keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Alkoholipyörän nouto varastosta Verstaalle


Paksu kerros pölyä
Pyörä on ollut lämmitettävässä konehallissa. Tosin sitä on harvoin lämmitetty mutta kohtuullisen kuiva tila kuitenkin. Tilassa on huollettu ja korjattu raskasta maa- ja metsätalouskalustoa. Kaivureita, traktoreita ja metsäkoneita. Ei siis ihan puhtain paikka.

Suojaöljytty
Jättäessäni pyörän pariksi vuotta säilytykseen kyseiseen paikkaan tiesin epävakaasta lämpötilasta ja kosteudesta. Siksi käsittelin pyörän alumiini- ja kromipinnat suojaöljyllä.

Vanha ei ole täydellinen
Joissain kohteissa oli jo pientä pintaruostetta. Suojaöljy ehkäisee sen nopean pahenemisen. Pääosin pyörä on kuitenkin täysin ruosteeton. Pyörä on Guzzin huippuvuosilta 80-luvun alusta. Toki kaikki kohteet eivät edes ruostu. Esimerkiksi lokasuojat ovat jo alunperin ruostumatonta, kiillotettua terästä. Myös jotkin pikkuosat. Alumiinikaan ei ole hapettunut lisää.

Tärkeät osat
Digitaaliset ja ohjelmoitavat ruisku ja sytytys sekä mekaaninen ahdin ovat tärkeimmät komponentit. Toivoakseni ne toimivat vielä. Moottoreita ja niihin uusia osia kyllä löytyy kohtuuhinnoin mutta edellä mainitut laitteet ovat jo sen verran vanhoja että löytyneekö samanlaista korvaavaa osaa? Osat kun ovat sen aikaisten harrastajien tuottamia. Kohta se nähdään...

Hinaukseen
Käytin vanhaa palvelijaani eli auton vetokoukkuun kiinnitettävää moottoripyörän hinauslaitetta. Etupyörä on telineessä joka on kiinni vetokoukussa. Lisäksi liinat keulasta auton takaluukkujen yläsaranoihin. Lastaus sujuu tasamaalla yhdeltä henkilöltä. Voimaa ei juuri tarvita.

Kuvat huonoja
Valitan, oli huomaamattani mennyt jokin valotusarvo väärin. Kuvankäsittelyllä hieman "pelastin" kuvien sisältöä.

Kiinnitys hinaukseen.


Hinuri ja hinattava. Taustalla Hitlerin Kosto.

Pesuun
Hinailin pyörän Kerholle jossa on hyviä pesuaineita ja pesuvälineet. Painepesuria en sentään tarvinnut. Kova tuuli haittasi pesuaineen ruiskuttelua kohteisiin. Pesin ensin voimakkaalla pesuaineella ja huuhtelin ja heti perään miedommalla aineella harjauksen kera. 
Täydellisyyteen en pyrkinyt. Pyörä menee ensiksi purkuun ja puretut osat pestään perusteellisesti ennen niiden mahdollista uudelleen käyttöä.

Varaosia on runsaasti
Olen hankkinut varastoon melkoisen määrän tähän pyörämalliin kuuluvia varaosia ja erilaisia tarvikkeita. Lisäksi varaosien saantia turvaa useampikin eurooppalainen vähittäisliike. Guzzin osia on varsin helppo hankkia.

Pesty pyörä. Satula kuivatteluasennossa.

Kaikki tila hyödynnetty
Satulan alapintaan on kiinnitetty MegaSquirt ruiskutusyksikkö ja vasemman sivukopan alla on digitaalisytytyksen ohjain Ignitech TCiP4. Ahdin on akun paikalla ja huohottimen kohdalla on läppärunko. Moni muukin osa on löytänyt paikkansa hieman erikoisesti.

Irtolika on poissa
Pesua olisi voinut jatkaa tiskiharjalla ja myöhemmin hammasharjalla. Nyt ei siihen ollut tarvetta. Satulan valkoisen alueen puhdistukseen tarvitaan jotain spesiaaliainetta.

Matka jatkuu Verstaalle
Itse asiassa takaisin tulosuuntaan. Vain pari kilometriä. Noutomatka oli sentään reilut parisenkymmentä kilometriä. Savista soratietä 7 km ja vielä 15 km asfalttia.

Pyörä sidottu nosturiin. Nostin nostaa yli metrin korkeuteen.

Nostimella
Kun nostin on yläasennossa ovat äänenvaimentimet noin hartioiden korkeudella. Saa siis työskennellä seisaallaan melko ergonomisesti. Ja kaikissa muissa korkeuksissa siitä alaspäin. Jakkaralla istuen tai seisten.

Bilteman sivulaukut
Talvehtineet varsin hyvin. Poistomyynnissä hintaa vain muutaman kympin joskus 10 vuotta sitten. Siitä eteenpäin ovat olleet alkuperäisessä laukkutelineessä. Tosin nyt on alkuperäisetkin mustat laukut hankittuna. Vain lukot ja salvat puuttuvat. Löytyykö keneltäkään?

Yksityiskohta
Vakiomalliin verrattuna tässä pyörässä on tehokas laturi koska pyörä on toiminut käytössäni rullaavana laboratoriona. Kokeilin tällä kaikenlaista kunnes se hajosi eräällä kokoontumisajomatkalla. Tosin ajamalla tulin takaisin mutta pyörä kulki tasaisella tuskin enemmän kuin 100 km/h koska ahtimen hihna oli katkennut.

Hihnavetoinen laturi vasemman sylinterin kupeessa.

Merkityt kohdat
Valkoisella nuolella on viitattu jäännöshappianturiin joka säätää välillisesti seossuhdetta. Moottorinohjaus osaa jäännöshappitiedon ohjaamana pitää seossuhteen optimaalisena. Musta nuoli näyttää öljytikun kantaan. Kaksikymmentä vuotta vanha digitekniikka toimii edelleen.

Juttu todennäköisesti jatkuu
Tämä tulee olemaan hieman isompi remontti ja haaveena on samalla maalauttaa tämä pyörä mahdollisimman siistiksi. Entisöidä en ala. Mitään kiirettä en aio pitää näin suvella. Teen jos on aikaa kuten sadepäivinä ja myöhemmin räntäsadekaudella.

Varamoottori
Varalla on valmiiksi digitalisoitu 950cc kone siltä varalta että tämä vaatii syvempiä toimenpiteitä.

Päällisin puolin varsin ehyt
Toistaiseksi ei ole havaintoja mekaanisista toimintahäiriöistä ahtimen hajonnutta hihnaa lukuun ottamatta. Hihnan rikkoi hihnankiristimen hajonnut laakeri.

Jatkuu myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti