perjantai 21. heinäkuuta 2023

Kuistin lattiaan luukku



Kuistin alla on vesipumppu
Sen tavoitettavuus on ollut huono sillä kuistin alle on pitänyt ryömiä pumpun asennuksen suhteen ja myös sen käynnistyksen kanssa joka ei ole pelkkä napin painallus. Keväällä asennus ja syksyllä pumpun irrotus. Pumppu ei kestä pakkasta. Siksi se pitää roudata puolen Suomen poikki, lähes viisisataa kilometriä talvehtimaan autotalliin. Vesi on muutaman metrin alempana järvessä jonne on ankkuroitu vesijohdon pohjaventtiili. Tämä, varsin perinteinen ratkaisu, on toimiva mutta sen käyttöönotto vaatii, ennen pumpun käynnistämistä että järvestä tuleva vesijohto on täynnä vettä. Johto pitää täyttää ensin käsitöinä yläkautta. Imupuolen täyttäminen kuistin alla on enemmän käärmeiden hommaa sillä vanha köntys ei enää taivu ko. hommaa tekemään. Tilanahtaus korkeussuunassa on nyt ratkaistu. Hommaan sisältyy, joka kevät, vesijohdon ankkurointi järveen ja pumpun asennus kuistin alle. Syksyllä toisinpäin. Pumppu palvelee kesän kerrallaan ja talvehtii lämpimässä autotallissa toisaalla. Pakkanen pilaa pumpun liki välittömästi mikäli sitä ei ole saatu vedestä täysin kuivaksi. Se on, jopa, hankalaa ja vaatii työkaluja. Laite on ilmapaljetoiminen eli säiliössä on kaksi osaa jota jakaa kumikalvo jonka toisella puolelle on, kunkin tarpeen mukaan, noin 1,5 - 3 bar ilmanpaine. Toinen puoli täyttyy vedellä. Paineen määrä riippuu siitä kuinka korkealle on vesi saatava paineellisena pumpun painepuolen tuotoksena. Liian alhainen ilmanpaine aiheuttaa käynnistyksiä turhaan varsin taajaan. Iso paine taas kuormittaa tarpeettomasti jos varsinaista tarvetta isoon paineeseen ei ole. Paineen olen joko pumpannut käsipumpulla tai tehnyt täyttämisen huoltoaseman renkaantäyttömittarilla.

Kuistin lattiaan aukko
Leikkasin kuistin lattialaudoista vajaan neliömetrin kokoisen palan irti. Tuin lattialaudat yhteen niin että niistä syntyi luukku. Siihen vielä kahva jonka muotoilin uudelleen entisen pallogrillin kuvun kahvasta. Tämän rakenteen johdosta voi pumpun asennuksen ja sen ns. siemenveden valutuksen suorittaa seisoen tai jakkaralla istuen kun luukku on avattuna. Imupuolen putki on saatava täyteen järvessä kellukkeen varassa lilluvalle pohjaventtiilille asti eli noin 55 metriä. Tuuman putkeen mahtuu yllättävän paljon vettä pituussuunnassa.

 
Terassista irti leikattu laudoituksen pala tuettuna kahdella lisäniskalla.


Pala tuettu omille niskoileen. Ruuvit loppuivat kesken. Rouva nouti Savonlinnasta uusia samalla kun kävi sukulaisissaan. Hyödynsin ajan rentoutumiseen.

Joitain tarvittuja työkaluja ja muita tarpeita.
 
Oikealla tuloputki, vasemmalla putki kuistin laidan hanalle. Hanasta saa letkulla autonpesuveden parkkipaikalle ja kantoveden keittiöön.

Varmistuksen varmistus
Kuvassa näkyy sammutusvarmistus joka nyppää töpselin irti pistorasiasta jos on hätä. Lisäksi on kaksi muuta varmistusta: kuistilla on pumpun sähköliittymään keinukytkin sekä sähkökaapissa pääkytkin. Kuistilta löytyy myös jauhesammutin.

Kuistin rungon rakenne
Peräisin seitsemänkymmentäluvulta. Lievää mädäntymistä ilmenee. Joitakin runkorakenteen juoksuja pitää uusia lähivuosina. Ei mikään iso homma mutta edellyttää kuistin katon laittamisen väliaikaisten tukien varaan tunkkaamalla että pilaantumassa olevat, kuistia kannattelevat rakenteet saa kunnostettua. Tässä välissä sahateollisuus on siirtynyt SI-järjestelmään eli nelituumainen piiru onkin nyt 100 x 100mm. Ei ole samankokoinen se. Ehkä kyllästeellä voin hidastaa, osittain, mätänemisen etenemistä. Tuskinpa enää kymmenen vuoden kuluttua käymme täällä kovin aktiivisesti.

Muutakin huomattua
Suorakulma lienee ollut jossain muualla kun kuistin laudoituksen niskoja on asennettu joskus 70-luvulla. Siksi luukkukin on sahauslinjaltaan vino. Syy on se että osa laittialaudoista oli jatkettu ja katkosten linja kulki kaarevan niskan keskilinjan mukaan. Se ei haittaa kuin korkeintaan silmää. Matonkin voi päälle laittaa.

Luukku kahvoineen. Yksitoista lautaa leveä. Laudat ovat 3/4 x 3 tuumaisia.

Ei saranoita
Luukku on sen verran kevyt että sen jaksaa kahvasta nostaa ja laskea. Se ei ole muutenkaan tiellä keveytensä vuoksi sillä nostaminen sivuun on helppoa. Saranoita suunnittelin asentavani mutta totesin sen turhaksi hommaksi. Luukku lukittuu paikoilleen kahdella ruuvilla. Ruuvinväännin on hyvä olla matkassa.
 
Vesisade riesana
Homma keskeytyi kaksi kertaa yli tunniksi siksi että vettä satoi ja ukkospuuskan tuuli hoiti että terassi kastui kauttaaltaan kuten puutavara, työkalut ja muut tarpeet. Työlämpötila, sentään, oli sopiva. Eikä paarmoja tai hyttysiä. Niitä ei ole ollut muutenkaan koko kesänä. Ei edes Lapissa sillä sielläkin on käyty kahdesti: ensin moottoripyörällä viikonloppuna kesäkuussa ACGR:ssä ja heinäkuussa autolla viikon reissussa vielä pidemmälle. Siitä myöhemmin. Tulipa testattua tiipii-teltan kätevyys ja asumisolosuhteet useamman kerran napapiirin molemmin puolin kahden hengen voimin. Seisomakorkeus ja säädettävä ilmanvaihto. Ei kosteutta sisällä vaikka ulkona oli. Leirintäalueella myös näkösuoja on tarpeen.

Vesisade hyötynä
Vie rinnetontilta kaikennäköistä ryönää pois. Tosin täyttämään ja rehevöittämään järveä. Hyödynsin reippaahkoa sadetta ja pesin Tyynelän jonka lattia oli hieman kerännyt kasvustoa. Kyse on kosteana harmaana näkyvä home- tai leväkasvusto. Tavallisella katuharjalla homma sujui kalusteita ohessa siirrellen. Kaipailee, sekin, pientä fiksausta lähivuosina.

Pikainen apusilta sähkökaapille
Huonojalkaisille hyvä mutta väliaikainen. Väliaikanen siksi että se on tehty tarpeeseen mutta ei kovin hyvästä materiaalista vaan laudanpätkistä mitä nurkkiin on jäänyt. Lopullinen silta tulee olemaan kyllästettyä puutavaraa. Silta siksi että Mökille saapui sähkömies tekemään muutaman tarpeellisen lisäkytkennän kuten olohuoneeseen ja keittiöön pistorasiat, 4 kpl, sekä terassille tuplapistorasian ip-lämmittimille sekä pari tarpeellista sähkökytkintä ulkokäyttöön. Pitäähän asentajalla olla helppo pääsy sähkökeskukseen.

Sähkökaappi Mökin takaseinällä.

Väliaikainen kulkusilta sähkökaapille niistä tavaroista mitä oli tarjolla.

Sähkön toimitus
Maakaapelia myöden sadan metrin päähän. Siitä tolppien varassa ilmajohtona tolppaan josta muutama metrin maakaapelia sähkökaappiin. Sähkön kulutus on etäluettava eli laskutus on hyvin ajan tasalla. Kaapissa on myös lähdöt kolmivaihevirralle 16A ja valovirralle myös yksi pistorasia. Siitä saa sähköt aitan kupeeseen ja painepesurille parkkipaikalle. Teen, joskus joutessani, paremman sillan sähkökaapille ja niin että se ei ole maavarainen kuten tämä äkkiä kasaan kyhäämäni niistä sekakaisista palikoista joita oli tarjolla. Ja maali päälle ettei happane.

Maaleja hankintaan
Tulevana syksynä tai seuraavana suvena hion ja maalaan mökin terassin laudoituksen jos säät vain suosivat. Samalla hoituu kunnollinen silta sähkökaapillekin. Väri lienee sama kuin nykyinenkin. Tummanpunainen kuultomaali. Tai yleensä punainen väri. Tekemäni "luukun" suojaan paremmin sopivalla kyllästeellä mätänemistä vastaan myös alapuolelta. Vaatii pitkän poudan ennen toimenpiteitä. Märkää on turha maalata saati lahosuojata. Jos haluaisi oikein varmistella niin laittaisin terassin kulmaan pressukaistaleen estämään sateen pääsyn terassin laudoitusta kostuttamaan. Tuulen ja sateen tyypillinen tulosuunta tontille on länsi-luoteesta. Johtuu ympäristön mäkisyydestä ja lahden otollisesta muodostuksesta ja saarista.
 
Tätä päivittäessä 24.07.2023
Tuli suru-uutinen: toiseksi nuorimman veljeni vaimo, Tahlon Talon Emäntä, on siirtynyt ajan tuolle puolen pitkään sairastettuaan.

Takka pitää tuvan lämpimänä ja kuivana. Sadepäiväkin voi olla nautinto. Kohta lämpeää lempeä sauna. Kuivilla Ossin toimittamilla kouvuklapeilla.

Kaksi käpyvuotta
Viimevuotiset kävyt ovat varsisseet jo männyistä, pääosin alas, järkyttävä määrä. Samoin on pölytys onnistunut tänä vuonnakin. Niin paljon käpyjä että männyt pudottelivat osan kävyistään jo vihreinä alas. Harvoin käy että peräkkäisinä vuosina on käpyvuosi.

Kyyt
Niitäkin on näkynyt, ainakin yksi. Riesaa ei ole ollut mutta metsään mennessä tulee tossujen sijasta laitettua saappaat.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti