keskiviikko 30. marraskuuta 2022

California T3 1000 Blower Mittariston korotus




 Mittariston alapuoli etuoikealta katsottuna. Korotus on noin 20 millimetriä ja siirtymä eteenpäin noin 10 milliä. 

Nippusiteen tarkoitus
Yllä kuvassa näkyy nippuside joka kiertää mittariston ympäri. Sen hidas tehtävä on saattaa muovisen rakenteen muoto sellaiseksi kuin se on uutena ollut. Aika on laittanut sen mutkalle joten aika sen korjaakin. Toivoakseni. 
Pääosa ruuveista on nyt ruostumatonta terästä. Ei tarvitse katsella sinkittyjen hidasta happanemista tai taistella ruostuneiden kierteiden kanssa. Yleensä olen, kaikissa pyörissäni, korvannut alkuperäiset kierreosat haponkestävillä tai ruostumattomilla vastaavilla. Usein myös kuusiokolo tai Torx-kannoilla. Riippuu paikasta ja tarkoituksesta.


Mittariston kiinnitys- ja muunnososa. Jyrsimellä lentokonealumiinistä sujui työstäminen mukavasti.

Monta asiaa huomioiksi
Johdinnippujen, vaijerien pituudet ja mittarien näkyvyys kuljettajalle eivät ole yhteismitallisia arvoja. Lisäksi se että mittaristo on yksi kotelo ja siinä on kiinnikkeet kapeammalla mitä on keulan yläkolmiossa aiheutti pohdintaa ja sen tuloksena piti alumiinista koneistaa kiinnitysosat mittariston ja yläkolmion väliin. Samalla tuli tilaa mittariston alle. Sopimattomuudeksi osoittautui eri vuosilta olevien rakenteiden keskenäisestä erosta. Jos olisi pinnavanteet niin keula olisi kapeampi. Nyt on valuvanteet. Niissä on sama punainen maali kuin on mittarien kehyksisssä. Leveämpi keula on myös tukevampi.

Valupyörät
Alkuperäinen versio oli pinnapyöräinen. Ne ovat paljon keveämmät kuin nyt alla olevat valupyörät. Pinnapyörät myymällä rahoitin tämän pyörän hankinnan. Valupyörillä, painonsa vuoksi, on ajoa vakauttava vaikutus. Toisaalta nopeat ohjausliikkeet eivät onnistu niin helposti kuin keveillä pinnavanteilla. Molemmissa siis puolensa.

Kunnostamani mittaristo ja mahdolliset lisämittarit.

Volttimittari ja jäännöshappinäyttö
Jännitemittari on niitä peruja kun pyörässä oli vielä alkuperäinen laturi kampiakselin päässä. Kun laitoin digitaalisen ruiskutuksen niin alkuperäislaturin teho ei oikein riittänyt. Siksi on nykyisin hihnavetoinen autokäyttöön tarkoitettu tehokas laturi. Polttoainepumpun 3 - 4 baarin painetuotto syö virtaa melkoisesti. Polttoaineen paine säätyy ahtopaineen mukaan automaattisesti.
Jäännöshappimittari eli lambdanäyttö kertoo ilma-polttoaineseoksen oikeellisuudesta eri kuormitustilanteissa. Sen avulla saa seoksen säädettyä kohdalleen kaikkiin tilanteisiin.

Lisämittarit
Niille pitää tehdä teline. Volttimittari vaihtunee led-malliseen lambdanäytön tyyliin.  Tai sitten numeronäyttöiseksi. Ohjaustangon ja varsinaisen mittariston välissä on sopivasti tilaa. Ehkä laitan toisen samanlaisen numeronäytön näyttämään myös lambdan jännitettä. Pitänee tehdä sovellutuskokeita. Riippuu jännitemittarin skaalauksesta. Sen pitäisi kyetä näyttämään jännitettä 0 - 1 volttia. Eli aika alhaista jännitettä. Minulle riittäisi kymmenesosavoltin tarkkuus. Hienosäätö perstuntumalla. Pyörän vasemmassa pakokäyrässä sivutuen kiinnityksen kohdalla on lämmitettävä kapeakaistalambda.

Virtalukon oikea kytkentä
Kytkentäkaavio vaikutti ensin hieman kryptiseltä mutta lounaan jälkeen järkikin kulki sen verran sillä kaavio ei kerro kytkentää toimintajärjestyksessä vaan kertoo vain eri asennot. Lisäksi kytkentäkaavion suhteen on johtimien väriero. Onneksi vain yhden johtimen osalta.

Virtalukon kytkentäkaavio.

Oikea kytkentä, vaan punaisen sijaan tuli ruskea.

Muistiinpanot vastaisen varalle.

Sähkötyöt jatkuvat myöhemmin...

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti