sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Savojärven Telttakokoontuminen 2013


Päätöskokoontuminen
On tullut perinteeksi päättää varsinainen ajokausi Savojärvellä asianmukaisesti.
Tällä kertaa, kuten usein ennenkin, olin MC Mämmilän rypöryhmän kanssa liikkeellä.

Ei puolijoukkuetelttaa nyt
Kukin omissa teltoissansa telttaillen. Toisinaan on ollut puolijoukkuetelttakin mutta viime aikoina ei sen ja lämmitysjärjestelmän kuljettamisesta olla päästy selkeään sopimukseen. Timohan sitä useimmiten on kuskaillut. Tai siis joka kerta. Ihan varma en ole.

Perusvarustelu
Nyt on kuitenkin oltu viime vuodet tekstiiliyksiöissä. Hyvinhän se niinkin sujuu kun on villasukat ja -pusero sekä muut asianmukaiset varustukset. Tällä kertaa ei edes satanut kuin menomatkalla hieman.

Osa Mämmilän leiriä. Sää suosi.

Savojärven viihde- ja ravitsemustilat. Hernekeittoa.

Joitakin tyypillisiä kokoontumisottajia Savojärven rannalla Sake-ryypyillä.

Palkinto: "pisin matka kerhon kilometrit yhteensä".

Alkoholipyörä. Tällä kertaa bensiinillä.

Timo ja Carillofornia Trike. Tripin nollaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti