tiistai 4. toukokuuta 2021

California 1400 GTS takajoustintukien säätö


Painavahko pyörä
Papereiden mukaan noin 300kg ja lisävarusteet päälle niin viisikymmentä kiloa enemmän. Kuljettaja ajokamppeissa noin 85kg ja tavaroita 15 - 30kg reissun päällä. Takajoustintuet ovat jämäkät. Säätöjen painotus on ajo-ominaisuuksien puolella eikä niinkään mukavuuden. Siihenkin löytää kohtuullisen kompromissin kunhan säätää. Sekä keulaa että takajoustintukia voi säätää. Keulassa ei ole säätönuppeja mutta sitä voi säätää vaihtamalla eri viskositeettiä olevan vaimenninöljyn tai purkamalla ja muokkaamalla vaimentimien rakenteita tai vaihtamalla jouset.

Vanhenevan pyörän ominaisuuksia
Jousia voi myös jatkaa laittamalla holkit niiden jatkeeksi. Usein siellä on jo holkki niin sitä voi kokeeksi pidentää parilla - kolmella sentillä.  Auttaa toisinaan kun pyörä on jo vanha ja jouset kuoleentuneet mutta eivät vielä aivan pilalla. Oikea jousten kantavuus pitää ajo-ominaisuudet kuten ohjauksen jätön sopivana. Karkeasti voisi sanoa etujousituksesta että ulosjoustoa yksi kolmasosa ja sisäänjoustoa kaksi kolmasosaa kun pyörä on pyörillään kuormattuna. Takajousituksessa pätee sama asia. Jos ulosjousto on lyhyt tuntuu takapää pompottavalta.

Takapäässä säätäminen helpompaa
Takavaimentimet ovat säiliövaimennin-tyyppiä. Säiliöihin ja niiden sisältöihin ei vielä ole tarvinnut puuttua mutta iskunvaimennuksen tehoja ja jousipaineita voi säätää. Jouset säätyvät manuaalisesti haka-avaimella ja paluuvaimennus säätöruuvista joka säätelee vaimenninnesteen virtausta jousivoimaa vastaan.

Viimeksi säädetty
Kuusamossa poiketessa oli kuormaa melkoisesti ja sivutiet pohjoiseen mennessä huononivat edelleen. Hotellin takapihalla tein pikaiset säätötoimenpiteet korottamalla jousipainetta ja lisäämällä vaimennusta. Ajaminen oli heti vakaampaa.

Työkalut
Kuuluvat pyörän omiin varusteisiin. Haka-avaimia peräti kaksi kappaletta. Lisäksi muita tähän hommaan tarvittavia työkaluja. Sekä muihinkin toimenpiteisiin. Näiden lisäksi olen laittanut työkalupussukkaan muutamia tarpeellisiksi katsomiani välineitä.

Kuorma keventynyt
Toissavuodesta noin 40kg on oman painoni alennus ja tänä vuonna Rouva ei ehdi yhteisille reissuille muunmuassa opintojensa vuoksi. Siksi pitää menoa hieman pehmentää. Onnistuu pyörän omilla työkaluilla. Sivulaukut pitää irrottaa. Neljä ruuvia per laukku. Kanta 10mm.

Auton rengas takana
Olen suosinut autoon tarkoitettua rengasta ja olen käynyt katsastuttamassa katsastusasemalla renkaan lailliseksi käyttökohteessaan. Sen jousto-ominaisuudet ovat paremmat kuin mp-renkaassa, pito erityisesti sateella, hyvä ja kesto moninkertainen. Eturenkaana syväkuvioinen ristikudosrengas. 

 Kolme kiinnitysruuvia seinämässä aluslevyineen ja yksi pohjassa.
 
Tilaa pestä rakenteita ja vilkaista onko peräöljyä oikea määrä.

Kaatumaraudat
En ostanut alkuperäisiä enkä tarvikkeita vaan taivuttelin jämäkästä hydrauliputkesta mieleiseni kaatumaraudan. Se on yhtä osaa ja kiertää koko takapään ympäri ja on tuettu useasta kohtaa. Samalla pidensin takalokasuojaa. Etupäässä on myös tekemäni kaatumaraudat. Niiden aihiona käytin vanhoja ja naarmuisia California 3:n takakaatumarautoja. Polttomaalattuina.
 
Haka-avain ja halpistyöntömitta. Lisäksi tarvitaan leveä ruuvitaltta.
 
Työkalut mukana
Em. tavarat ovat, muutaman muun välineen ohella, mukana työkalupussukassa. Joskus joutuu reissun päällä säätämään esimerkiksi kun tien laatu huononee tai kuorman paino muuttuu.

Haka-avain löysäystoimessa. Kaksi mutteria lukittuvat toisiinsa.
 
Säätölukemat
Edellinen säätö isolle kuormalle oli 22 millimetriä kierrettä näkyvissä. Nyt on vain neljätoista. Sellaisen muutoksen huomaa. Paluuvaimennuksella on tilaa toimia.
 
 
Hakamutterit ja hienokierre. Kierre on puhdistettava ennen säätöä.
 
Bräkleeniä ja hammasharjaa
Kierrettä ei kannata voidella. Se kerää vain likaa kierteeseen ja tekee siitä hankalan puhdistaa. Kierre on alumiinia vaikka on eloksoitu väriltään mustaksi. Hakamutterit ovat terästä. Jos jousta pitää kiristää eli muttereita täytyy pyörittää alaspäin niin harjan sijasta pitää käyttää paineilmaa. Likainen kierre saattaa leikkautua ja säätäminen ei enää onnistu.
 
Paluuvaimennuksen säätöruuvi: S on pehmeä, H on kova.

Paluuvaimennuksen säätö
Onnistuu oikein hyvin laukkuja irrottamatta. Pitkällä ruuvarilla mahtuu säätämään äänenvaimentimen ja sivulaukun välistä. 
Jousipaineella ja paluuvaimennuksella on yhteisiä tekijöitä jotka säätäessä pitää huomioida: suuri jousipaine = voimakas paluuvaimennus. Ja toisinpäin. Ajotyyli, tottumukset, kuorman määrä, tien kunto, ym. tekijät määrittelevät mikä on paras säätö. Aluksi käänsin vain kuusi naksausta löysemmälle. Teen koeajon normikuormalla ruuvari mukana niin saan hienosäädettyä tien levikkeellä. Sama säätö molemmille puolille.

Toimivuuden varmistaminen
Vaimennuksen säätöruuvi voi käytön puutteessa jumiutua. Sen voi kiertää pohjaansa ja laskea napsahdukset kierrettäessä ja sama takaisinpäin. Perussäätö on jotakuinkin tasan ruuvin kannan ja sen pesän reunojen kanssa. Nyt ruuvi on hieman ulompana (Kuusi naksahdusta perusasennosta.)

Laukut saavat olla irti toistaiseksi
Aion pestä lähiaikoina pyörästä alkukauden ja talvisäilytyksen aikaiset pölyt ja kurat. Onnistuu parhaiten kun laukut ovat irti. Pääsee pesemään äänenvaimentimet, takahaarukan ja takavanteen. Laukut pesen päältä ja sisältä toisella kertaa. Lisäksi vahaa pintaan.

Metallihohto musta
Sellaisen värin on pyörän suunnitellut Miguel Galluzzi valinnut sivulaukkujen väriksi. Toinen suosittu väri on valkoinen. Muitakin värivaihtoehtoja on. Kaikissa tapauksissa sisäsivut ovat mattamustaa poislukien hiilikuitulaukut. Laukut naarmuuntuvat herkästi vaikka ei kaatuilisikaan. Joskus olen ajanut liian läheltä pensasaitaa. Myös pestessä voi tulla tahattomia naarmuja. Kiveniskut ovat hankalia korjata. Pienet naarmut hoitaa vahaus piiloon. Isommille naarmuille tarvitaan korjauslakkaa ja varovainen hionta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti