keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Koronaako? Sitähän se

 

Pari päivää sitten
Hieman veto pois ja kurkku karheana sekä aivastelua jota minulla ei juurikaan muulloin ole ilmennyt. Nenä ei ole tukossa mutta vuotaa. Hieman hontelo olo. Siis sunnuntaina 13. helmikuuta -22.

Kahden päivän jälkeen

Uni tulee huonosti ja kurkussa kutiaa. Yskiminen ei auta vaikka yskittääkin. Yskiminen, ei ainakaan vielä, satu kurkkuun kovasti. Strepsils auttaa mutta ei niitäkään voi imeskellä koko ajan. Keuhkot voi vetää ilmaa täyteen mutta hieman rutisee. Siis ihan vähän. Tein kotona koronapikatestin. Se näytti negatiivista. Joko ei ole koronaa, se ei näy vielä testissä tai sitten testi epäonnistui. Teen uusinnan myöhemmin.

Koronarokotuksia kolme takana
Eka ruiske viime talvena oli AstraZenecan tekemä. Kaksi seuraavaa PfizerBiontecin lientä. Viimeisin joulukuun alussa. Samalla sain influenssapiikin myös. Elämäni ensimmäisen. Tämä ei siis voi olla influenssaa. Vanhasta kokemuksesta tiedän millaista influenssa on. Tämä on erilaista. Tyhjensin Jallupullon parin sormen levyisen jämän. Auttoi heti. Kurkku kutiaa vähemmän. Henkikin haisee hyvälle.

Miksi koronarokotukset
Lääkärin "papereissa" on että minulla on kolme vakavaa pitkäaikaissairautta ja siksi sain rokotukset etuajassa muihin verrattuna kunhan vain marssi rokotuspaikalle. On siis olemassa oletus että sairaudet yhdessä tai yksittäin, koronatartunnan yhteydessä, vaikuttaisivat saamaan vakavan version jos ei olisi rokotuksia. 

Vointi
Ihan kohtuullinen. Pystyy tekemään keveitä asioita kotona ja syöminenkin onnistuu kohtuullisesti hieman kipeästä kurkusta huolimatta. Ei nieleminen juurikaan satu. Ainakaan vielä. Korvat soivat melko kovaäänisesti. Nestettä kertyy elimistöön. Kuumetta ei ole havaittavasti. Paino on noussut reilut kaksi kiloa vaikka ruoka ei kauheasti maitakaan. Pyrin syömään hedelmiä runsaasti ja normiruokia vähäisessä määrin. Nestettä riittävästi. Eihän sohvalla istuminen ja vuoteessa makaaminen juuri energiaa kuluta. Vatsa toimii hieman hitaasti. Verensokeritaso pyrkii olemaan korkeahko 8 - 10 millimoolia per litra lukemissa. Normiarvoni on terveenä 4,5 - 6,5. Siksi ei nyt voi syödä paljoa. Ainakaan kerralla. Lääkitys tehoaa hitaahkosti.

Ajanviete
Kirjallisuus: nyt on menossa Katja Ketun kirja Ismo Alangosta. Ei ollenkaan huono. Mutta erilainen hänen normituotantoonsa nähden. Pidän yleensäkin K.K.:n kirjoista. Varsinkin historiallisista.
Tietotekniikka: Toinen ajantappaja on läppäri sylissä ja netti auki. Voi siis katsella, kuunnella ja lukea kaikennäköistä mitä on tapahtumassa. Vähempi osallistun nykyään. Mieluimmin luen kuin katson videon jostakin aiheesta.
Lehdistö: Aamulehti tulee aamuisin ja netistä katselen muita uutisia.
TV: Katson uutiset ja joitain ajankohtaisohjelmia, dokumenttejä ja konserttitaltiointeja. Jäänyt vähälle käytölle.
Radio: Käytössä runsaasti. Joko jollain musiikkikanavalla mutta myös Yleisradion kanavilla on käyttöä. Puheohjelmia tulee seurattua ja tietenkin Luontoiltaa. Klassinen musiikki on tullut hiljalleen ohjelmistooni. Ties mistä syystä.
Musiikki: Kirjastohuoneessa viihdykkeenä vinyylilevyjä ja niiden toistamiseen tilaäänijärjestelmä Salora Ortoperspekta 70-luvun alusta. Olohuoneessa TV ja siihen kytketyt modernimmat B&O stereot alumiinivaluisine aktiivikaiuttimineen. Jotenkin nyt haluaa olla vain ihan hiljaa. Kerrostalon ylimmässä kerroksessa kulmahuoneistossa ei kuulu edes naapureiden ääniä. Ainakaan näin päivällä. Lienevät töissänsä. Paikallisen lämmönjakeluyhtiön asentaja poikkesi taloudessa. Taloyhtiössä säädetään lämmönjakautumaa. Itsellä ei ole ollut moittimista. Paitsi ehkä pari viikkoa kesällä kun helle pyrkii kivitaloonkin sisälle. Sisälämpö on pyritty pitämään noin 20 asteessa paitsi makuuhuoneessa pari astetta viileämpänä.

Harmittaa lievästi
Eteisessä odottaa pussillinen tarpeistoa joilla olisi käyttöä Verstaallani. Siellä on projekti kesken. Olisi mukava saada homma jatkumaan. Toisaalta en ole määritellyt milloin sen pitäisi olla valmis. Ihmeempiä sitoumuksia ei muutenkaan ole eläkeläisellä. Puhelinnumeronkin vaihdoin ja piilotin hieman jo vuosia sitten. Muita talviharrastuksia on ulkoilu jalan tai polkupyörällä säiden ja kelien mukaan. Naapurilähiön pubissa poikkeaminen noin kerran viikossa sekä oman mc-kerhoni kerhoilloissa satunnaisesti. Keväämmällä enemmän.

Mistä tartunta
Menneellä viikolla matkustimme Turkuun ja takaisin junalla. Maskeja käytettiin. Asuntona Airbnb-kämppä keskustassa. Kolme yötä 140€. Sieltä jalkaannuimme eri nähtävyyksiin, ravintoloihin syömään ja juomaankin sekä tuttavien luo illastamaan. Pieni ostoskierroskin tehtiin. On siis melko vaikeaa saada selville mistä mahdollinen tartunta olisi tullut. Aikatauluun kyllä sopii kyseinen aikaväli. Ehkäpä kuulemme Turun suunnasta vielä. Tuttaville on ilmoitettu tilanteesta.

Tiistaina iltapäivällä
Näköhäiriöitä pukkaa kun verensokeriarvot vaihtelevat jyrkästi. Kurkku on eilistä arempi ja kevyttä hikeä vaatteiden alla. Olo kuitenkin ihan kohtuullinen ja kirjoittaminenkin sujuu paitsi typovirheitä pukkaa. Mutta ne sentään huomaan ja korjaan. Päässä satunnaisesti vihloo lievästi. Enemmän oikealla. Pään kääntäminen aiheuttaa rutinaa. Samanlaista kun joskus on ajanut kylmällä säällä moottoripyörällä pitkähkön taipaleen. Sellaisen puolen vuorokauden mittaisen siivun. Kohtapuoleen Rouva tulee ansiopaikastaan ja toivoakseni minua hieman viihdyttää vaikka tuliaisilla. Mitähän sillä nyt on kasseissaan...

Illalla
Lievää kuumetta mutta olo varsin hyvä. Kurkku on kipeä mutta yskiminen vähentynyt. Kuuma toti teki tehtävänsä. Puoliväkisin söin hiukkasen. Nukkumista kai on yritettävä vaikka aivastuttaa tämän tästä. Strepsilsiä huuleen ja makuulleen. Aamu kertoo huomisesta. 

Yöllä 02.45
Enimmäkseen vällyjen alla hikoilutti. Lueskelin vuoteessa unta ootellen. Nyt, munasillaan kirjaston puolella, kirjoittelen samalla kun vartoilen että tulisi väsy ja uni. Hikoilu saattaa merkitä sitä että kuume on laskemassa vaineeko toiveajattelua. Kuume on kuitenkin lievää. Aiemmin illalla vilutti aika-ajoin. Huopikkaat oli jaloissa ja pusakka päällä silloin. Pipaa en sentään tarvinnut. Kurkunpää on arka. Aivastuttaa ja köhittää. 

Koronatesti kahdesti
Rouva toi apteekista pari testiä. Tein testin heti oireiden alettua. Joko tuli virhe (Minulleko virhe?) ekassa testissä tai näytteessä ei näkynyt taudinaiheuttajaa.
Pari päivää myöhemmin, oireiden jatkuessa, tein toisen testin samanlaisella testisysteemillä. Ohjeiden lukuun meni enemmän aikaa kuin testin tekemiseen. Perusteellisia ovat selvitykset.

Testin tuloksen tulkintaohjeita.

Oikealla 14.2 tehty negat. testi ja vas. 16.2 posit. testi. Ei jätä epäselväksi.

Karanteeni jatkuu
Ymmärtääkseni ei enää tarvitse, kuten yllä olevan ohjeen mukaan, tehdä ilmoituksia terveysviranomaisille sairastumisestaan mikäli oireet ovat lievät niin kuin olen omalta osaltani tulkinnut. Tuttavapiirissä on myös muita jotka ovat sairastaneet nyt valtaviruksena leviävän omikronvariantin. Oireet ovat kohdaltani melko samanlaisia kuin heilläkin on ollut. Noin viikko lepoa ja normijutut jälleen jatkuvat. Jos hyvin menee.

Karanteeni ja harrastukseni
Kerholle en tietenkään mene kavereita tapaamaan mutta Verstaalle voin mennä heti kun olo vielä hieman helpottaa. Siellä kun voi pitää etäsyyttä. Toisaalta asia selviää ajan kanssa mihin suuntaan tauti etenee. Teen mitä helposti jaksan.

Puolison karanteeni
Tässä onkin pieni ongelma. Jos oma ilmoitukseni ei riitä eikä rouvan ilmoitus työnantajalleen niin olisikin tarpeen käydä virallisessa testissä että sairaslomasta saisi korvauksen.
 
Asiaa seurataan
Katsotaan mitä tuleman pitää jos tämä turuntuliainen jää asumaan talouteen pidemmäksikin aikaa. Koettavaksi jää voiko tähän todennäköiseen omikron-variantin aiheuttamaan vaivaan saada tartunnan useampaan kertaan?

Viides sairauspäivä
Ei juuri kummempi kuin edellisetkään mutta näin puolenpäivän aikaan olo kohtuullinen paitsi että kurkunpäätä kutittelee yhä ja yskä on kuivaa. Pastillit auttavat asiaan. Lievät nivelvaivat ovat helpottaneet. Nuhaa ei ole. Puoliso teki toisenkin koronatestin tänäaamuna. Sekin oli negatiivinen. Tekee etätöitä olohuoneessa. Ei siis sairaslomaa eikä karanteenia.

Neljäs rokote?
Sellaistakin on esitetty. Näihin samoihin aikoihin on markkinoille tulossa hieman erityyppinen rokote. Novavaxin Nuvaxovid-rokote ei perustu mRNA-tyyppiin joita nuo kolme saamaani edustavat vaan on proteiini-adjuvanttirokote jonka toimintatapa on erilainen kuin aiemmilla rokotteilla.
Jos sitä suositellaan minulle niin vanhan kaavan mukaan saisin sopivasti kesäksi eli toukokuun alussa. Ehkä jo aikaisemminkin. Pitänee seurata miten rokotusjärjestys etenee. Itselläni ei ole ollut vähäisintäkään rokotehaittaa mRNA-rokotteista. Siis toistaiseksi.

Kolme rokotetta ja sairastettu korona
Olen hakenut netistä, lähinnä terveydenhoitopuolen sivuilta, tietoa niin törmäsin tietoon että sairastettu tauti antaa vastaavan suojan kuin rokotekin. Kun tästä tolpilleni tulen niin olenkin parantanut vastustuskykyäni ihan vaan maatessa. Jos kaksi rokotetta ja sairastettu tauti vastaa kolmea rokotetta eikä siihen kuole niin minulla vaste on neljä. Katsotaan onko asiassa perää ajan mittaan. Vai tuleeko uusi ja muuntunut virusmuoto joka pitää sairastaa pois.

Torstai-iltana klo 23
Kovin kutina kurkunpäästä on kadonnut. Mutta ei se vieläkään terve ole. Limaa irtoaa. Keuhkot eivät rutise. Muitakaan oireita ei enää ole kuten oli oikean käsivarren ja käden lievää kankeutta. Oliskohan huomenna jo ulkoilupäivä? Pitäisi ainakin saunaoluet käydä lähikaupasta. Ehkäpä kävellen jopa isompaan markettiin jos sää sallii.

Perjantai iltapäivä
Radiossa soi klassinen. Näpyttelen tietokonetta ja kröhin kurkkuani joka ei enää kovin kutise. Limaa irtoaa. Muutoin olo on melko normaali. Ruokahaluakin on hieman. Tavallisen flunssan suhteen olisin, tässä kunnossa, jo joko Verstaalla tai naapurilähiön pubissa nauttimassa ikuisuuteen johtavaa laatuaikaa. Mutta en halua altistaa ketään taudille tai kylmettää itseäni. Pitää röpötellä kotona. Mittasin myös kuumeen. Mittari näytti 36,2 astetta joka on normilämpöni. Jos olisi 37 niin olisi lievää kuumetta. Lapsena asia tuotti hankaluuksia kun 37 on mukamas normilämpö.

Milloin sain tartunnan
Haarukoinnin tuloksena, jossa avustivat THL:n ja Duodecimin nettisivut arvioimaan, olen saanut tartunnan varsin todennäköisesti välillä 4 - 8 helmikuuta ja jossain määrin mahdollisesti välillä 2 - 10 helmikuuta. Ehkäpä syytän turkulaisia turhaan sillä saavuimme Turkuun vasta 9.2. illalla. Mahdollisuus on mutta vähäisempi tämän arvioinnin mukaan kuin oletin. Tauti on kuitenkin niin lievä ja tätä kirjoitettaessa jo lähes ohi. Ei hengitysvaikeuksia, ei kunnon yskää, ei makuaistiongelmia tai muuta aiheeseen liittyvää vaivaa lukuun ottamatta outoja mutta lyhytaikaisia nivelkipuja oikella puolella ja niskassa. Limaneritystä hieman mutta tavallisessa nuhassakin sitä on enemmän eikä sieraimet ole olleet tukossa kuin hetken.

Lauantai
Kävin kävelyllä kun oli hyvä sää. Noin kuusi kilometriä. Ei ongelmia. Henki kulkee hyvin. Tosin en mitään pikataivalta yrittänyt. Kunto on normikunnossa.

Lievä takaisku
Lauantain kävelystä hyvässä säässä ja pikkupakkasesta oli seurauksena niskan kankeutta. Aluksi häiritsi unen saamista mutta sunnuntaiaamulla tilanne oli jo parempi vaikkakin kankea mutta vain niskan osalta. Ruoka maistuu normaalisti.

Maanantai, normipäivä
Oireet ohi, Verstaalla kuusi tuntia näpertelemässä ja hitonmoisessa tuiskussa ajo takaisin. Tähänpä tämä bloggaus taisi päättyä mikäli ei tule jälkiseurauksia.

24.02.2022
Ei yhtään oireita moniin päiviin ja olo on hyvä.

Uusinta
Lokakuun -22 viimeinen viikko on mennyt kotioloissa. Tauti lienee peräisin taannoiselta Helsinginmatkalta. Sieltä jo soiteltiin perään että tautia oli liikkeellä tapaamissamme henkilöissä. Viikon olen lusinut kotona. Olo hieman toistaitoinen.
Tämä lienee omikronin alavarianttia B.1 tai B.2. Se ei testissä selviä mutta selviää ilman testiäkin että on samanlaiset oireet ja seuraukset kuin helmikuussakin mutta hieman lievempinä. Väliä edelliseen reilu seitsemän kuukautta. Tuleepa lepäiltyä. Eläkeläisellä ei ole niin tarkkaa mitä duunaa.
Kirjoittelen tähän jos on tullut jotain muuta kuin edesmeno.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti