sunnuntai 5. joulukuuta 2021

California T3 1000 Blower Hihnalinjat uusiksi

 

Osa hommista uusiksi
Mitoitusteknisistä syistä johtuu että saankin, ilman kampiakselin päässä olevien komponenttien tuomaa pituuslisää, mahtumaan niukasti myös laturin käyttöhihnapyörän kampiakselin päähän ja sen eteen sytytysanturoinnin. Tekniseltä kannalta tämä on helpotus: ei tarvitse niin runsaasti hihnanohjaimia että laturin saa toimimaan. Piti tinkiä joka millistä mutta nyt näyttää hyvältä ja systeemi yksinkertaistui. Myös kierroslukumittarin vaijerille tuli tilaa. 

Pakanallista pyhätyötä
Lieneekö sittemmin haitaksi että pyhäpäivänä kävin harrastamassa mutta piti toteuttaa joitain aivoituksia kun ne päähän pätkähtivät edellisehtoona unta odotellessa ja samalla kotirauhakin säilyi kun ukko puuhastaa Verstaalla.

Laturin veto kampiakselilta ja sytytyslaitteiden uusi sijainti
Käytännössä sytytyskomponentit, jotka sijaitsevat kampiakselilla, siirtyivät noin 16 millimetriä edemmäs. Piti siis tehdä uudet kiinnikkeet niille. Sorvaushommia piti suorittaa. 

Sytytysanturien uusi sijainti.

Hyvää jatkoa
Hihnapyörien suojaus jäi kapeaksi mutta ehkäpä tähän jotain keksin tehdä. Pääasia on että rakenne on tukeva ja sytytyskomponenteilla on hyvä ja tukeva kiinnitys ja sytytyskiekko on helposti säädettävissä. Kampiakselin päässä olevaa mutteria pitää vain löysätä. Kun säätö on kohdillaan niin mutterin voi liimata kiinni.


Laturin sijainti sylinterin kainalossa. Oikealla näkyy hihnan ohjainrulla.
 
Sytytysanturien liitin
Kolminapainen superseal-liitin. Valitettavasti markkinoilla on suorastaan ala-arvoista liitinkamaa tässä muodossa. Toki halpaan hintaan. Amp ja MTA ovat hyviä ja muut lähinnä surkeaa. Valitettavasti surkeaa myydään enemmän. Hyviä on vaikea löytää. Mielellään hyvistä maksaa kolminkertaisen hinnan. Alunperin hyvän liitintyypin maine on nyt mennyttä. Kolminapaisuutta, juuri tässä kohtaa, tarvitaan siksi että tarvitaan myös maadoitus kahden eri signaalijohdon kanssa. Toki maadoituksen voi ottaa mistä vain rungon tai moottorin kohteesta mutta olen puritaani ja laitan maadoituksen aina käyttökomponentin yhteyteen. Mahdollisimman vähän mahdollisia vikakohteita.
 
Sijainti parani
Vaihtovirtalaturi siirtyi saman 15 milliä edemmäksi kuin sen hihnapyörä kampiakselin päässä ja samalla sille tuli lisätilaa. Myös hihnalinja on parempi. Laturin kiinnitykseen on tehtävä joitakin muutoksia rakenteen suhteen. Veto edelleen kiilahihnalla sen kapeuden vuoksi. Kiilahihna on myös suojassa pakokäyrän kuumuuden suhteen. Hihnalle pitään tehdä kiristin joka tulee laturin ylemmän kiinnityksen yhteyteen.

Ahtimen akselin hihnapyörä.

Muutoksen muutos
Koska ahtimen akselilta jäi pois laturin hihnan käyttöpyörä niin tätä hihnapyörää pitää hieman tukea. Teen sen sisään alumiinisen tuen johon tulee myös kiinnitys akselille. Kiilauraa en tee vaan ruuvikiinnityksen. Nykyinen alumiininen ahtimen akseli vaihtuu ja tilalle tulee ohuempi teräksinen akseli ihan tukevuuden vuoksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti