perjantai 22. helmikuuta 2019

Vaivoja


Reissaaminen avartaa
Matkamme Rouvan kera junalla Ouluun oli hauska. Tapasimme Kokkolan jälkeen junassa motoristikaverini Pekka P:n. Rattoisaa oli matkanteko. Perillä Oulussa Marja oli vastassa asemalla ja pienen piipahduksen jälkeen paikallisessa juottolassa saavuimme hänen asunnolleen.
Kaiken puolin asiat olivat hilpeitä ja kunnossa.

Nakuna
Saunassa käynnin jälkeen Marja kiinnitti huomiota kaulassani oleviin mustiin luomiin. Ne olivat, lähinä kesäaikaan, toisinaan ärsyyntyneet ajoasun kauluksen hiertämisestä ja kasvaneet suuriksi mutta en ole asiaan kiinnittänyt huomiota.

Komento korkeammalta taholta
Marja on terveysalan ammattilainen. Patisti näyttämään luomia paikallisessa sairaalassa kun palaamme Tampereelle.

Pikaiseen
Soittelin Tampereen terveydenhuollon ajanvaraukseen ja sain ajan seuraavalle päivälle. Tyypillistä Tampereella ettei tarvitse kauaa odotella. Usein on saanut ajan samalle päivälle. Jos menee ilman ajanvarausta, kokemukseni mukaan, saa ajan muutaman tunnin sisään. Edellyttää, tietysti, että on sairas.

Arvio ja toimenpiteet
Lääkäri katsoi Marjan mainitsemat mustat luomet kaulassa mutta ei pitänyt niitä kovin ikävinä. Mutta muualla olikin sanomista. Reilun kuukauden päästä on aika sairaalaan ja joitakin muita luomia leikataan pois. Ohessa myös mustat luomet jotka Oulun matkalla tulivat ilmi vaikka eivät olekaan aiheuttaneet komplikaatoia ajokauden ulkopuolella. Lähinnä hiertymiä kaulukseen menneenä kesänä.

Kerron myöhemmin miten kävi.

Tulokset
Leikkausnäytteet kävivät laboratorion kautta viljelyssä. Se kesti noin puolitoista kuukautta ennen kuin sain tulokset tekstiviestillä.
Vapauduin kaikista syöpäepäilyistä ja pääsin ärsyyntyvistä näpyistä eroon. Helpottavaa.

Marjalle joka tapauksessa kiitokset huolehtimisesta!
Olisi voineet asiat olla toisinkin.

Lääkärin ohjeet
Kehotti kuitenkin kuvaamaan ihon epäilyttävät kohdat muutaman kuukauden välein säännöllisesti ja vertaamaan jos näpyt ovat muuttaneet muotoa tai väriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti