torstai 31. toukokuuta 2012

Alkoholipyörä Lambdan sijoitus


Tietenkin netistä
Löysin internetin syövereistä mielenkiintoisen ohjeen lämmitettävän kapeakaistaisen lambdan signaalin vaihteluiden vähentämiseksi: siirretään lambda kauemmaksi pakoputkessa.

Yksinkertainen idea
Eli kasvatetaan mittapään etäisyyttä pakokaasuvirrasta tekemällä lyhyt jatkoholkki jossa lambdaa varten sisäpuolinen M18 kierre. Ulkopuolinen kierre myös M18 joka ruuvataan pakoputkeen. Näin anturin lukupää tulee "suojaisempaan" paikkaan eikä altistu, erityisesti alemmilla kierroksilla, työkierron aikana syntyviin hetkellisiin lämpötilan ja seoksen vaihteluihin. Saadaan siis jonkinnäköistä "keskiarvoa".


Kaksi erilaista jatkoholkkia.
Pienellä ja isolla reiällä.

Anturin nykyinen sijoitus.

Tavoitettavassa paikassa
Koska anturi on tuolla sivuseisontatuen kannakkeen muodostamassa kotelossa on kiinnityspisteen jatkaminen ylöspäin varsin helppoa koska tein päälle tulevaan rosterisuojapelliin aiemmin loveuksen pidemmän laajakaista-anturin asennuksen vuoksi.
Asiasta tullee mielenkiintoinen.

Tein "erkauttimen"
Jatkoholkki lambda-anturin ja pakoputken välissä toimi kuten oli ajatuskin: signaalivaihtelu erityisesti alakierroksilla rauhoittui ja säätäminen helpottui. Palaan asiaan kaudella 2014 kun taas on ajokeliä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti