maanantai 4. elokuuta 2014

Sääksjärvi Trike Keulakulmamuutos osa 3 asennus


Säädettävät ohjauskulmat
Aamupäivän viileydessä pari tuntia touhusin asentamalla säätökeulaa paikoilleen. Hyvästä ennakkomitoituksesta johtuen osat sopivat sovittelematta paikoilleen.

Vain pieniä muutoksia
Alkuperäisten johtimien pituuksien kanssa oli pientä säätöä koska ohjaustanko tuli ylemmäs ja edemmäs alkuperäiseen sijoitukseensa verrattuna. Samoin ajovalo ja mittarit. Äänimerkinantolaite ja ja suuntavilkut pitänee vielä jollain lailla saada asennetuksi. Alkuperäisiä vilkkuja, niiden omituisesta kiinnityksestä johtuen ei voi käyttää. Onneksi hyllyssä on laatikollinen joitain tavallisia vilkkuja. Niistä jos löytyisi ehyt pari.

Hienosäätöä
Polttoainetankkia pitää siirtää noin 15 mm taakse päin. Syynä ylemmän T-kappaleen eli yläkolmion tuhti rakenne. Tankin siirto ei ole ongelma. Etukannakkeita voi siirtää rungossa ja takakorvakkeen reikää viilata soikeaksi. Samalla myös tankin takapäätä pitää hieman laskea että satula sopii.

Maavaraa on vielä reilusti.

Jättö pieneksi
Koska keulakulma loiveni vei se samalla pituutta keulasta. Pelkäsin maavaran puolesta mutta pelko oli turha: edes kuormattuna ei maavara mene alle kymmenen sentin.

Runsaasti tilaa
Etulokasuoja on selkeästi kauempana laturin koteloa kuin vakiopyörässä: etulokarissa on jopa tasainen alue siksi että joustossa lokasuoja ei ottaisi kiinni laturin koteloon. Nyt ei ainakaan ota. 
Jos maavaraa pitää lisätä on varastossa 15 cm pidemmät keulaputket.

Vertailun vuoksi alkuperäinen maavara.

 Keulakulma säädettynä arviolta "sopivaan" asentoon.

Säätyy näppärästi
Emäputken ja teleskooppien väliin jää nyt huomattavasti enemmän tilaa koska T-kappaleet ovat mitoitukseltaan noin 20 mm pidemmät eli teleskoopit ovat kauempana ohjausakselista. Jo se pelkästään pienentää jättöä saman 20 mm. Lisäksi vaikuttaa kuvassa näkyvä kolmen asteen säätökulma.

Etunäkymä.

Kevyt kääntää
Kiinnostuksesta tein heti koeajon hiekkapihalla. Kääntyvyys oli varsin kevyttä. Tämä keulakulmalaskurilla saatu ja säätökeulalla toteutettu tulos vakuutti heti. Kaarteen ottoon ei tarvita enää leveitä hartioita.

Maantielle mieli
Pitänee laittaa Trike vakuutukseen niin pääsee loppuviikosta testaamaan todellisiin olosuhteisiin. Tiedossa olisi noin 1000 km koeajolenkki. Sitä ennen pitää tosin tehdä muitakin pieniä muutoksia muualle pyörään. Enimmäkseen sähköisten komponenttien toiminnan hienosäätöä sekä kaasutinten balanssin säätö. Perän öljynvaihto pitää tehdä myös. Asennuksen jäljiltä olevat "pesuöljyt" pitänee vaihtaa puhtaampiin.

Vetokoukku
Vetokoukun asennuskin on tulollaan. Pitäähän sitä päästä hinaamaan perävaunua: siinä kun tavarat kulkee kivuttomasti mukana. Esimerkiksi teltta ja muut matkailuvarusteet sekä tuhdit eväät.

Aina kompromissi
Jos trikeen haluaisi täydellisen optimaalisen etujätön pituuden niin se on hankala toteuttaa: kaupunkiajoon ja muuhun pikkupyöritykseen olisi lyhyt jättö hyvä kun taas valtateitä ajaessa jättö saisi olla pidempi ja pyörä siten vakaampi. Koitan etsiä hyvän kompromissin.

Juttua säätökeulan valmistamisesta.

Tankin siirto
Saman päivän iltana sään viilennyttyä kävin vielä tallilla ja laskin polttoainetankkia noin 3 cm alemmas etupäästään ja hieman myös takaa sekä taaksepäin noin yhden sentin. Nyt ei säätökeula ota koe- ja säätöajojen aikana tankkiin jyrkissä kaarteissa.

 Tankkia laskettu 30 millimetriä.

Näyttää hyvältä
Vaikka polttoainetankki on nyt huomattavasti alempana niin, ainakin omasta mielestäni, ei ulkonäkö muuttunut kovin paljoa. Tankin laskeminen oli helppo homma: kiinnikekumeille uudet kiinnitysreiät alemmaksi alkuperäisiin korvakkeisiin. Varaa olisi ollut laskea enemmänkin mutta tämä riittää tekniikan suhteen.

 
Ohjaustangon kiinnike ja ylä T-kappale.

Kokeilua liikenteessä
Aloitin keulakulman kokeilun maantieliikenteessä  4,5 asteen rakea hyödyntäen: kevyt ja näppärä pikkupyörityksessä, huteran oloinen moottoritiellä. Säädin tienlaidan levikkeellä kulman kolmeen asteeseen. Tämä asetus vaikuttaa hyvältä suuressakin nopeudessa. Silti kaarteenotto on riittävän kevyttä mutta johdonmukaista.

Lievästi aliohjautuva
Kiihdytettäessä kesken kaarteen ohjaus muuttuu hieman aliohjaavaksi mutta parempi niin: yliohjaus saattaisi aiheuttaa sivuluisun tai sisäkaarteen renkaan pidon heikentymisen sen kuormituksen keventyessä. Sinänsä toivottava ilmiö: kun rengas irtoaa tiestä niin veto loppuu ja nopeus vähenee. Mutkiin voi siis mennä melko lujaa vauhtia. Varsinkin kiertoliittymän kiertäminen saa naaman nauramaan.

Kiihtyvyys edelleenkin hyvä
Luulisi että painava taka-akselisto ja leveys heikentäisi kiihtyvyyttä merkittävästi. Näin ei kuitenkaan ole: edelleenkin lähtö liikennevaloista on sen verran reipasta että ei perheautoilla ole jakoa. Sekin oli mukava huomata.

Laki ei salli painon nousua
Painon nousu muutoksesta on vain 20% luokkaa johtuen pyörän muusta keventämisestä. Lisäksi pitää ottaa huomioon että pyörän kokonaispaino ei ole noussut lainkaan koska lain mukaan se ei muutoksen johdosta saakaan nousta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti