lasikuitulaminaattia joka kiinnittyy selkänojaan kahdella rosterisella M6 ruuvilla ja samalla muodostaa selkänojan rungon. Metallinen tukirakenne kiinnittyy laminaattiin neljällä rosterisella uppokantaisella sokkoniitillä. Kuvan alareunassa näkyy nahkaisen tavararullan kahva. Työkalut ovat helposti saatavilla ja niitä on myös satulan alla lasikuituisessa kotelossa.

Selkänojan ja takakaaren välistä näkyy selkänojan säätöosat.

Säädöt
Selkänoja on säädettävissä eteen ja taakse sekä pystysuunnassa. Myös kaltevuutta voi säätää.

 Selkänoja ja pyörän takaosa.

Selkänoja lähes taaimmaisessa asennossaan.

Kysyttävä kyytiläiseltä
Vasta kohtuullisen pituinen ajomatka selvittää missä asennossa selkänoja on parhaimmillaan. Sitä odotellessa se saa olla näin. Säätöön tarvitaan 10 mm lenkkiavain tai piippuavain sekä 5 mm kuusiokoloavain. 

Hyvä asento
Pienen kokeluvaiheen jälkeen selkänojalle löytyi fysiologisesti sopiva sijoitus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti