tiistai 10. tammikuuta 2012

Peruslaminointia

Laitepaneeli

Aiemmin mainitsin JLMeccanican ja 76 Kustoms'sin yhteistyönä valmistuvan Nourish-Egli-Triumph-replikan.

Siihen tarvitaan modernimpien kuin alkuperäisten sähköosien ja akun kannattimeksi jonkinlainen levy. Helpoin, nopein ja halvin on tehdä se katkokuitulasista ja polyesterihartsista. Maalataan mustaksi vaikka se ei näykään valmiissa pyörässä vaan jää satulan alle piiloon.

Toki muotti pitää myös tehdä. Siitä tein rungon mallin mukaisen jäljitelmän.
Samalla muotilla voi tehdä lisää samanlaisia. Tarkoitus on että levymäinen osuus jää runkoputken alapinnan tasoon. Komponentteja voi kiinnittää molemmin puolin levyä.

Muotti on melkoisen yksinkertainen.
Taso ja kaksi putkea joita sitoo toisiinsa alumiiniprofiilin pätkä.

Laminoitu osa vielä tuoreena.

Alta kuultaa muotti eli rungon malli. Itse asiassa laminaatissa on vahvuutta yli kaksi millimetriä. Kovetuttuaan pari päivää leikataan reunat siistiksi.

Reunat siistitty ja pinnalta isoimmat karheudet hiottu pois.

 Palikka alapuolelta. 

Tähän pintaan on hyvä kiinnittää melkein mitä vain. Reunat ovat sitä varten että taso lepää niiden varassa ja runkoputkien väliin jää parin, kolmen sentin korkuinen tila mm lataussäätimelle. Kappaleeseen pitää tehdä vielä muutama vesireikä ja läpivienti johtosarjalle.

Laitepaneelin sovitus käynnissä.

Takaosassa iskunvaimentimien korvakkeet tulivat tielle ja paneelista piti leikata palat pois kulmista. Se ei tule heikentämään rakennetta koska ilmeni että paneelia kannattaa jatkaa vielä taaksepäin yläviistoon. Samalla siitä tulee kunnollinen roiskesuoja ja lisää laite/säilytystilaa satulan takaosan alle.
Komposiittirakenteen jatkaminen onnistuu aktivoimalla jo kovettuneen kappaleen pinta tartuntakykyiseksi ja laminoimalla jatke sen pintaan.

Valmiimmasta laitepaneelista kuvia täällä: Laitepaneeli valmis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti