lauantai 2. elokuuta 2014

Sääksjärvi Trike Keulakulmamuutos osa 2


Säätökeulan osat valmiina
Säädettävä keula alkaa olla komponenttiensä summa eli asennettavissa paikoilleen. Viimeksi valmistuivat ohjaustangon kiinnikkeet ja niiden säätö.

Valmistaminen ja mitoitus -juttua parin viikon takaa.
Aiempaa pähkäilyä aiheesta.

Koekokoonpano liki kaikilla osilla.

Portaaton säätö
Kuvassa näkyy selvästi säädön vaikutus: ohjausakseli on selkeästi eri kulmassa kuin teleskooppiputket. Teknisesti sanottuna keulan rakea voi muuttaa eli "reikata". Säätö on portaaton. Lisäksi teleskooppien ja ohjausakselin keskinäistä etäisyyttä, offsettia, voi muuttaa. Kuvassa näkyvä kulma on noin 3 astetta. Se on jo melkoinen määrä. Vaikuttaa runsaasti jättöön. Maksimi on 4,5 astetta ja minimi -1 astetta. Soveltuu siis myös soolopyörän keulakulman käytännön kokeiluun.

Ohjaustangon kiinnikkeet.

Lievää soveltamista
Käytännön syistä ohjaustanko ja mittariston kiinnikkeet tulevat hieman edemmäksi ja ylemmäksi kuin alkuperäisessä kokoonpanossa siksi että säätökolmiot, varsinkin ylempi, ovat isommat kooltaan sekä edempänä. Mittaristo ja varoitusvalopaneeli kun kiinnittyvät ohjaustangon yläkiinnikkeeseen.

Säätövaraa tangollekin
Ohjaustangon korvakkeita "riser:eita" voi tarvittaessa siirtää. Kuvassa näkyvät yhdet vaihtoehtoiset kierrereiät puoliksi risereitten alta. Kiinnitys on M10 pultilla että lujuutta varmasti on riittävästi. Itse ohjaustanko tulee kiinni neljällä M8 pultilla.

Kiinnitysosien hankintaan
Pulttikauppaan tulee vielä asiaa. Pitänee ostaa lisää eri mittaisia M8 ja M10 pultteja. Vilkuille ja äänimerkille pitänee vielä tehdä kiinnitysosat. Alakolmion keskiosaan voi sitä varten kierteittää vielä muutamia M6 kierrereikiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti