torstai 4. maaliskuuta 2021

Luulot, tiedot ja totuudet mc-kerhosta

 

Luulot ovat osassa kansalaisia aika tiukassa
Kuljin pitkään, siis useamman vuoden, etten kantanut Kerhoni tunnuksia kuin rintamerkkinä tai lippalakissa mutta kokeilin käyttää liiviä jossa on Kerhon puna-musta-harmaa (Tai toisessa yhteydessä myös valko-puna-musta.) kerhomerkki niin useimmat ihmiset suhtautuvat varsin myönteisesti. Vaikka on pitkä tukka ja partakin oli välillä pitkä niin ilmeisesti muu habitukseni houkuttaa, jos ei aina uteliaita niin ainakin kysymään jotain. Yleensä minulla on kysymyksiin myös vastaus. Tosin kaikkea ei aina uskota.

Moottoripyöräilijöiden määrä Suomessa
Lasketaan sadoissatuhansissa. Motoristeja on jonkin verran vähemmän kuin rekisterissä olevia moottoripyöriä. Monella kun on enemmän kuin yksi moottoripyörä. Itselläni kuusi yksilöä. Joskus ollut yli kymmenenkin. Järjestäytyneitä moottoripyöräilijöitä, jotka siis kuuluvat johonkin rekisteröityneeseen mp-, mc- tai mcc-yhdistykseen on vähemmän kun moottoripyöriä em. asiasta johtuen. Lisäksi moni motoristi kuuluu useampaan kansalliseen yhdistykseen. Lisäksi tulee "tallit" tai ei-vielä-rekisteröityneet yhdistykset joissa on alan harrastajia. Isoja kerhoja ovat merkkikerhot kuten H-D:n, Moto Guzzin, BMW:n, jne. merkkikerhojen ja jopa mallikerhojen ja erityisesti vanhojen moottoripyörien harrastajien Veteraanimoottoripyöräklubi jolla on jäsenkerhoja ympäri Suomea. Lisäksi ovat ammattiryhmien ja aatteellisten motoristien yhteisöt. Ihan tarkkaa kuvaa määristä on vaikea saada. Suurin osa motoristeista eivät kuulu mihinkään yhdistykseen, talliin tai muuhun mp-yhteisöön. Silti heillä saattaa olla liivit ja siinä hieno selkämerkki. Gruppo Moto Guzzi Finlandian hallituksessa taisin olla joitakin vuosia. Merkkiin ja sen joidenkin mallien teknologiaan olen tutustunut jossain määrin. Valtaosa mallistosta on kuitenkin minulle teknisesti täysin vieraita. Malleista on jotakin kokemusta Californiasta kolmesta kokoluokasta, GT:stä, parista pikkulohkoisesta sekä V10 ja V11-malleista sekä California 1400 GTS:stä.

Moottoripyöräilyn edunvalvonta
Motoristien edunvalvontaa hoitaa Suomessa ja EU:ssa lähinnä seuraavat organisaatiot: Suomen Moottoriliitto kilpaurheilun osalta, Suomen Motoristit eli Smoto, matkailun ja yleisen mp-harrastuksen piirissä, samoin MP69 Suomessa ja FEMA Euroopan tasolla. FEMAn kokouksissa kävin usein ja aiemmin, kertaalleen myös FIM:n kokouksessa Luxemburgissa kutsuvieraana. Siellä alkoi kahden mp-järjestön hanke sulauttaa toimintansa yhteen eli FEM ja EMA. Joista syntyi myöhemmin edellä mainittu FEMA. 

Unohtaa ei sovi, missään yhteydessä, tekniikkaan ja siihen liittyvään lainsäädäntöön keskittynyt MMAF. Heidän osaamisensa on tarpeen moottoripyörien rakentelun, rakenteiden muuttamisen ja lainsäädännön kehittämisen suhteen. Olin yhden vuoden, ihan alkuaikoina MMAF:n hallituksessa. Myös testausasioissa voi sinne olle yhteydessä. 

Myös Liikenneturva liittyy, osaltaan, moottoripyöräilyyn mutta sen hallintoneuvostossa olin vain yhden toimikauden. Liikenneturvalla on laaja toiminta-alue joka koskee kaikenlaista maantieliikennettä sekä kevyttä liikennettä. Valtion rahoittamana.

Jäsenenä
Edellä mainituista kerhoista ja järjestöistä olen edelleen jäsenenä MMAF:n, MP69:n ja Smoton kannattajana. Ei välttämättä tässä järjestyksessä. Lisäksi muutamassa muussa kuten omassa kerhossani nykyään rivijäsenenä. Kilpaurheilusta en niin perusta. Aktiiviaikoinani Moottoriliitto kyllä kutsui tapahtumiinsa. Moottoriliiton palkintogaalassa muistan olleeni.

Joskus etua
Yksi hyvä puoli kerholiivin pitämisestä on että minulle tarjotaan anniskelupaikassa silloin tällöin olut tai muu juoma ihan pyytämättä. Mutta yliystävällisistä selkäänhakkaajista en pidä. Ihmiset ovat useimmiten ystävällisiä ja uteliaitakin. Saan juttukavereita pyytämättä. Valitettavasti monet luulevat joksikin jengiläiseksi ja mahdollisesti tarjoavat tekemistä.

Epäystävällisyyttä kerran
Helmikuun viimeisellä viikolla ei ollut erityisen ystävällistä Ylöjärven S-marketissa jonka kahviossa istuin välipalalla. Siinä lihatiskillä, muutaman metrin päässä, perheenäidin tyyppinen keski-ikää lähentelevä henkilö tuijotti minua ns. pahalla silmällä. Niin pitkään että häneltä meni palvelunumeronsa ohi. Tahatonta huumoria, mutta vain minulle. Olisi kiva tietää mitä hänen päässään liikkui sillä hetkellä. Muistin kyllä hymyillä hänelle.

Kaikki eivät hyväksy
On paikkoja joihin kerholiivit eivät ole tervetulleita. Jotkin hotellit, leirintäalueet joskus, yökerhot ja syrjäseutujen satunnaiset baarit. Myös tavaratalojen nuoret vartijat suhtautuvat epäluuloisesti. Haitta on hyvin vähäinen koska yökerhoissa en käy ja jos käyn laitan kiiltonahkakengät, tumman puvun ja hillityn solmion ja leirintäkortin omaavana käyn niissä leirinnöissä, sopimushotelleissa ja -laivalinjoilla joihin olen tervetullut ja saan Smoton neuvotteleman alennuksen. Tuskin siihen, näin vuosikymmenten jälkeen enää, vaikuttaa että olin 11 vuotta kyseisen yhdistyksen hallituksessa ja kaksi kautta puheenjohtajana.

Vaihtoehtoinen asu
Toki minulla on arvokkaita tapahtumia varten pukuja ja liivipuku. Yksi musta häitä ja hautajaisia varten ja hieman värikkäämpiä muutama muihin rientoihin. Niitä käyttäen on ihan eri tapahtumat kyseessä. Talviaikaan asuun kuuluu myös pitkä musta villatakki.

Asiastaan varmat epäilijät
Toki on ollut niitäkin, jotka tuntematta henkilöä, tässä yhteydessä minua, syyttävät jostain jota en ole, en ole tehnyt tai edes ajatellut tekeväni. Niistä pääsee kyllä eroon helposti. Monesti olen lähtenyt ihan itse toisaalle. Joillekin alkoholi antaa ylivoimaiset hengen- ja ruumiinvoimat. En jää mittelemään. Mutta harvinaista se on ja yleensä selviän hankalasta tilanteesta asiallisella puheella.

Rasittavat kyselijät
Sitten on asianharrastajat jotka tulevat kyselemään pyöräjuttuja. Kertomaan vioista ja kyselemään korjausohjeita. Sitten on näitä wannabee-motoristeja joilla ei siis ole pyörää lainkaan mutta yleensa jotain amerikkalaistyyppistä vaatetusta yllä ja bootsit. Ovat useimmiten aika raskassoutuisia. Yleiset kevään ääntelyt ovat: sitkun mää saan asuntolainan maksettua niin mää ostan jonkin makeen prätkän tai kun lapset lähtee kotoa niin sitten hankin moottoripyörän ja sitten on selittelijät: oli mulla Hayabusa mutta piti myydä kun halusin paremman Mesen alle.

Näön vuoksi
On niitäkin joilla on omakotitalon tai rivitalon pihassa ihan asiallisen näköinen pyörä. Mutta se on siinä aina. Kutsun niitä korkeakiiltoisiksi terassinseisojiksi. Sellaisen omistamisen syyn kyllä ymmärrän. Naapurikateus on kalvava tauti.

Eri porukkaa
Muutama huumeenhaluaja on tullut jutulle mutta huomaa kohta erehtyneensä henkilöstä. Pidän hyvistä juomista mutta muut jätän muille. Sahti on heikko kohtani. Sitä olen juonut nuoruudestani asti kotitilalla ja muuallakin.

Kerhoni värit harhauttavat
Ilmeisesti liivini etupuolella olevat punaiset tekstit mustalla pohjalla johtavat joitakin harhaan. Joskus on vaadittu tämän asian kohdalla että pitää riisua liivi pois koska ne, muka, ovatkin juuri heidän kerhonsa värit. Asia yleensä selviää kun kysyy uhkailijalta että koska teidän kerhonne on perustettu. Tässä asiassa vanhemmalla kerholla on etu ns. väreihin.

Neutraalia
Kertaakaan ei ole tarvinnut juosta karkuun tai saada turpiinsa että on ollut yhdistyksen liivit päällä kaupungilla kulkiessa saati motoristiporukoissa joissa, noin yleisesti, ei kerhotunnuksiin juurikaan kiinnitetä huomiota ehkä muutoin kuin toteamalla: ai, se on toikin ny tossa kerhossa. Uudet tulokkaat toki kiinnostavat. Persoonallisuus, käytännön siviiliosaaminen, erikoistaidot ja sensemmoiset tulee hiljalleen selväksi. Ehkä myös hyödynnetyksi.

Oman elämänsä mestarit
On myös niitä, "kiertopalkintoja" jotka eivät pysy missään kerhossa pitkään. Riitautuvat oman porukkansa kanssa. Yleensä mihinkään kerhoon ei pääse jäseneksi kuin pitkän, esim. parin vuoden, kokelasajan jälkeen, varsinkin, jos on ollut hiljakkoin jonkin muun kerhon jäsen ja eronnut tai erotettu äkisti. Usein syykin on selvillä. Juttu kulkee.
Omaan kerhooni on vähintään vuoden kokelasaika jonka aikana edellytetään tulokkaan tekevän niitä samoja asioita kuin varsinaiset jäsenetkin. Aivan normaaleja toimia: kauppareissuja, siivousta, lumitöitä, talkoihin osallistumista, muuta asiointia mutta ennen kaikkea osallistumista yhteisiin tilaisuuksiin ja ajeluihin. Ajeluita on noin kaksi vuodessa. Ajokauden avajainen ja kauden päätösajelu. Näin selviää persoonan laatu hiljalleen. Sukupuoli ei ole este. Mitään simputusta ei ole.

Onpa nähty sellainenkin kaveri ehdolla joka julisti ensimmäiseksi että hän ei sitten vessoja pese eikä akkojen töitä tee. Jäi ehdokkuus vain käynniksi. Ehkä sellainenkin kerho on jossa ei "akkojen töitä" toimiteta. Tosin en yhtään sellaista tiedä.

Haittana tästä jäsenten tarkasta valikoinnista voi, jos oikein hakemalla haetaan, että porukka on hyvin samanhenkistä jolloin maailmankuva saattaa vinoutua kerhon sisällä. Mutta tavan elämässä, töissä, perheen kanssa tai vain muuta peruselämää siinä ohessa eläessä kyllä antaa tasapainoa. Ei kerho ole koko elämä. Vain piristävä osa sitä.

Tällä kertaa hiihtoa
Tänään olin Kerhoillassa kahvia ryystämässä. Keskustelua oli kovastikin eri asioista ja puolet porukasta katsoivat isosta näytöstä ampumahiihtoa baarin puolella. Tilaa kun on useampi sata neliötä.

Neuvon ja opastan
Itse olen siinä onnellisessa asemassa että minulle ei enää sälytetä mitään hommia jos en sitten ryhdy tekemään pyytämättä. Usein ryhdyn. Yleensä annan teknisiä neuvoja. Ilmaiseksi, mutta joskus olen yllätyksekseni saanut konjakkipullon. Oli, ilmeisesti, tullut säästöä. Viimeksi tein pienen urakan: aloitin aamusta ettei ole muita häiritsemässä kun mustamaalaan yläkertaan vievät raput. Eihän se onnistunut kun alkuiltapäivästä oli jo joukko halukkaita maalaushommiin.

Kerhon ikänestori ja perustaja
Muutama viikko sitten tulin Kerhon Vanhimmaksi täysjäseneksi kun edellinen vanhin kuoli ja haudattiin. Seuraavaksi vanhin siirtyi kannatusjäseneksi. En ole edes Kerhon vanhin jäsenhistorialtani sillä olin välillä asumassa eri paikkakunnilla ja niiden kerhojen jäseninä. Muun muassa Italiassa Udinen hyvässä kaupungissa Rokabanda Mc:n jäsenenä sekä Vimpy ry:n jäsenenä vuosikaudet ja parissa muussakin. Mutta LCR-mc:n perustajajäsen kuitenkin. En listaa tähän monenko kerhon jäsen olen edelleenkin sillä siitä tulisi pitkä lista saati että kuinka monessa toimessa olen ollut näissä moottoripyöräjärjestöissä toimessa Brysseliä myöden. Sama koskee suhteita feminiineihin. Asia jota yleensä liioitellaan.
Vanhimmaisuuteen ei kuulu mitään yksilöityjä etuja. Mutta enpä olisi uskonut alle kolmikymppisenä että olen saman kerhon jäsen edelleenkin kun ikää on reilusti yli 60 vuotta.

Kahdessa sukupolvessa
LCR-mc:n jäsenistössä saattaa olla koko perhekin. Pari täysjäsentä ja kannatusjäseninä muut perheenjäsenet. Kannatusjäsen voi osallistua Kerhon tilaisuuksiin ja toimiipa heitä myös Kerhon luottamustehtävissä. Laaja ikärakenne on eduksi. Toiminnot siirtyvät nuorempien suuntaan hiljalleen kuten kerhon hallituksen tehtävät. Syntyy, ehkä, uusia toimintatapoja tai kerhoa kehitetään johonkin suuntaan. Toisaalta, näin vanhalle, riittää kun kerho ylipäätään on ja voi tavata liki eliniän aikaisia kavereita.

Erikseen on viisi tehtävää nimetty: Puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, hallituksen sihteeri, rahastonhoitaja, road captain eli henkilö joka keskittyy kerhon yhteisiin ajeluihin ja niiden reitittämiseen. Toki nimettyjä vastuuhenkilöitä voi olla myös muitakin kuten esimerkiksi verstasvastaava.

Monet jäsenet tuovat kerhoiltaan myös lapsensa mutta teini-iän saavutettuaan eivät tule kuin pakotettuina kerholle murjottamaan. Pitävät, kuulemma, nolona kun iskä ja äiskä ajelevat kylällä moottoripyörillä nahkatamineissaan. Kaverit nauraa. Kerholla on aktiviteettejä myös pikkulapsille.

Jämptit säännöt
LCR-mc rekisteröitiin sääntöineen, poikkeavasti, oikeusministeriössä sen sijaan että olisi vain ilmoitettu yhdistysrekisteriin yhdistyksen perustamisesta. Tämä tehtiin Kerhon silloisen sihteerin toimesta kahdeksankymmentäluvulla. Hän oli lukenut lakia yliopistossa ja tiesi tällaisen poikkeavan tavan laillistaa yhdistys. Mutta tiedot löytyvät kyllä myös yhdistysrekisteristä ja siellä yhdistyksemme tietoja hallinnoidaan nykyään. Siinä kuin muidenkin yhdistysten ja niitä on paljon.

Miten kerho syntyy?
Yleisin tarina lienee se että kunnan, kaupungin tai kaupunginosan alueella ajelevat moottoripyöräilijät tapaavat toisiaan ja keksivät että pitää saada toimitila ja jonkinlainen verstastilakin pyörien kunnosta huolehtimiseen. Sen saa, useasti, varsinkin maaseudulla, kunnan nuorisotoimen kautta heti kun yhdistys on rekisteröity eli saanut tunnuksen ry. Näin myös pienempien kaupunkien suhteen. Kerho saa myös usein rahoitusta kunnalta toimintaansa. Aikoinaan sitä kutsuttiin nuorisotueksi nuorisotyöhön.

Ongelmana kunnallisessa rahoituksessa on se että kerhoon pitäisi saada koko ajan nuoria jäseniä lisää sillä ikääntyminen pudottaa jäsenistöä nuorisotuen ulkopuolelle. Silloin on jo usein kerhon toiminta niin vakiintunutta eikä ole enää nuorisotoimen rahoituksen varassa vaan kerho kykenee itsenäisesti rahoittamaan toimintaansa toimitiloineen. Budjetit voivat olla isommilla kerhoilla varsin suuria. Kerhon vuosikokoukset päättävät varojen käytöstä ja hallitus käytön toteuttamisesta. Ylijäämä käytetään kaikkien jäsenten hyväksi. Esimerkiksi kerhotiloihin hankitaan tarpeellisia tavaroita tai jäsenille yhteisiä tapahtumia. Ry voi myös tehdä sopimuksia palvelu- kuljetus- ja majoitusalan toimijoiden kanssa. Tyypillisiä sopimuksia on tehty hotelli-, leirintä- ja ravintola-alalle sekä laivayhtiöiden kanssa.

Aatteelliset kerhot syntyvät eri tavalla. Joko merkkikerhoiksi, uskonnollisiksi yhteisöiksi tai muun aatteen kannattajiksi kuten kilpaileminen. Eri ammattialoilla on omia moottoripyöräkerhoja. Niillä ei välttämättä ole omaa toimitilaa lainkaan vaan kerho on rekisteröity jonkin jäsenen koti- tai työosoitteen mukaan. 

On varsin yleistä että moottoripyöräilyyn keskittyvillä yhdistyksillä, joilla on selkämerkit, on myös yksi tai useampia kerhotiloja. On siis yhden paikan kerhoja ja sitten yhden kerhon eri jaostoja eri paikkakunnilla. Sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

Kerhojen koot
Tyypillinen yhden paikkakunnan mc- tai mcc-kerho on yleensä yli kymmenhenkinen mutta alta kolmenkymmenen. Viittä jäsentä pidetään miniminä mutta se ei perustu lakiin. Kolme henkilöä on minimi yhdistykselle lainsäädännössä. Mutta isoilla paikkakunnilla voi jäsenistöä olla sadan henkilön pintaan. Kun taas maaseudulla voi olla useiden kuntien alueelta jäsenensä keräävä kerho. Yleensä seudun isoimmassa kylässä.

Jaostolliset kerhot voivat olla jäsenmäärältään suuria, satojen jäsenten kerhoja, mutta jäsenistö on jakautunut eri paikkakunnille.

Merkkikerhot voivat olla tuhansia jäseniä käsittäviä. Riippuu ihan pyörämerkin yleisyydestä. Harvalla merkkikerholla on erityistä Kerhotilaa. Ehkä vain varasto kerhorekvisiitan ja jäsentuotteiden säilytykseen.

Netissä
Useilla kerhoilla on nettisivut, Facebook ja muita netti- ja viestipalveluita joista osa avoimia mutta yleensä vain jäsenille suunnattuja. Myös painotuotteita julkaistaan edelleen. Tieto kulkee. 

Oma suku moottoripyöräilee
Kolme nuorempaa veljeä joista yksi ei moottoripyöräile. Ainakaan vielä. Veneilee ja vesiskootterilla pörrää. Seuraavaksi itsestä nuorempi veli sentään on jo erään kansallisen isohkon mp-kerhon hallituksessa mutta toiseksi toiseksi nuorin harrastelee ihan itsekseen. Myös veneilyä sekä moottoripyöriä. Toki saimme kolmen pyörän letkan aikaiseksi muutama vuosi sitten lapinreissuun. Viikko siinä vierähti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti