sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Viihdelaitteille taso

Eilispäivä, lauantai, kierrettiin puolison kanssa huonekaluliikkeitä, kierrätystoreja ja kirpputoreja etsien sopivaa huonekalua kodin viihde-elektroniikan toiminnallisuuden ja sisustuksellisuuden parantamiseksi. Puoli päivää siihen meni. Sopivaa ei löytynyt. Ikeaan en suostunut mutta Biltemaan oli muuta asiaa. Sieltä löytyi myös umpitammiset tasot televisiolle ja äänentoistolaitteille. Alle 50 Euron.

Hiukan asennusta piti tehdä sekä rikkoa naapurisopua poraamalla iskuporakoneella reikiä betoniseinään. Kova on 70-luvun lähiöteräsbetonielementti. Ja naapurin akka kailottaa rapussa.

1,5 hyllyä.

Alahyllyllä TV, DVD-soitin ja aktiivikaiuttimet. Ylähyllyllä CD-radio ja vinyylilevysoitin. Johtonipun saa mukavasti piiloon alahyllyn alle ja lattian imurointi ym huolto on helppoa kun ei ole jalkoja tai matalaa tilaa vaivoiksi.
Muutossa, jos tulee muuton tarve, häätö tai jokin muu syy on hyllyn osat helppo ottaa matkaan.

Paljon muutakin tuohon hyllyyn mahtuisi mutta perheenpään kanssa päästiin alustavaan sopimukseen siitä että hyllyjä hyödynnetään vain kuvan- ja äänentoiston laitteiden kannatteluun.
Seuraava hankinta lienee blueray-toistolaite. Asiassa on hyvä malttaa koska hinnat näyttävät tulevan alas hyvää vauhtia vaikka Euron arvo onkin heikentynyt mm Kreikan velkaisuuden vuoksi.
5.1 äänijärjestelmää olen harkinnut mutta en vielä hankkinut. Nykyisin kun saa liki samanlaisen vaikutelman kaksikanavaisella dekooderilla aikaiseksi. Meillä kun katsellaan alle yksi elokuva kuukaudessa.

Lisäys 07.02.2018
Laitteet ovat samoilla sijoillaan edelleen ja toimivat yhteen. Ääni tulee stereojärjestelmän kautta. BlueRay on hankittu se sijoittui kuvassa näkyvään tyhjään kohtaan tv:n dvd-soittimen välissä. Jälkimmäinen on säilytetty siksi että siinä on hyvä ekvalisaattori heikkojen tallennusten muokkaamiseksi kuultavaan kuntoon. Sen uudempaa asiaa ei ole tällä sektorilla tapahtunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti