keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

California 1400 GTS Sivulaukkujen "kromilistojen" kuulumisia


Tarvikelista
Tuning-liikkeestä pikkurahalla ostettu liimattava lista on täyttänyt hankintahintansa moninkertaisesti pitämällä maalipinnan kunnossa ja näyttämällä hyvälle. Niistä on myös kysytty ovatko ne alkuperäisosia.

Liki kaksi kautta käytössä
"Kromilistat" ovat siis olleet pitkästi toista ajokautta käytössä. Nyt niissä on jo hieman sanomista. Lähinnä käytön jälkiä ja koskee lähinnä sivulaukkujen kansissa olevia ritilöitä. Oikean sivulaukun kannen etureunan listoihin on tullut iskemäjälkiä etureunaan. Iskut on aiheuttanut kuljettajan raskas oikean jalan ajosaapas. 

 Kuvan alin lista on saanut eniten osumia.

Pitkäikäisyys puuttuu
Osumat ovat valkoisia sillä pinnoite ja kiiltävä materiaali on listoista lohjennut ja muovinen tukirakenne tullut näkyviin.

Molemmilla puolin
Myös vasemman puolen sivulaukkuja ovat kolhut koetelleet. Ei niin vahvasti kuin oikealla puolella mutta menneellä viikolla mökiltä palatessa potkaisin myös vasemmanpuolimmaista listaa ja sen pää irtosi liimauksestaan noin 10 cm matkalta. Sitä tänään liimailin paikoilleen.

Listan liimauksen tarttuminen varmistettu maalarinteipillä.

Tuenta teipillä
Yritän muistaa ottaa teipin irti ennen kuin lähden ajelemaan seuraavan kerran. 

Hyvin ovat pysyneet
Nämä listat ovat siis olleet paahtavassa auringossa useampana päivänä ja laukkujen mustat kannet ovat varmasti olleet todella lämpöiset mutta listojen alkuperäinen liima on pitänyt varsin hyvin. Myös peseminen normaaleilla autoshampoilla on tullut tehtyä listoille kymmeniä kertoja.

Helppo uusia
Ensi talven aikana on aikaa uusia vaikka kaikki listat sillä tavara ei ole kallista ja homma on kivaa näpertelyä. Vaikein asia on saada listat näyttämään samanmittaisilta sillä jokainen on eri mittainen koska kannen kaaren säde muuttuu reunasta reunaan.

Epäilyjä esitetty
Epäilyt siitä että listat irtoaisivat noin vain ensimmäisenä aurinkoisena, tai vaihtoehtoisesti, sateisena päivänä tai ehkä pestessä, ovat osoittautuneet epäilyksiksi.

Uusille suunnitelma
Seuraavat listat teen muutoin samanlaiset mutta muutaman senttimetrin pidemmät ja liimaan ne lämpimämmissä olosuhteissa kuin nämä.

Säästöä on syntynyt
Olen siis toistaiseksi säästänyt sivulaukkujen kansien uudelleen maalauksen hinnan. Sekin tulee varmasti vastaan mutta silloin saattaa myös koko pyörän väri muuttua toiseksi. Olen ajatellut jotain helmiäisväriä. Asia jää nähtäväksi.

Laukun nostokahvat
Olen kiinnittänyt kromatut kahvat laukun etupäähän ja kannen takapäähän. Tietenkin molemmin puolin. Kannen voi avata kahvasta. Muutoin pitäisi pujottaa sormet kannen reunan alle. Lisäksi irrotettua laukkua voi kantaa kahvoista. Kahvat löytyivät rautakaupan vetolaatikon vedikemallistosta. Muutaman € kappaleelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti