sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Alkoholipyörä joutokäyntivideo

Löytyi arkistojen kätköistä video menneen vuoden kesältä kun laittelin California T3:sta käymään alkoholilla.
Valitan kuvauksen huonoa laatua. Ohjauksessakin oli puutteita.
Myös pyörän säädöissä oli silloin vielä sanomista. Esimerkiksi kiihdytysrikastusta ei vielä silloin ollut laitettu toimintaan. Samoin käynnistysrikastuksen kanssa oli ongelmia ja starttikaapelit piti pitää mukana. Lisäksi oli tietoteknisiä yhteensopivuusongelmia. Vaikeudet kasvattavat ja kehittävät kekseliäisyyttä.

Ruiskutuksen säätötietokone on pääosassa.

Lisäksi näkyy kuvaa eräistä oleellisista mittausparametreistä. Tietokoneen näytössä kolmiulotteinen ruiskutuskartta.

Jokainen ruutujen risteys on mahdollista säätää erikseen. Tässä käytössä 8-bittinen kartta. Jatkossa tulen käyttämään 16-bittistä eli kaksi kertaa tiheämpää versiota.
Vasemmalla ilmanpaine, alhaalla kierrosluku ja kartan väri kuvaa ruiskutusmäärää eli suuttimen aukioloaikaa.
Vasemmassa sarvessa on akun jännitemittari, oikealla imusarjan paine.
Vasemman imukanavan päällä on ruiskutuspainemittari jonka neula vatkaa suuttimien aukioloajan tahtiin.

Kampiakselin päässä on hihnapyörä laturin hihnaa varten ja sen reunassa raudanpala antamassa kampiakselin asento- ja kierroslukutietoa ruiskutukselle ja sytytykselle. Tässä vaiheessa oli vielä tilanne se että ruiskutustieto otettiin noista antureista pyörimissuunnassa jälkimmäisestä. Kesällä 2012 tulee "näytteenotto" ruiskutukselle olemaan optisella anturilla akselin päähän kiinnitetystä erillisestä pyörijästä ja tuohon isoon alumiinilevyyn kiinnitetystä anturista. Näin ei tule mukaan sähkömagneettisia häiriöitä vaan tiedonsiirto ja -käsittely alkaa jo anturista asti digitaalisena 0 ja 1 binäärilukutietona.

Toistaiseksi sytytyksen säätö on tehtävä eri tietokoneella mutta jatkossa siihen tulee muutos. Olen jo tilannut uuden Megasquirt-version jossa on ruiskun ohjukseen integroitu myös sytytys. Tämä nykyinenhän on jo viisi vuotta sitten valmistettu ja sen tarkoitus oli tulla aivan eri pyörään kuin missä se nyt on.

Laturin siirsin pois kampiakselilta koska sen teho ei riittänyt. Uusi tuplatehoinen laturi syöttää jännitettä jo tyhjäkäynnistä alkaen joten voin siirtyä käyttämään pienempitehoista akkua. Nykyisen akun paikalle kun olen kaavaillut ahtimen sijaintia. Akuksi riittänee noin 20 Ah:n agm-akku. Mallia Biltema, tms halpisakku. Se kuitenkin edellyttää alennusvaihteellisen Valeo-startin hankintaa nykyisen suoravetoisen Boschin tilalle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti