keskiviikko 16. tammikuuta 2019

V10 Centauro Keulahuoltoa

Varaosista

Asennuksesta
Uusia osia asennettu. Sitä ennen pesua ja muutakin rassaamista. Hieman ruostettakin löytyi mutta ei haitallisesta paikasta.

Suttunuijan näköinen asennustyökalu. Messinkiä.

Himokimppatilaajia
Kerhokaveri ja toinen yhteisosatilaaja kolmesta, sorvasi viraapelina ansiotyön ohessa tämän ensiluokkaisen välineen.

 Tuurnan asennuspää ja siinä vanha tiiviste. Istuu.

Tuurna asennuskohteessa. Yläputken alapää.

Perusrakenne
Yläputken sisällä, alaputken ohella, ovat iskunvaimennin ja jousi. Toisella puolen sisäänmenovaimennus (COM) ja toisella puolen ulostulovaimennin (REB). Lisäksi muutama desilitra iskunvaimenninöljyä. 

Ylhäällä iskunvaimennin, alaputki ja yläputki. Sekä uusia osia.

Asennustoimi
Toki muitakin osia on. Metallisia tukiosia ja lukkorenkaita. Myös tuo punainen muoviholkki on kiinnitysosa. Sen irrotuksessa ja asennuksessa on pienet jekut. Kuvan oikeassa alakulmassa olevaa osaa ei tarvittu. Alkuperäinen oli ihan tiukka ja kunnossa. Jäävät varaosalaatikkoon vastaisen varalle.

Kuvassa suunnilleen kaikki osat. Yksi puuttui ja yksi ei näy.

Kaikkea ei tarvitse/kannata purkaa
Keskellä on iskunvaimennin ja jousi. Kyseessä oikean puolen osat. Iskunvaimentimia en purkanut. Pesin ja huuhtelin hyvin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti