sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Vanha tietokone ja uusi Ubuntu 18.04 LTS


Muutama havainto
Yhdistelmä vanhaa, noin 15 vuotta, anopilta lahjaksi saatua tietokonetta ja uudehkoa käyttöjärjestelmäversiota tuntuu toimivan paremmin kuin aiemmin toimi. Edellinen käyttöjärjestelmä oli myös Ubuntu mutta se vanheni jo. Alunperin tässä tietokoneessa oli Windows7. Vanhemmalla 16.04 Ubuntulla pärjäsin viitisen vuotta. Tämä uudempi on ketterämpi eikä siinä ole bugeja kovinkaan paljoa. Käynnistyy varsin nopeasti.

Kaikki ohjelmat eivät toimi
Eniten käyttämistäni ohjelmista Pinta kuvankäsittelyohjelma on tehnyt tenän uudessa yhteydessä. Joudun käyttämään hankalampaa, ja monipuolisempaa, Gimp-ohjelmaa.

Joitakin vuosia
Kirjaimet LTS tarkoittavat Long Term Support eli pitkän aikavälin tukea järjestelmälle. Yleensä se tarkoittaa joidenkin vuosien ylläpitoa mutta myös kehitystä. Taustalla kehittäjät kehittävät jo seuraavana sukupolven käyttöjärjestelmää.

Päivittyy
Ylläpitoa tapahtuu lähes viikoittain uusien päivitysten muodossa. Osa niistä vaati hieman huomiota eli kirjautumisen, osa tapahtuu taustalla. Vain ilmoitus tulee että päivitys on menossa. Kumpikaan ei keskeytä tai hidasta mitään havaittavasti. Jotkin päivitykset vaativat myös uudelleen käynnistyksen. Se tapahtuu kun sammutan koneen käytön jälkeen ja otan sen käyttöön esimerkiksi vasta seuraavana päivänä.

Häiriötapaukset
Jos ilmenee jokin toimintavirhe käyttöjärjestelmässä tai jossain ohjelmassa niin siitä voi lähtettää kehittäjille hyvin helpolla tapaa tiedon.

Internetkin hallussa
Nettiyhteys on Huawein 3G WiFi-mokkulan kautta. Se on suunnilleen saman ikäinen kuin tietokonekin. Sen toimintatapoja on tietty käynnistysjärjestys. Jos käynnistää wifin ennen kuin tietokoneen niin yhteyttä ei synny. Kaikki näyttää olevan kunnossa mutta ei bitit etene. Ensin pitää saada tietokone käyntiin ja kun se on tapahtunut niin wifinkin voi käynnistää. Yhteys toimii ilman eri komentoja tai salasanoja.

Videot ja elokuvat
3G jaksaa toimittaa liikkuvaa kuvaa varsin laadukkaasti. Tosin en paljonkaan katso videoita. Joskus elokuvia, varsinkin jos sairastan.

Toimii myös mökillä
4G:stä tai muiden palvelutarjoajien verkoista ei siellä apua ole. On sen verran peräkylällä että kilpailua ei ole. Entinen Sonera, nykyinen Telia on järjestänyt maston lähistölle. Vaimolla on Telian 4G-mokkula mutta se ei ole kovin tehokas mökillä. Mistä sitten johtuukin. Käytämme siis molemmat 3G:tä.

Telia vaihtui Elisaan kesällä
Hinnoittelusta ja palvelun toimimattomuudesta johtuen palveluntarjoaja vaihtui.

WiFi

Muillakin on
Samaisia wifiasemia olen nähnyt muillakin jo kauan. On toimiva laite. Lievät yhteysvaivat johtunevat käyttöjärjestelmästä. Myös talouden Windows-koneet ymmärtävät tätä.

Käyttöjärjestelmä
Ubuntu on tehnyt tietokoneesta nopeamman ja nykyinen työpöytänäkymäkin on looginen. Jotain hassua siinäkin välillä on sillä toimintojen kuvakkeet voivat asettua päällekkäin. Niitä sitten voi siirrellä asiallisempaan järjestykseen. Sitä tapahtuu harvoin.

Näyttö pimenee
Jonkinlainen lepotilakin on jos konetta ei vähään aikaan käytä. Parempi on sammuttaa sillä palautuminen lepotilasta jää keskentekoiseksi ja kuvakkeet eivät toimi eli komennot kilpistyvät toimimattomaan työpöytätilaan. Väkisin sammutus ja käynnistäminen korjaa asian. Siihen menee pari minuuttia.

Muljahduksia
Näyttö saattaa kääntyä 90 asetta tai ihan ylösalaisin jostain minulle selviämättömästä syystä. Uudelleen käynnistys korjaa asian. Touch pad toimii silloin hassusti. Tai loogisesti ottaen huomioon näkymän asennon. Nyttemmin asento löytyy takaisin kun konetta kääntelee sopivasti.

Ei kustannuksia
Vaivat ovat kuitenkin pieniä. Varsinkin kun tietää hinnan. Wifi-palikan sain lahjaksi kuten myös tietokoneen jo vuosia sitten ja kuten kaikki tietävät niin Ubuntun asentaminen vie vain hieman aikaa (Viimeksi viisi ja puoli tuntia päivityksineen) vaan ei köyhdytä yhtään.

Valitettavaa 1
Kaikki ne ohjelmat jotka toimivat moitteitta aiemmassa Ubuntussa eivät toimi uudemmassa. Esimerkiksi kuvankäsittelyohjelma Pinta, joka on yksinkertaisuudessaan oikein kätevä, ei toimi oikein. Sen tilalle olen ottanut käyttöön Gimp-kuvankäsittelyohjelman. Siinä vain on ainakin kymmenen kertaa enemmän ominaisuuksia joista tuskin käytän kovinkaan montaa. Olen ilmoittanut ongelmasta ylläpitoon.

Valitettavaa 2
Kuvakaappaus ei myöskään toimi. Ja jos toimisikin niin kuvaa ei voi nimetä. Nimeämisikkuna kun ei aukea. Näyttä kyllä reagoi kuten ennenkin välähtämällä lyhyesti. Kamera on kuitenkin niin tarvitessa silläkin voi kuvia ottaa. Vaikka sittensuoraan ruudulta. Ilmoitus vaivasta on lähetetty. Ilmeisesti myöhemmät päivitykset ovat korjanneet asian. Kuvakaappaus toimii.

Valitettavaa 3
Suomenkielistä oikolukuohjelmaa en ole saanut, parista yrityksestä huolimatta, toimimaan nykykokoonpanossa. Asia ehkä korjautuu myöhemmin. Oppiipa kirjoittamaan kerrasta oikein ja oikoluvun voi suorittaa itsekin. Ilmeisesti on olemassa Voikko-niminen suomenkielinen oikolukuohjelma. Sen asentaminen ei viimeksi onnistunut.

Nopeus
On hyvä asia. Sivut avautuvat vilkkaasti eikä tarvitse ihmetellä omituisia ilmoituksia mitä aiemmin tuli näyttöön. Kaikenkaikkiaan mukava surffailla netissä tai pitää omaa blogia kuosissa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti