maanantai 30. heinäkuuta 2012

Auton öljynvaihto


Omatoimivaihtoa
Pakettiautoni 1,5 litraiseen turbokoneeseen olen vaihtanut öljyt uudesta lähtien itse. Taas kerran tuli kymppitonni täyteen. Kolmas. Olen puolittanut vähäisten ajokilometrien vuoksi öljynvaihtovälin. Tehdas esittää että kalliilla synteettisellä long-life öljyllä  voi ajaa 20000 km kerralla. Paku on vuosimallia 2010.

Pääsen halvemmalla
Koska tuollainen suositusten mukainen öljy on varsin arvokasta niin ostan halvinta mahdollista synteettistä öljyä marketista joka täyttää ahdetulle dieselille tarkoitetut normit. Vaikka öljyn kulutus tuplaantui on kustannus sen osalta vain neljännes. Työn teen itse niin siinäkään kuluja juuri tule.
Öljyn ja suodattimen (suodattimen vaihto vain joka toinen kerta eli tehtaan suosittelema 20000 km vaihtoväli) yhteiskustannus on noin 20 euroa/öljynvaihto. Homma tulee eteen 2 - 3 kertaa vuodessa.

Pohjapanssari hankaloitti
Tällä kertaa päätin ryhtyä toimenpiteisiin öljypohjan tulpan ja pohjapanssarin aukon suhteen. Pohjapanssarin aukko on noin kymmenen senttiä eri kohdassa kuin tulppa. Panssari on 2,2 mm teräslevyä ja siten varsin painava. Sen irrottamiseen ja asennukseen pitää käyttää hallinosturia. Kiinnitys kuudella ruuvilla.

 Pohjapanssarin oikea puolisko.


Noin 10 cm pielessä
Alkuperäinen reikä on tuo kuvassa vasemmalla oleva aukko. Sen oikealla puolella on tekemäni uusi aukko josta pääsee avaamaan moottorin öljypropun. Enää ei tarvitse voimistella öljynvaihdon takia.

 Tyhjennystulppa näkyy uudesta aukosta läpi. Vasemmalla alkuperäinen avanne.

Vanhasta rikkuneesta hylsystä hioin öljyreiän tapille avaimen.

Bensakoneen pohjapanssari
Myöhemmin selvisi että kaikki pohjapanssarit on tehty bensiinimoottorille ja kun tämä on diesel niin se on jätetty silleen vaikka pohjaproppu on eri kohdassa. Öljynvaihto tehdään merkkihuollossa imuvaihtona joten öljytulppaa ei tarvitse avata ikinä. Miten lienee öljypohjan pohjalle kertyvän sakan suhteen....

Lisäys noin seitsemän vuotta myöhemmin
Heikon terveydentilani vuoksi olen muutaman öljynvaihdon teettänyt yrittäjävetoisella huoltoasemalla. Muutoin edelleen itse kykyjeni mukaan.

Ajoa enää vähän
Auton vuosittaiset käyttökilometrit ovat liki puolittuneet alun 10.000 kilometristä per vuosi. Johtuu siitä että käyttäjät ovat siirtyneet pääosin julkisen liikenteen käyttöön. Tarve on enää pääosin siihen että pääsemme kolme kertaa vuoden aikana kesämökille. Sinne ei julkisilla pääse kuin noin 60 kilometrin päähän. Lisäksi on aina tavaratilan mitalta kaikenlaista mökkivarustetta ja työvälineitä. Niitä ei voi käytännöllisesti kuljettaa kuin autolla. Mökkimatka on noin 400 km.

Toimii moitteettomasti
Kytkin tarvitsee uuden levyn jossain vaiheessa. Ruostetta ei ole ilmennyt rakenteissa. Katsastukset ovat olleet kivuttomia. Päästömittaus konttorilla on ollut läpihuutojuttu paitsi kerran kun oli oikein kova pakkanen. Mutta silloinkin hetken kaasuttelun jälkeen tuli hyväksyttävä arvo mittariin. Ei savuta.

Peltivaurioita
Kori on saanut muutaman kolhun ja naarmun mutta se ei vaikuta käyttöarvoon. Klommoja ei ole oiottu.
Ajovalojen muovipinta on saanut pieniä iskemiä pintaansa. Katsastusta varten olen ne vahannut näkymättömiin. Valoja ei paljon tarvitse kun auto on talvet autotallin lämmössä. Kesällä näkee muutenkin.

Akku kestää
Starttivirtaa tuntuu riittävän. Akku on auton alkuperäinen. Varalla on starttiapuakku matkassa.

Akku kestää edelleen
Sama akku on käytössä vielä vuonna 2019. Rombat on merkki. Starttiapuakkua ei ole tarvittu kertaakaan.

Myös kytkin toimii
Kytkin ottaa kiinni hyvin ylhäältä edelleenkin vuonna 2019. Ilmeisesti tyypillistä tässä mallissa. Uusi kytkimen korjaussarja maksaa 150€ painelaakereineen. Vaihto varmasti enemmän.

1 kommentti:

  1. Öljynvaihto sellaisella halvalla imuvaihtajalla, jolla öljy imetään pois mittatikun aukosta toimii myös hyvin. Erittäin kätevä tapa, jos ei ole nosturia käytössä.

    Letkut niissa "Kings" ym. muissa halpismerkeissä on vaan sellaisia, että niitä pitää välillä vaihtaa.

    Jokuhan sanoo, että tällä tavalla sinne öljypohjan pohjalle jää moskaa, mutta kyllä nuo koneet on näyttäneet kestävän. Isän Mersussa ei tosin ole vasta kuin pikkaisen vajaa 650 tuhatta mittarissa ja kaikki öljynvaihdot on tehty imuvaihtajalla.

    VastaaPoista