torstai 25. tammikuuta 2024

Muistelma "huumeista" -80 -luvulta


Poliisit noutivat
Lyhyt tarina ruiskuista: edesmennyt puolisoni, pitkäsäärinen rantaruotsalainen teinipimu vaan ykköstyypin diabeetikko, siivosi uudeksivuodeksi, kun tulee vieraitakin, sen aikaiset, käytetyt insuliiniruiskut kahden rivitaloyhtiön yhteiseen roskikseen. Muovipussiin käärittynä ja kaksin kerroin taiteltuina ilman piikkejä. Bileet pidettiin ja motoristivieraat olivat jo aamuyöstä lähteneet kun paikallinen poliisi soitteli ovikelloa, laittoi rautoihin ja vei eri selleihin. 

Suuri onni jota hetken kesti vain
Ylikonstaapeli ja nuorempi konsta olivat polleaa kuMikä hienointan ovat näin saaneet olettamansa huumehörhöt kiinni. Minulla muuta ollut kuin krapula mutta puolisolla oli ongelmia öisessa sellissään kun ei saanut aamulla ruokaa saati lääkettään eli insuliinia. Meni aika huonoon kuntoon ja osittaiseen tajuttomuustilaan kun odoteltiin Tampereelta huumepoliisia Ylöjärvelle. Sitten kun hän puoliltapäivin tuli niin asia selvisi ja huumekyttä piti melkoisen puhuttelun päivystävälle konstalle jolla ei ollut suoranaista osuutta asiaan. (Tosin ei uskonut myöskään että olisi tarvittu ruokaa ja lääkettä kun sitä hartaasti pyydettiin.) Eivätkä vieneet takaisin asunnolle, edes, vaikka noutivat. Taksilla piti lähteä ilman päällysvaatteita vakuutellen että rahaa on mutta kotona. Jos jotain positiivista pitää kertoa että ei tarvinnut olla alasti. Minulla sentään oli stringit.

Seuraus
Jouduimme muuttamaan naapurikuntaan koska saimme häädön. En pidä ihan kaikkia viranhaltijoita fiksuina.

Synnin taakka
Asia tuli myöhemminkin esille sillä tieto siitä että on ollut pidätettynä epäiltynä huumeiden käytöstä ja hallussapidosta ei ole mihinkään kadonnut. Haittasi työnhakua.

Ylikonstan kosto
Harrastin silloinkin moottoripyöräilyä ja hankkimani pyörät olivat sen hetken uusimpia uutuuksia paria poikkeusta lukuun ottamatta koska oli useita pyöriä. Kyseinen viranhaltija löysi silti vikoja uusistakin pyöristä. Kiusatakseen ja, arvatakseni, kostaakseen. En mainitse hänen nimeään seitkyt- ja kahdeksankymmentäluvulta ja rauha hänelle joka kirkkomaassa kunnioitettuna lepää, toivoakseni, jo. Tunnettu ylöjärveläinen ylikonsta jonka nimi alkoi Koolla.

Ruiskuja käytän
Teknisiin tarkoituksiin: niillä voi mitata hyvin pieniä pitoisuuksia suht tarkasti ja isoimmilla tehdä vaikka öljynvaihdon. Ruiskuja myös myydään koneliikkeissä, annostelutarkoituksessa, eri kemikaalien mittaamiseksi tarkkaan. Kuten paljolti eri lisäineistuksien määrien suhteen. Mutta yritäpä ostaa apteekista...  

Aika ja asiat
Kyseisen vanhemman konstan suhteen oli vielä muutamia tapaamisia vaan olivat hänelle ikävämpiä kuin ns. vastaaville. Uskottavuutensa oli lopullisesti menetetty Kerhon silmissä. Siihen aikaan olimme perustaneet mp-kerhon Ylöjärvelle kunnan avustuksella ja se tuli rekisteröidyksi Oikeusministeriössä. (Siitä, joskus, oma juttunsa.) Saatiin toimitilat saunoineen ja baareineen. Meininki oli luokkaa rai-rai vaan ulkopuolisia sinne ei sallittu tulla jos ei ollut jonkin jäsenistä takuulla. Niihin aikoihin, vaikka, jälkeenpäin ajatellen, oli alkoholin käytto varsin reipasta. Toki, "mietoja" vain.

Voisi sanoa
Mukavaksi paikaksi. (Hyshyss jos tulee puhe.) Paikallista virtavaltaa on jo nöyryytetty riittävästi, nöyriksi saatettu ja kunnan nuoristoimelta, heidän hankkimaansa valtiontukea nuorisotoimintaan tuotti mukavasti valuuttaa aikanaan. Kunta ja Kerho saivat omansa. Tulee ikävä sen ajan asioita. Henkilökohtaisesti käytin hyödykseni, Kerhoa matkailumajoituksenani jos oli tarvetta syntymäpitäjässä poiketa pidempään koska, satunnaisesti työjutut veivät pitkin Eurooppaa. Toki sukukin asui, ja asuu vieläkin, muutaman kymmenen kilometrin päässä. Vanhempani ovat edesmenneet mutta veljiä on. Sukuni on paikallisia 1500-luvulta. Aiempien sukulaisten tutkimus, osittain, on varhemmista ajoista on vielä kesken. Valitettavasti ruotsin kieltä ei voi periä. Piti ihan itse opetella.

Kerho nyt
Jäsenmaksut ja muut sovitut maksut, kuten pyörien säilytysmaksut jäseniltä ja mahdollisilta ulkopuolisilta. (Sisältää huoltotilat ja -välineet.) Kahvio-ravintola, tiloja vuokrattavissa vaikka sukujuhliin, (Satoja neliömetrejä kahdessa kerroksessa.) Mainitut tilat, huonelämpötilassa, voi huoltaa pyöriä ja viettää aikaa ovat, kokolailla jatkuvassa käytössä eritoten keväällä ja suvella.

Kerhon status
Ettei kenenkään tarvitse epäillälaillisuutta niin oma Kerhoni, aikanaan on rekisteröity yhdistysrekisteriin (Aluksi oikeusministeriöön) ja tukeutuu yhdistyksistä säädettyyn lainsäädäntöön.

Kerho
Kerho, maassamme, on myös, yleisesti, rekisteröity yhdistys myös muihin organisaatioihin tiedoksi. Lähinnä kaupallisista syistä. Laitan tähän aiheesta myöhemmin. Ns. kerholiiveillä on merkittävä vaikutus niin Pohjoismaissa, Euroopassa yleisemmin, kuin paikallisesti. (On myös feikkiliivejä tai paikalliskerhojen liivejä joita ei ole rekisteröity tai ei ole, ylipäätään, halua rekisteröityä.) Silloin kannattaa katsella ja kokea ihan rauhassa. Ei ole pakko rekisteröityä.

Mikä hienoa
Maassamme voi perustaa yhdistyksen (yhdistysrekisteriin) niillä säännöillä kuten lakiin on kirjattu. Ei ole vaikeaa ja Valtion puolesta saa ohjeet. Kun perustaa yhdistyksen niin pitää muistaa että oikeudellinen ja taloudellinen vastuu on kerhon kulloisella hallituksella. Silti, tai juuri siksi, meillä on enemmän aatteellisiä yhdistyksiä kuin EU:ssa keskimäärin.

Mikä hienointa
Laitan tämän otsikon alle asioita, kunhan joudan, miksi yhdistyminen on suotavaa... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti