keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Carillofornia Trike perän kiinnityslaipan tuenta


Kardaaniputken jatkeeksi
Perävaihteen kotelon ympärille on kertynyt  aika läjä köykämiiniä.
Tosin kevennellessä siitä lähtee vielä ainetta pois. 

Pyrkimys tukevaan
Vinotuki on viimeinen osa joka varmistaa tuennan. Saattaa olla lievää ylimitoitustakin mutta tuohon palikkaan kohdistuu kardaanin vääntömomentin lisäksi iskunvaimentimen kiinnityksen mukanaan tuomat voimat.
Kardaaniputken lisäksi osa kiinnittyy myös alkuperäisen takahaarukan vasempaan aisaan.

Runkokin vahvistetaan
Ennen kuin kukaan sanoo että alkuperäinen takahaarukka ei kestä taka-akselin mukanaan tuomaa kuormitusta niin kerron että takahaarukan laakerointipisteeseen tulee myös lisärakenteita tukemaan sivusuuntaista kuormitusta.

Tukirakenteen työstöä.

Suoraa ja vinoa
Vinotuen vinojen pintojen koneistaminen ei ole yhtä helppoa manuaalikoneella kuin suorakulmaisten muotojen tekeminen. Mutta parin yrityksen jälkeen syntyi jo suoraa tasopintaa, vinoon.

Työstön hahmottelua.

Liika pois
Yläpäässä näkyy kardaanitunnelin kiinnityspaikan hahmotelma ja vinotuessa piirrettynä pois leikattavat alueet. Oikea, tyhjäksi jätetty, nurkka on kaavailtu oikean puolen iskunvaimentimen korvakkeen paikaksi.

Puolikuntoisena
Piankos näitä tekisi mutta kun sairastelee ja on vain muutama tunti vuorokaudessa keskittymiskyky sillä tasolla että kyseisiä kilpakkeita jaksaa tehdä. Tuo vinotuki oli tämän päivän "työterapia".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti