maanantai 20. huhtikuuta 2015

Sääksjärvi Trike Laukkujen kiinnitys takakatteeseen



Tyhjään tilaan kuljetuskykyä
Takakatteen alle tulee muutama tavaratila. Kolme niistä on kaupasta ostettuja moottoripyörään tarkoitettuja tavanomaisia takalaukkuja. Yksi iso ja kaksi pienempää. Myöhemmin ihan katteen etuosaan tulee pikkutavaroille lukittavat tilat molemmin puolin.

Takalaukut tai vain yksi takalaukku
Laukkujen kiinnitystä mietin. Periaate on se että laukut vedetään katteen alta ulos ja siirretään avaamispaikkaan. Takatteen päälle teen keskelle paikan jonka päälle voi laukun nostaa ja siinä avata.

Laukkujen lukitus paikoilleen
Laukuille piti siis tehdä sopivat lokerot joihin ne voi lukita ajon ajaksi. Jonkinlainen varmistus pitää kehittää sille että ajoon lähtiessä laukut ovat oikeasti paikoillaan ja kiinni takatteessa. Pitää sitä vielä miettiä. Laukut kun eivät näy kuljettajalle päin.

24 litran laukun pohjan pintaan laminoitu katkokuitumatto.

Lisää laukun alustoja
Näitä pitää tehdä vielä toinen yksilö toiselle laukulle.

Kovetuksen jälkeen viimeistely
Hyödynsin alkuperäistä laukun etukiinnitystä. Vaikka laminaatti on tänään laminoitu niin lämpimässä auringonpaisteessa se kovettui nopeasti ja irtosi itsekseen laukun pohjasta. Huomenissa reunojen viimeistelyä ulkosalla jos sää suosii.

48 litran laukku. Laminaatti kovettumassa.

 Ison laukun "hylly" karkeasti leikattuna.

Jäävät onneksi piiloon
Kovin siistejä eivät "hyllyt" ole mutta eivätpä jää näkyviin. Mattamustaa pintaan.

Vanerin päälle laminoitua tukilevyä.

Tasomuotti
Kiiltäväpintaisen vesivanerin kun irrotusainekäsittelee niin siitä irtoaa polyesterilaminaatti helposti. Jäykisteet narua. Näitä pitää tehdä useampi eri mitoituksilla.

Kiinnikkeet osille
Takakatteen runkoputkiin pitää hitsata lyhyitä latan pätkiä kiinnityskohteiksi laukkujen telineille.

Vahvistelua
Latan pätkiä on hitsattu ja lisää hitsataan. Takalaukun teline on jo kokolailla valmis. Sen laminaattia pitää vielä vahvistaa. Laukun takaosaa tukee puolentoista metrin pätkä ohutseinäistä teräsputkea.
Samaan teräsputkeen tukeutuu myös rekisterikilven teline. Se on vielä aloittamatta.

Monta tasolevyä tehtävä
Katteen alaisen tilan tehokas käyttö edellyttää huomattavan määrän lasikuitulevyä. Pitänee hakea  20 mm paksu 2 x 1,5 metriä kanttiinsa filmivanerilevy jonka päällä voi tehdä suoraa laminaattia ja siitä leikkaamalla ja liimaamalla kuhunkin tarkoitukseen sopivia kappaleita.

Kaksi päivässä
Katkokuitulasimaton laminointia polyesterihartsin kerä. Päivässä pystyy laminoimaan, päivän pituudesta riippuen, yhdestä kahteen laminaattia samaan muottiin.

Laukun ja rekisterikilven kiinnitys
Lauantaihommina valmistui rekisterikilven telineen aihio. Samalla se tulee lukitsemaan takalaukun paikoilleen ala-asennossaan. Muotoonleikkauksen jälkeen siihen pitää tehdä vielä vahvistuksia ja kiinnittää se takakatteen rungon takaosaan teräksisellä pianosaranalla.

Lämmöllä nopeammin
Hartsin kovettumisen odottelu ottaa aikaa. Toisaalta samalla kertaa voi olla monen osan valmistus meneillään. Edellisenä päivänä tehty laminaatti voidaan irrottaa muotistaan seuraavan päivän aikana mutta viimeistelyhommiin ei silloin vielä pääse koska laminaatti on vielä pehmeää. Pysyy kuitenkin muodossaan ja kovettuu hieman nopeammin muotista irrotettuna. Toisaalta voisi käyttää energiaa muotin lämmitykseen ja siten nopeuttaa kiertoa jos on vain yksi muotti käytössä. Siten toimin tänään. Energiaa kuluu melkoisesti mutta aikaa säästyy. Kummalle laskee suuremman arvon?

Pienosarana  
Poikkesin lyhyesti verstaalla ja hitsasin pienosaranan takatteen rungon takalaitaan. Sen tarkoitus on kannatella rekisterikilpeä, lisäjarruvaloa (optio) sekä rekisterikilven valoa. Lasikuitulevy josta kokonaisuus muodostuu pitää myös takalaukun paikoillaan. Laminoin myös lisää suoraa lasikuitulevyä josta rakennan lisätavaratilat takakatteen etuosaan.

Välillä siivousta
Siivosin verstaan ja laittelin työkalut niille kuuluville paikoille. Viikonkin ajan jos jättää järjestelemättä ja siivoamatta niin ryönää alka olemaan nilkkaan asti ja työvälineet hukassa.

Sekalaisia hommia
Rekisterikilven telineen koekiinnitys ja takakatteen etuosan tavaratilojen kokoonpanon aloitus oli tämän päivä hommana. Siinä sivussa kun hartsi kovettui pesin kaasuttimet ja niiden pakko-ohjaus-osat laskuulapuhalsin. Siistiä tuli vaikka melko kolhojahan nuo osat ovat. Normaalia prototyyppitasoa. Huomenissa jatkuu tavaratilojen teko. Jokohan saisin vasemmanpuoleiseen tavaratilaan pohjan paikoilleen?

Takalaukku telineineen.

Kestää isonkin kuorman
Varmistuin siitä että isoon takalaukkuun voi pakata painaviakin tavaroita. Laukkua kannattelee etuosasta lasikuituinen paneeli ja keskeltä ohutseinämäisestä putkesta taivutettu kehikko.

 Tuleva rekisterikilven teline.

Muotoilu tekemättä
Levy pysyy leveänä ylhäältä mutta kapenee alaspäin kunhan kerkiän muotoilemaan. Samalla rakenteella kiinnittyy takalaukku paikoileen. Levy avataan kuin auton takaluukku. Yläreunassa on sarana.

Tavaratilan seinämien valmistuksen aloittelua.

Kubistinen palapeli
Lasikuitulevyn palastelua sopiviin muotoihin ja teippaus yhteen. Sen jälkeen polyesterihartsia ja katkokuitua saumakohtiin niin rakenne muuttuu yhtenäiseksi. Vasemmalla olevaan levyyn tulee tavaratilan aukko. Tilavuutta on noin 70 litraa. Oikealla näkyy kulmikas muoto joka kiertää pakoputkea. Huomenna takaseinän valmistusta. Teen levyaihioita sitä myöden kuin on tarve niin tuoreiden osien tarttuvuus on parempaa kuin kokonaan kovettuneiden.

Tuskastuttavan hidasta
Koko iltapäivän olin tekevinäni katteen alaista vasenta tavaratilaa mutta paljon en edistynyt. Säätila tosin oli hyvä ulkona tekemisen kannalta.

Kaunis ilma saa puhelimen soimaan
Muutkin olivat kauniin sään havainneet. Siitä taas aiheutuu puhelimeeni kuormitusta kun ei lähde pyörä käyntiin tai mitä öljyä keulaan laitetaan tai muuta kysyttävää. Siihen kului aikaa kunnes keksin sulkea puhelimeni.

Asiakkaan häädin
Sitten tuli pihaan moottoripyörä ja auto. Auto siksi että oletus oli että ottaisin pyörän huollettavakseni. No, enpä ottanut. Ei eläkeläinen sellaisia tee. Ehkä ajankuluksi joskus talvella mutta pelkkä huoltotyö on tylsää hommaa. Kun on näitä omiakin hommia.

 Pieni pala pohjaa jo hahmottumassa. Etupää vasemmalla.

Kovettumisen odottelua
Paloista tekemällä muotoilu on helppoa mutta homma etenee vain sitä vauhtia kuin edellinen laminointi on kovettunut. Sitten voi kiinnittää seuraavan osan. Seuraava levy tulee takarenkaan sivulle ja sen kiinnityksen laminoinnin kovetuttua voi laittaa loput pohjalevystä. Jos sää sallii. Kylmällä säällä on turha laminoida koska saumat eivät kovetu.

Tavaratilan tuleva tilavuus
Tavaratilan takalaita tulee noin viisi senttiä taka-akselin etupuolelle. Se voisi jatkua akselin yläpuolellakin mutta kun luukku tulee eteen ja alas niin tilalle siellä tuskin olisi käyttöä. Pituutta tilalle tulee noin 70 cm ja levyttä kapeimmalta kohtaa noin 40 cm. Korkeutta saman verran. Etuosa on parikymmentä senttiä leveämpi mutta matalampi.

Joustava ja ohjaava akseli
Takapyörälle pitää jättää tilaa sillä sen lisäksi että tapahtuu joustoliikettä taka-akseli myös ohjaa. Kun kaarrtetaan vasemmalle niin taka-akseli kääntyy hieman oikealle.

Rekisterikilpi siirtyi reilun metrin taapäin.

Pyörä piteni
Kilven entinen kiinnityspaikka oli kuvan yläreunassa näkyvän takasatulan takana olevassa levyssä.

Kahden vapausasteen takatuenta
Tyhjä tila takasatulan takana ennen tavaratilaa on tulevan takatuennan tila. Sunnittelmani "kelluva" takatuenta vaatii tilaa toimiakseen. Pyörän etuosa kallistelee kaarteissa sisäkaarteeseen eli päinvastoin kuin on trikeissä totuttu. Haen kevyttä hallintaa ja soolopyörämäistä ajettavuutta. Katsotaan kuinka onnistun.

Takalaukun kiinnitys yhdellä ruuvilla
Kolmion kärjessä on nupikka jossa kierre ja takalaukussa vastaavasti niittimutteri. Kolmiorakenne on kyllä tukeva mutta ulkonäköön en ole oikein tyytyväinen. Saa olla toistaiseksi josko silmä tottuisi tai musta maali häivyttäisi muodon.

Törkyä
Joka paikka on hiomapölyn peitossa. Eikä vähiten ulkovaraston lattia. Sepelin päällä on kevytpeite että sikäli siivous on helppoa: peite rullalle ja roskiin. Tai sitten lakaisen peitteen ja laitan uuden sen päälle. Alla on karkeaa sepeliä.

Laminointia edelleen
Hieman laminointia takakatteen tavaratiloihin. Vasemmalla on homma hieman pidemmällä.

 Oikeakin tavaratila on edennyt.

Vasemmalla jo lokasuojakin pitkällä.

Vähitellen valmistuu
Vasempaan tavaratilaan sain kannen paikoilleen. Nyt se on umpio. Seuraavaksi saumojen vahvistelua ulkopuolelta ja lastiluukun aukon teko pistosahalla.

Tavaratilan luukun saranointi
Mietin vielä saranointitapaa: pianosarana vai jokin teknisempi jossa olisi kiinnivetojousi samassa rakenteessa. Pitänee käydä katselemassa millaisia saranoita on keittiökalusteliikkeessä. Eivät saa olla upotettavia.

Pohja, kyljet ja kansi paikoillaan.

Aukko etureunaan
Etualalla putken alla on tulevan lastiaukon paikka.

Kiinnitys muutamalla ruuvilla
Lähempänä tulevan lastiaukon ympäristöä kiinnitysruuvit ovat tavaratilan sisäpuolella mutta kauempana olevat ulkopuolella. Seuraavaksi irrotan "laatikon", leikkaan ylimääräiset reunat pois ja vahvistan saumat. Pääsee sisätöihin. Tavaratilan olemassaolo ei vaikuta varsinaiseen katteeseen mutta molempien on joko oltava paikoillaan tai pois yhtä aikaa. Takakate ja tavaratilat kallistelevat pyörän rungon mukana. Siksi tasapaino on jossain määrin oltava hallinnassa.

Entinen rekisterikilpiteline.

Selkänojan takalevy
Jatkossa levy jatkaa tehtäväänsä samassa paikassa missä ennenkin. Siitä vain tarvitsi laminoida umpeen rekisterikilven valon ja kilven kiinnitysreiät. Muutaman päivän päästä levyn voi hioa ja parin viikon päästä maalata VHT-ryppymaalilla. Tai jos on kiire niin maalauksen voi suorittaa muutaman päivän päästä jos käyttää Bilteman ryppymaalia. Sillä tulee erilainen pintastruktuuri eikä se välitä vaikka lasikuitu-hartsi-seos ei olisikaan kokonaan kovettunut. Ja on halvempaa.

Vasen tavaratila laminoitu
Hiljalleen jotain valmistuukin. Vasen tavaratila on nyt laminoitu nippuun. Vain lastiluukku ja sen saranat vielä puuttuvat. Viimeiseksi oli saumojen vahvistelua ja yleistä siistimistä. Kovettukoon loppuun tallin ylähyllyllä ja sen jälkeen hionta ja maalaus. Mattamustaksi.

 Aukko etureunassa.

Lastausaukko
Aukko ei ole neliö vaan pikemminkin kolmikulmainen. Johtuu takatteen muodosta. Tähän pitää tehdä tukeva ja vesitiivis luukku lukkoineen. Siksi olen vahvistanut erityisesti aukon reunojen seutua.

 Sisänäkymä vasemmasta tavaratilasta.

Vesitiivis rakenne
Saumat on nyt laminoitu vesitiiviiksi. Oikealla näkyy takapyörän lokasuoja siltä osin kuin sitä on tavaratilassa. Takana pakoputken ja takatteen rungon pultin väistöt.

Purettavissa pois
Tavaratilan saa pois suhteellisen vähällä vaivalla, jos on tarve esimerkiksi huollolle, ottamalla takapyörän pois kyseiseltä sivulta. Sen jälkeen tavaratila lähtee pois helposti sen kiinnitinpultit avaamalla. Muutaman minuutin homma. Tavaratilojen takana ei ole erityisiä huoltokohteita. Taka-akseliin pääsee käsiksi Takatteen takaosan kautta. Vaatii tosin kyykistelyä. Tavaratila painaa tyhjänä ilman maalia 2,4 kg. Mikä ei ole mielestäni paljon. Tavaratila on vain 25 senttimetrin korkeudella tien pinnasta.

Saranat ja luukku
Tavaratilan aukkoon rakentelin luukkua. Sitä varten piti ostaa saranoita. Saranoissa on vaimennusmekanismi. Pienen alkukäännön jälkee luukku sulkeutuu hiljalleen ja tiiviste painuu tiukasti tavaratilaa vasten.

 Luukku auki.

Rautakaupasta
Kuten näkyy ovat saranat tavanomaisia joita löytyy mm. keittiön kaapistoista.

Luukku sulkeutumassa itsekseen.

Luukku sulkeutunut ja sylinterilukko käännetty.

Toimii
Luukku pitää vahvistaa sisäpuolelta, maalata ja asentaa tiiviste sen reunaan. Kokeilin tiivisteen pätkillä että homma toimii ja saranoiden sulkuvoima riittää painamaan tiiviste hieman lyttyyn.

Tauti iski
Homma jäi tänään kesken pahasti: tallilta tullessa oli kuumetta eli lämpö oli 38,3 astetta. Voi olla että huomennakaan ei paljoa liimailla.

Toipilaana ei jaksa
Kuume meni ohi pari - kolme päivää jyllättyään. Aloittelin rauhallisesti oikean puolen tavaratilan kanssa. Vahvistelin saumoja mutta en ehtinyt luukun tekoon saakka. Ehkä huomisen huolia.

Viimeistelyä
Joka tapauksessa muovihommat ovat vähenemään päin ja lähinnä viimeistelyä ja maalausta. Tällä viikolla ei kuitenkaan ehdi valmista tulemaan. Siltä ainakin näyttää.

Vasen tavaratila alkaa olla maalausvalmis.

Maalausta
Tänään oli melko tapahtumaköyhä päivä. Eilinen toimelias päivä kantoi veronsa tänään. 
Viimeistelin molempia tavaratiloja ulkoisesti. Luukkujen tekeminen jäi tulevaisuuteen. Mustaa maalia levittelin.

Kevätkiireitä
Saattaa tulla kiire jos S.Trikellä aiottaisiin Nummijärvelle kokoontumiseen. Siihen on aikaa vain puolitoista viikkoa ja siitä ajasta pitäisi viikko viettää mökillä laittamassa paikat kesäkuntoon. Menee amerikanmeiningiksi jossa aina on kiire ja valmista pitäisi olla jo. Jos ei tule nippuun tällä viikolla niin täytyy valita joku toinen pyörä kokoontaumisajoreissuun. Onhan noita tallissa kun ei kaikki ole vielä menneet kaupaksi.

Lastiaukko ja oikealla "lokasuojan" kaari.

Normihommia
Luukkujen sovittelua ja niiden vahvistamista oli tänään. Eli porausta, leikkausta ja liimausta. Vähän ruuvaustakin.

 Luukkujen vahvistusliimaus. Kevytmetallipainot.

Saranat ja muita luukun osia.

Tavaratilat asennettu takakatteen alle
Asensin tavaratilat takatteen runkoon. Melko pienellä sovittelulla mahtuivat paikoilleen: olihan ne koottu sijoilleen. Suoritin myös koeajon. Vasen tavaratila mahtui liikkumaan annetussa tilassaan. Oikea ei.

Korjausta
Otti oikealle kaartaessa kiinni renkaaseen. Ei kovin voimakkaasti mutta otti kuitenkin. Purin tavaratilan irti ja silvoin sen uuteen muotoon. Oma vika: mitta tasan 20 mm eri suuntaan kuin piti. Johtui varmaan väsymyksestä ja siitä että tein vasemmasta tavaratilasta peilikuvakopion oikealle. 

Seos rikkaalla
Koeajosta selvisi ainakin se että nykyisillä äänenvaimentimilla kone käy hieman rikkaalla. Tosin ilmansuodattimetkin pitää pestä. Niissäkin voi olla asennusaikaista pölyä. Tulpat olivat aika mustat. Niin mustat että kone sammui. Puhdistin tulpat, sekä varatulpat, kaasuliekillä polttamalla karstan pois. Käynnistyi hyvin uudelleen.

Voimansiirto ääntää
Vaihteisto piti ääntä jota en muista viime kesältä. Pitänee vaihtaa öljyt ja kuunnella uudelleen. Ääni kuului kun vaihde oli vapaalla, kone kävi ja kytkin oli kiinni. Ilmeisesti kytkinakselin laakereissa on sanomista. Pitänee laittaa varavaihteisto hakuun. Kun toisella ajaa voi toista remontoida.

Huonompi päivä
Noin yleensä päivä oli hieman masentava. Tapahtui vähän ja siitäkin osa piti tehdä uudelleen ja löytyi vikoja. Laminoin oikean tavaratilan uuteen muotoon vielä iltahommina. Huomenissa saumojen vahvistelua. Iltapäivällä saattaa saada jo maalin pintaan.

Mökille viikoksi
Huomisen jälkeen homma katkeaa reiluksi viikoksi. Mökille peltikattohommiin ja kuistin kunnostukseen. Viikonloppuna Nummijärviajoon. Sinne ei näköjään mennä Sääksjärvi Trikellä. Harmillisesti jää hieman kesken. Ilman kunnon koeajoa ja säätöjen tekoa ei arvanne lähteä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti