lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kaudenaloitusta 2014

Siirsin auton autotallista kadun varteen ja arkikäyttöpyörän (Breva 1100, vm 2005) tallin perältä keskilattialle. Viimeksi, ainoan kerran koko talvena, olin kiinnittänyt huomiota kyseisen pyörän akkuun lataamalla sen joulukuussa. Nyt oli akkujännite ajotietokoneen mukaan enää 11,3 volttia kytkettyäni pyörän akkukaapelit akkuun. Sillä jännitteellä on aivan turhaa edes yrittää konetta käyntiin koska sen turvajärjestelmä ei anna startin edes pyörähtää. Joten akku lataukseen. Kyseessä on vajaan vuoden vanha kalsiumakku 13 amppeeritunnin teholla. Huomenna näen onko akusta enää tehtäväänsä vai pitääkö vartoilla kauden ensistarttia maanantaihin uuden akun hankinnan merkeissä.

20.04.2014
Yön yli latauksen jälkeen akun napajännite oli noussut vain 0,3 volttia eli voidaan sanoa että akku on käyttökelvoton. Käyn maanantaina hakemassa uuden samanlaisen akun. Taas saa ajella uudella akulla koko kesän. Tai ainakin sen ajan kun pyörä on vakuutuksessa. Vappuna, jos on hyvä säätila, otan Brevan liikenteeseen. Vakuutukseni on vanhanajan mallia eli seisonta-ajallinen jolloin voin ottaa pyörän liikenteeseen tai pois milloin haluan ja ajella välillä jollain toisella "tallinperävehkeellä".

Ihmetyttää kuinka sitkeästi jotkut haluavat kikkailla jo parhaan tehonsa menettäneiden akkujen kanssa. Kustannuskysymys se ei enää nykyään liene. Enemmän tulee kustannuksia mahdollisesta tien päälle jäämisestä tai latausjärjestelmän vaurioitumisesta. Osittain oikosulussa oleva akku laittaa latauksen koville. Samoin ylisuuri akku joka ei koskaan ehdi latautua aivan täyteen. Ristiriidassa on usein että motoristi ajaa yli kymppitonnin hintaisella pyörällä ja "säästää" varusteissa. Tankillinen bensiiniä maksaa saman verran kuin uusi akku. Toisaalta moottoriöljy voi olla kallis "huippuöljy" vaikka pyörän tekniikka ei sellaista vaadikaan vaan siitä maksetaan turhaan. Näistä asioista voisi tehdä laajemmankin "psykoanalyysin". Kauppiailla taitaa siitä olla selvin käsitys.....

21.04.2014
Kävin tallissa laittamassa tulille ja ajamassa pihan ympäri paheksuvien naapureiden katseiden alla Centaurolla. Siinä on markka-aikaan ostettu Moto Guzzi-merkkinen akku ja tuntuu olevan vielä jonkinlaisessa kunnossa. En ole kyseisellä laitteella ajanut vuosiin joten bensiinikin sen tankissa on vähintäänkin kolme vuotta vanhaa. Pakokaasun hajukin oli hieman poikkeava.
Pihan ympäri ajamista en katso ajokauden avaamiseksi enkä ensi viikollakaan aio ajaa mutta on mukava tietää että ainakin yksi kaksipyöräinen kulkuneuvo on valmiina ajoon jos sellainen hinku tulisi. Huoltoahan siihen pitäisi tehdä alkaen jakohihnojen vaihdolla ja vaihteistoon pitää laittaa uudet "marjapuurot" eli Red Linen Shockproof Heavy-seos. Ahtimen öljyn vaihdostakin taitaa olla aikaa ja keulallekin ei uudet liemet olisi pahitteeksi. Siinä sitä on leppoisaa askaretta kevätpäivien ratoksi.

22.04.2014
Askel kävi aamulla Bilteman suuntaan mutta siellä hyllyjen tonkimisen jälkeen kävin palvelutiskillä ja sieltä sanottiin että menee noin kaksi viikkoa kun saavat sellaisen akun kuin haluan myytäväkseen. Näkemiin ja suunta seuraavaan putiikkiin eli Hata-Autosähköön. Siellä oli hapotettavia huoltovapaita Euroglobe akkuja ja se ainoa sopiva eli YTX20CH-BS oli myymättömänä hyllyn päässä. Se mukaan pienen hintataistelun, joka ilmeisesti päättyi tasapeliin kauppiaan voitoksi, jälkeen autoilin akun kanssa taloyhtiön tallille.

Akun hapotus käynnissä.

Akku on ns. kuivavarattu ja tavitsee 37% happoseoksen seurakseen. Homma käy helposti valmiista happokaseteista valutellen. Tähän akkuun mahtuu kaksi kasetillista. Ohjeet ovat hyvät muutamaa käännöskukkasta lukuun ottamatta. Hapotuksen jälkeen painellaan kuvan alareunassa oleva lista paikoilleen täyttöreikien päälle. Lista jumittuu paikoilleen niin että sitä ei enää saa pois.

 Akun lataus käynnissä.

Itselle ei ole koskaan käynyt niin että akku räjähtäisi latauksen aikana mutta olen nähnyt sellaisen jäljet ja se laittaa varomaan. Leikkasin tuulilasipesunesteastian kapean sivun pois ja laskin akun sen sisään latauksen ajaksi. Ei ainakaan roisku sivuille. Koska akkuhappo reagoi akun lyijykennojen kanssa ja luovuttaa voimakkaasti lämpöä niin ei ole hyvä heti hapotuksen jälkeen ryhtyä lataamaan vaan vasta tunnin - parin päästä. Akun päällä on tarra jossa kerrotaan miten akku ladataan täyteen.

 Brevan mittaristo.

Tarkoitus oli saada näyttöön ajotietokoneesta sekä akun lepojännite (12,6V) ja käynnin aikainen jännite (13,1V) jolloin myös ajovalot palavat. Koitin kuvata näyttöä eri kulmista ilman salamaa mutta ajotietokoneen näytön informaatio ei digikamerani kennolle siirtynyt. Muutoin on nätin punakka taulu.

Käyttelin pyörää hetken tallin kynnyksellä ja totesin valojen ja hallintalaitteiden olevan kunnossa. Sen jälkeen irrotin akun pyörän virtapiiristä. Odottelen vielä hetken ennen ajokauden alkamista. Suotta maksaa vakuutusmaksua satunnaisista ajoista kun on vielä yöpakkasiakin luvassa.

Juttua edellisestä akkuvaihdosta.

Akkuasia on toistaiseksi kunnossa. Oheistapahtumana taloyhtiön kukkahatut tosin jälleen uhkasivat tallini takavarikolla mutta se on joka kevät näihin aikoihin kun vien auton kadun varteen ja pyörän jätän talliin. Sitä ilmeisesti ei sallita. 
Vasta ajokauden kunnolla alettua jätän pyörän ulos taloyhtiön siihen osoittamalle paikalle. Nyt siinä on näköjään jonkun yrittäjän kevytperävaunu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti