perjantai 25. marraskuuta 2022

John Wilkinsonin Muistolle

 
Tunnettu paremmin Wilko Johnson -taiteilijanimellä
Rock-kitaristi sormenpäitään myöden. Tapansa soittaa ilman plektraa tai näppäilemättä lyömällä kitaransa kieliä paljailla sormenpäillä oli hänen tapansa irroittaa kitarastaan erittäin omanlaisensa soundin. Myös edestakainen jalkatyöskentelynsä tuli tunnetuksi sekä korkeat haarahyppynsä kesken biisin.

Dr. Feelgood
Oli hänen bändinsä yli vuosikymmenen. Nousu yhdeksi maailman suosituimmista rock-kokoonpanoista oli väistämätön. Myöhemmin hän teki omalla trio-kokoonpanollaan pitkän uran kitaristina ja jopa laulajana josta jälkimmäinen toimi ei ihan ollut sieltä parhaasta päästä mutta tunnelman vuoksi piti biiseissä olla myös sanat. Opetti myös kitaran soittoa. Netissä on edelleenkin saatavilla, ihan ilmaiseksi, hänen neuvojaan kitaran käsittelyssä.

Tampereella monta kertaa
Kaksi keikkaa Dr. Feelgoodin riveissä kuulin hänen soittoaan ettei tarvinnut kuin mennä paikalle. Pääsin keikalle Tampereen Tekulle kun oli juuri syksyllä täyttänyt 18v. Myöhemmin omalla kokoonpanollaan useampikin keikka Tampereella. Toki Dr. Feelgood on edelleenkin pystyssä ja heidänkin keikkoja on nähty. Vaan isoin viehätys bändistä lähti Wilkon matkaan. Molempia kokoonpanoja on ollut kuultavana muunmuassa Tullikamarin Klubilla Tampereella.

Viimeksi näin ja kuulin
Edinburgh, Queens Hall 2019, oli viimeinen näkemämme ja kuulemamme Wilkon keikka. Hyvin kulki soitto silloinkin. Rouvan kanssa tutustuimme myös muuhun kaupungin tarjontaan. Ihan kuin olisi ollut Tampereella. Kieli oli vain eri. Onneksi tuli, meidän molempien, opiskeltua myös paikallista kieltä silloin joskus.

Juuri nyt kotiteatterin luona
Varhainen, hieman rupinen, videotallenne Southend Kursaal Hall:ista vuodelta 1975 alkuperäiskokoonpanolla. Potkii!

Tässä Youtube-tallenteella: Back in the night. Wilko tummassa puvussa.

Toinen paluuhenkinen juttu: Going back home

Myöhempi taltiointi.

Wilko opena: kitarakurssi.

Teema-kanavalla 22.12.22 näytettiin Wilkon melkein täysi elämänkerta. Eiköhän se sieltä aikansa löydy kun hakee. Varsin vaikuttava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti