tiistai 7. helmikuuta 2012

Jarruputkityövälineet


Hukassa silloin kun tarvittaisiin
Jarruputkityökalupakkini löytyi muutaman tunnin etsintöjen jälkeen. Ilmeisesti olin lainannut sitä ja palauttaminen oli tapahtunut tietämättäni  ja hieman outoon paikkaan. Löytyi verstaan keittiötiloista. Pariin vuoteen en ole niitä tarvinnutkaan.

Amisoppia
Setti ei ole hieno eikä kovin käteväkään mutta olin oppinut aikoinaan autonasennushommissa käyttämään samankaltaista työkalusarjaa. Tärkeintä on että sillä saa syntymään tiiviitä liitoksia. Vaikka hieman hitaamminkin.

Muut oheistyövälineet
Yksistään putkien päiden muokkaaminen ei tee kuitenkaan vielä kovin siistiä putkityötä. Lisäksi tarvitaan asianmukainen putkileikkuri, jäysteenpoistovälineet, viila, avolenkkiavaimia ja putkentaivutin.

Miniatyyriputkileikkuri.

Leikkuri putken koon mukaan
Pienikokoinen putkileikkuri sopii parhaiten 4,75 - 8 mm jarruputkille. Putkikoon kasvaessa myös leikkurin koko kasvaa.

Putkentaivutin. 3 eri putkikokoa yhdessä työkalussa.

Taivutin
Putkentaivuttimella syntyy siistejä putkimutkia ja oikeaan kulmaan. Jarruputki, ja putket yleensäkin, sietävät vain yhden taivutuksen samaan kohtaan. Oikominen suuressa määrin taivutuksen jälkeen tai muu vastaava toimenpide ei oikein tahdo onnistua. Siksi pitää olla selvät kuviot kun putkea aletaan taivuttaa sekä riittävästi työvaraa.

Liitokset ensin
Liitokset on hyvä tehdä ennen taivutusta sillä liitoksen teko vaatii suoraa putkea reilut 5 cm. Taivutukset kuitenkin ovat useimmiten heti liitoksen vieressä. Ahtaissa paikoissa voi joutua kikkailemaan.

Jarruputkityökalusarja Biltema.

Pienille putkille
Tämän näköinen sarja riittää monenkokoisille putkille mutta halkaisijaltaan kymmenen - kahdentoista millimetrin putket ovat suorituskyvyn ylärajalla. Riippuu hieman seinämävahvuudesta ja materiaalista.
Pakkauksessa oleva putkileikkuri on parhaimmillaan yli 8 mm putkissa.

Avolenkkiavaimia.

Kiintoavaimet jarrutöihin
Avolenkkiavaimia minulla on sekä millimetrimittaiset että tuumaiset. Näin siksi että jotkin jarruvalmistajat tekevät edelleenkin tuumamittaisia jarruosia.

Eri tiivistystapoja
Jarruputkien päissä on pääasiassa kahden tyyppisiä muotoja: kartio tai kaksoiskartio. Tällä kertaa pitää tehdä kaksoiskartioita Trike-projektiin.
Putkia taivutellessa pitää ottaa huomioon että taivutusta ei voi tehdä aivan putken pään lähelle tai se on tehtävä ainakin ennen putken katkaisua.

Putki karkenee käsittelyssä
Kerran tehtyä mutkaa voi yrittää korjata hieman mutta putkimateriaalit ovat yleensä sen tyyppisiä että ne karkenevat eli muuttuvat jäykiksi niitä muokattaessa.

Tämän näköistä jälkeä syntyy.

Viilapenkki välttämätön
Lisävarusteena putkityövälineelle on paras viilapenkki. Kartiota tai kaksoiskartiota tehdessä, kuten yllä olevassa kuvassa, on työkalu hyvä kiinnittää toisesta puoliskostaan viilapenkkiin. Toinen nimi sille lienee ruuvipuristin.

Edullisesti hyvää jälkeä
Yhteensä näiden työkalujen arvo on kymmeniä euroja eli paljoa ei tarvita siihen että voi tehdä ammattitason liitoksia. Mutta hitaammin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti