Varusmieshistoriaa ja sen jälkeisiä puuhia

 

Varusmiespalvelun aloitus
Sitä en tiennyt mitä tulee eteen kun kutsunnoissa kävin eikä sielläkään tiedetty sillä en ole koskaan pyrkinyt aliupseerikouluun. Yllättäen tuli kutsu astumaan palvelukseen Ilmavoimiin. Huomasin että olen niinsanotussa halonheitinkomppaniassa eli siinä osastossa jossa varusmiehiä käytetään moniin ylläpitotoimintoihin kuten vartiointiin, keittiöhommiin, siivoukseen, lumenpoistoon, tiskaamaan, jne. Siinä ei ollut oikein muuta tulevaisuutta kuin se että pääsee aikaisemmin reserviin kuin sen toisen puolikomppanian alokkaat jotka olivat käyneet aliupseerikoulun pääsykokeissa ja muissa syyneissä. Olin ookoo tämän asian kanssa. Tämä kaikki tapahtui seitsemänkymmentäluvulla.

Yllättäen aliupseerikouluun
Eräänä päivänä komppanian päällikkö komensi meidät riviin heti aamiaisen jälkeen ja ilmoitti että on erikoisempi juttu josta hän, henkilökohtaisesti, ei edes pidä. Oli saanut tiedon että eräs, jo Hennalassa aloittanut, alokas, haluaisikin Ilmavoimien aliupseerikouluun. Hänen isänsä sattui olemaan kyseisessä Hennalan varuskunnassa korkeassa asemassa oleva upseeri ja poikansa oli vedonnut siihen että hän haluaa muualle kuin heppahommiin. Tavoitteensa oli päästä Ilmavoimien Teknilliseen Kouluun. Tätä, toki, ei kerrottu etukäteen meille morteille. Arvattiin kyllä.

Pääsykoe pakollinen
Sellainen järjestettiin yksinomaan häntä varten. Haluttiin vapaaehtoisia ettei kyseinen "varuskunnanvaihtaja" luulisi että häntä varten olisi jokin eri käytäntö. Koska siihen tarvittiin lukuisa joukko varusmiehiä hämäännykseksi kahdeksi päivää. Arvelin että se olisi oikein mukava lepojakso normipalvelun, äkseerauksen tai muun humpan, sijasta ja ilmoittauduin vapaaehtoiseksi. Kysyin komppanian kapteenilta, että mitäs, jos kokeissa pärjäisi niin että läpäisee? Koko puolikomppania räjähti nauruun. En siitä hämmentynyt ja kapteeni sanoi että jos niin ihmeellisesti käy että läpäisisin kyseisen kokeen niin hän takaisi että aliupseerikouluun pääsy on, hänen puolestaan, mahdollista.

Pääsykoepäivät
Heti aamuselta olimme koulutustiloissa. Eli minä ja kymmenkunta muuta vapaaehtoista alokasta. Sekä yksi harmaissa. (Silloin Ilmavoimissa kuljettiin sinisessä kuosissa mantteli ja verikauha mukaan luettuina.) Koe aloitettiin ja totesin sen tavanomaiseksi oivaltavaa ajattelua vaativaksi palikkatestiksi. Myös psykofyysisiä osuuksia oli sekä näppäryyteen liittyviä kokeita. Myös kirjoittaa ja piirtää piti. Mielestäni se oli helppohkoa. Luulin.

Salasin diabeteksen
Toisaalta; sitä ei koskaan testattukaan. Olin jo teini-iässä oppinut tulemaan toimeen kyseisen vaivan suhteen. Joskus jo keski- ja ammattikouluaikoina havaitsin että vointi ei ollut normaali. Opin syömään sopivasti enkä käyttänyt minkäänlaisia lääkkeitä alkoholia lukuunottamatta jolla saa verensokerit laskemaan. Vasta eläköidyttyäni annoin luvan tehdä asianomaisen testin. Kakkostyypin sokeritauti.

Peruskoulutuskausi jatkui
Sen päätyttyä, samainen kapteeni, jälleen aamusella, yllättäin, ennen ruokailuun lähtöä laittoi meidät riviin ja kertoi että alokas T. peruskoulutuksen päätyttyä, siirtyy aliupseerikoulun riveihin. Lisäksi sain pidennetyn viikonloppuvapaan ja ivallisia katseita. Astuin jälleen rivistä ja kysyin herra kapteenilta että miten niille muille kokeissa olleille kävi. Kapteeni totesi että olin ainoa joka kokeen läpäisi ja hän lupasi pitää sanansa. Naamasta näki että häntä asia huvitti. Se paksu jätkä aikoo olla, vapaaehtoisesti, pidempään kuin muut.

Aliupseerikoulu alkoi
Erilainen meininki ja eri rakennus. Kahden hengen tuvat ja muitakin mukavuuksia oli. Koulutus oli, mielestäni, varsin tiivistä, selkeää ja helppoa omaksua jo, hieman, tekniikkaa tuntevalle. Meitä oli noin neljäkymmentä sälliä joista suurin osa läpäisi kurssin. Korpraalin kaulusmerkit tuli opintojen päätteeksi. Paremmin pärjänneet saivat jo puolikurssin kohdalla korpin "jämät" ja alikersantin väkäset palvelus- ja lomapukuihin koulun päätteeksi. Mainittakoon että kalushilkkeet piti ostaa sotilaskodista itse. Toki vasempaan rintapieleen oli kertynyt jo erilaisia "suoritusmerkkejä".

Jatkopalveluskohde
Siitä oli jo kovasti keskustelua au-kurssin aikana ja ilmoitin heti ja selkeästi että haluan Rovaniemelle silloiseen Hämeeen Lennostoon. (Sittemmin Lapin Lennosto ja ilveksen kuvat poistettiin lentokoneiden sivuvakaajista.) Sijoituskinasta tuli pientä kärhämää mutta ei fyysisiä vammoja koska onnistuin väistämään erään varusmiesaliupseerin biljardikepin paksumman pään huitaisun. Nykyään hän on saman moottoripyöräkerhon jäsen kuin itsekin. Kavereita ollaan.

Rovaniemellä
Suuresssa varuskunnassa oli paikallinen maavoimien tykistö, soittokunta ja vähemmistönä ilmavoimien komppania jossa ei kauheasti väkeä ollut. Varsin rauhassa saimme olla kunhan, vuorollamme kukin, teki Lapin Lennostossa tehtävänsä. Kuten itsekin koska koin sen mielenkiintoisena ja suhteellisen kiireettömänä. Ruokakin oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Mitään vartiointia tai muuta ylimääräistä ei juuri ollut kuin laivuepalvelu erilaisten lentokoneiden parissa. (Saab Drakenin eri versiot, Migit ja ranskalaiset Fouga Magister harjoitussuihkukoneet.) Migien kanssa en ollut juurikaan tekemisissä. Onneksi. Aamusella pääsi Drakenien ohjaamoon laittamaan sovitut asetukset päälle ja tekemään lentoonlähtöä edeltävä tarkistuksen. Ennen lentäjien saapumista ohjaamossa valvomassa kun koneita paikoitettiin platalle tai vietiin halleihin tai niistä ulos. Lisäksi aamutarkastus kiertämällä koneen tarkistettavat kohteet ja vielä pikainen tarkastus juuri ennen lentoonlähtöä jotka piti kirjata logiin omalla puumerkillä. Lentokoneita siirrettiin etulaskutelineeseen kiinnitetyllä pitkällä puomilla ja isokoisilla, amerikkalaisilla, neliveto-avolava-maastureilla joissa vetokoukku oli myös keulassa.

Apumeisseli
Se oli laivuepalveluksessa oleville tekniikkapuolen varusmiehille "virkanimike" joka tuli apumekaanikon ja tärkeimmän työkalun yhdistelmästä sillä isokokoinen ruuvimeisseli oli sekä väline lentokoneen saavuttua platalle jossa apumekaanikko vastaanotti lennolta tulleen koneen ja näytti, käsi pystyssä, meisseliä eri suuntiin kääntämällä mihin koneen tuli rullata. Ruuvarilla oli myös toinen tarkoitus: sillä sai auki ja kiinni lentokoneiden huoltoluukkuja ja muita tarkastuskohteita joista piti tarkastaa ennen lennolle lähtöä erinäisiä asioita. Itse keskityin myös ohjaamotarkastuksiin eli asettelin ohjaamon eri toiminnot perusasetuksiinsa. Sen oppimiseen menikin jonkin verran aikaa vaan sitähän varusmiehellä on.

Muuta puuhaa laivueessa
Pelastusvälineet ja niistä tärkein eli laskuvarjo. Niiden kanssa toimiminen rutinoitui eikä siinn kestänyt kauaa kun korjattu tai pesty laskuvarjo pakattiin pakkaukseensa. Laivueessa piti, harvakseltaan, olla myös kiertovartiossa. Se oli ijan okoo mutta komppaniassa päivystäjän homma ei ollut kovin innostava. Kohdalle osui vain kerran. 

Rovaniemen kaupunki
Siellä tulee käytyä mopottelemassa melkein joka kesä. Hieno mesta. Tietyt ravintolat ja baarit sekä monet nähtävyydet ja kahden joen jokiristeily. Motoristituttaviakin siellä on. Yleensä olen yöpynyt Pohjanhovissa mutta myös tuttavien luona. Moottoripyörän pysäköinti oli viimekäynnillä ilmainen. Jos pubiin tulee tarve niin se on Pub Pisto. Siellä näkee paikallisia vaan ei kovin turisteja. Poronkäristys on ookoo. Toki varusmiesaikana piti käydä, iltalomilla, tutkimassa paikkoja. Ennen palvelusta en ollut käynyt Jyväskylää pohjoisemmassa. Kun suvi tulee voin ottaa 1400 Guzzin jalkoväliin ja karauttaa päivässä Rovaniemelle. (Mieluimmin kahdessa.) Voi ajaa lännen kautta hieman tylsiä teitä ja muun liikenteen seassa mutta myös keskeltä Suomea pääsee sekä itäistä reittiä mikä on hieman pidempi. Vaan maisemat parempia. Matka voi, toisaalta, kestää sillä tunnen paljon motoristejä pitkin maatamme. Poikkean moikkaamassa.

Intin lomat silloin joskus
Useimmiten varuslomille etelään lähdin laivueesta eli DC-kolmosen vakailla siivillä. Se kiersi, matkalla etelään, eräitä varuskuntapaikkoja jossa meillä "matkustajilla" oli tehtävänä purkaa ja lastata konetta. Rovaniemi - Oulu - Kajaani - Kuopio - Tikkakoski - joskus Kuorevesi - Tampere ja siitä Vantaalle että stadilaisetkin pääsivät lomille. Toki junareissujakin tuli tehtyä mennen tullen. Valtion laskuun. Niistäkin olisi tarinaa. Lentäen lomamatka oli vain kolmannes siitä mitä junalla. Silloin oli vielä dieselveturit ja Rovaniemi - Kemi välillä keinuttavat kiskot. Etelämpänä oli tasaisempi kyyti. Takaisinpäin yöjunalla eli ei tarvinnut käyttää loma-aikaa matkustamiseen. Kunhan oli aamulla rivissä. Toisinaan unet jäivät lyhyiksi. Saattoi johtua muista pohjoiseen matkustajista ja heidän juomistaan. Toisinaan oli älämölöä.

Alikessuksi
Hieman ennen kotiuttamista sain alikessun jämät. Tarkoittaa että vedin palvelusajan ikäänkuin minimiosallistumisella. Osa sen aikaisista, jotka ovat vielä hengissä, olen satunnaisesti tavannut. Mitään erityistä "aliupseeriliittoa" emme ole kehitelleet.

Kersantiksi 
Pari kuukautta myöhemmin tuli kutsu kertaamaan. Pari päivää teoriaa Pirkkalassa lentokenttään, konekantaan ja sen linnoituksiin tutustumassa. Samalla ylenin kessuksi. 

Muutama vuosi myöhemmin ylikersantiksi
Jälleen Rovaniemellä. Ylikersantin hakaset sain kaulukseen. Se oli viimeinen kertausharjoitukseni. Syy lienee siinä että työpaikkani oli jo pitkään ollut sotilailmailualalla, siviilinä toki, ja myöhemmin tehtävissä joista ei olisi voinut irtautua lyhyeksikään ajaksi. Paitsi vuosilomat.

Eläkeukko
Asevelvollisuuden katkeamisesta on jo kymmenet vuodet. En ihmeemmin ole seurannut millaista varusmieshomma on nykyään. Työni on ollut puolustusvälineteollisuuden palveluksessa sekä hävittäjälentokoneiden ja ESA:lle avaruusalusten sekä sotilaspuolen merenkulkuvälineiden parissa. Myös NASA:lle pikkuhommia. Sai matkustaa paljon. Turvaluokitukseni oli korkea. Se lienee syynä ettei ole kertauskutsuja tullut sen kummemmin. Nasan sakki myös koulutti avaruuspuolen asentajia. (Kolme henkilöä.) Puhtausasioihin ja joihinkin muihin työtehtäviin.

Extra
Lentokonetehtaan portti Kuorevedellä liki lentokenttä. Kaverin kanssa olimme tekemisissä avaruusalusten parissa ja tapanamme oli käydä syömässä kylällä paikallisessa linja-autoaseman ravintolassa. Hyvät ruuat ja mukava emäntä. Tehdasalueella oli sataprosenttinen alkoholinkäyttökielto. Siksipä lähdimme työkaverin kanssa portin tuolle puolelle lounastaaksemme em. baarissa. Otimme, toki ruokailun yhteydessä, isot oluet. Sitten takaisin työmaalle portin kerberosten edestä. Niillä oli tapana puhalluttaa portista sisään kulkijoita ja tarkistaa kulkukorttien pätevyys. Mutta ei koskaan tsekattu, monen vuoden aikana, meitä kahta. Teimme asiasta omat päätelmämme. Sain myös, luvan kulkea moottoripyörälläni, teollisuusalueen sisäpuolella. Syyksi ilmoitin jos pitäisi jalan kulkea niin parkkipaikalle pitää perustaa minua varten lämmin pukukoppi johon voisin jättää ajokamppeet ettei tarvitsisi niiden kanssa kävellä pitkähköä, yli puoli kilometriä, matkaa työpisteelle jyrkähköön ylämäkeen ja hikoilla. Kuljin töihin moottoripyörälläni kesät talvet. Guzzin pikkuenduro 650 Tutto Terrano on kätevä talvipyörä. Myöhemmin laitoin siihen Velorex-sivuvaunun ja se ostettiin minulta melkein väkisin. Vaan monta reissua tuli tehdyksi. Varsinaisina pyörinäni olivat entisöimäni poliisipyörä eli satunnaisessa ajossa Guzzi GT 850 ja suviaikaan Quota Mille jolle näytin puoli Eurooppaa. Huolettomia pyöriä ja helppo huoltaa. Quota oli digitaalinen moottoriohjaukseltaan ja helppo ohjelmoida.

Tyypillistä siihen aikaan
Kun tuli kahvitauko tai ruokatunti niin, viimestään, ruokatunnilla narahti Jallu- tai Kossupullon korkki. Silloin, vielä, oli sota-ajan veteraaneja töissä ja, samoin kuin muuallakin teollisuudessa ja käytäntö oli yleinen. Pikku pierussa hommat sujuivat. 

Vapaa-ajalla
Johto- tai muissa hallinnollisissa tehtävissä vapaa-aikanani puuhastelin moottoripyöräjärjestöjen parissa vuosikymmenet. Suomessa ja Brysselissä. Hyvin viihdyttävää mutta myös vaativaa aikaa. Onneksi keskikouluaikainen, en muista oliko opettajatar rouva vai neiti Tyrkkö, mutta hän sai päähäni englannin kielen alkeet. Kansakoulussa ei opetettu kieliä. Keskikouluosaamisen jälkeen kielitaitoni on kehittynyt käytännön syistä. Myös rantaruotsia osaan kohtuudella sillä eräissä työsuhteissani sitä vaadittin. Vaan matematiikka, mutta vasta keskikoulun kolmannella, sopi tajuntaani. Kiitos siitä kuuluu sekä neiti Leppälahdelle että joukko-opille. Se osui ja upposi.

Eläkkeellä
Jo jokusia vuosia. Varsin leppoista vaikka olenkin, välillä, ottanut pikku hommia vastaan niin että eläkerahat säästyvät. Nyt olen, lopultakin, ajamassa Verstastani alas ja siirtyämään aktiivisemmin kohtalotovereiden pariin eli lähiöbaariin sillä olenhan sosiaalinen henkilö. Mutta, säiden salliessa, ajelen tuomittavalla tavalla, isokulutuksellisella ja saastuttavalla moottoripyörällä pitkin ja poikin ilman sen kummempaa tarkoitusta. Olen rajannut toimialueeni, moottoripyörällä, Pohjoismaiden alueelle. Muuten lennellään etelään jonnekin kivaan mestaan ja tullaan parin viikon päästä kotiinpäin.