keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Alkoholipyörä Ahtimen asennusta 3

Kiireinen päivä kun ei kerennyt kuin poiketa tallilla pari tuntia. Siitäkin osa puhelimessa kun motoristit soittelevat kysyäkseen mikä vika on pyörässä kun se ei käy. Olen hieman turhautunut tuon tyyppisiin kyselyhin.
Ahtimen takatuentaa koneistin enimmäkseen ja pääsin sovittelemaan paineensäädintä paikoilleen. Kohta pitää tehdä komposiittihommia että saa ryhtyä kiinnittelemään osia oikeille sijoilleen.

Ahtimen imupuoli ja paineensäädin.

Ahtimen imuaukon kohdalla on toistaiseksi vain pieni reikä kunnes selviää tarkka läppärungon paikka. Läppärunko on vielä tekemättä mutta epäilemättä se valmistuu lähiaikoina jos sorvari ei sairastu tai jotain muuta estettä ilmene.
Tuo paineensäädin on omaa sunnitteluani ja se säätyy neljällä eri tapaa: paine-erolla, etukäteen asetetuilla ylä- ja alapainerajoilla proggressiivisen jousen valinnan mukaan ja jousen esijännityksen säädöllä.. Toisin sanoen pyrin tekemään paineohjauksesta mahdollisimman juoheaa ettei ilmenisi mitään äkillisiä painevaihteluita jotka saattavat aiheuttaa nykäyksiä kiihdytyksen alkuvaiheessa tai moottorijarrutuksen aikana. 
Esimerkiksi kaasuläpän sulkeminen ei aiheuta välitöntä moottorijarrutusta vaan venttiili ohjaa ilmavirtaa rajoitetusti "väärään suuntaan" joten kaasuläpän sulkeminen ei aiheuta välitöntä maksimimoottorijarrutusta. Toimintoa voi siis säätää.

Venttiilin pohjana on tavanomainen Bilteman halpisventtiili johon olen sisäkaluihin tehnyt useita muutoksia ja rakentanut kannen uudelleen varustettuna erinäisillä säädöillä. Kuvassa näkyy kaksi säätöominaisuutta. Muut ovat sisäisiä säätöjä.

Läppärunkoaihio.

Pala alumiinia. Tästä lähtee joitakin lastuja sorvissa ja jyrsimessä. Toivoakseni sen sisästä löytyy noin 40 mm kaasuläpälle ja sen akselille runko.

 Kaasuläppäakselin laakerit.

3 kommenttia:

  1. Kauniissa paketissa valmiiksi, tuo läppärunkoaihio

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain!
      Mulle tulee melko paljon osia tuollaisissa paketeissa. Kääreen pois saamminen vain on joskus hieman työlästä...

      Poista
    2. Tuli toinenkin asia tuosta mieleen: nykyään on esillä paljon nämä 3D-tulostimet ja tulosteet. Mulla on ihan sama juttu mutta homma toimii just toisinpäin.

      Poista