keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Pyörän pakkailua Juhannusreissulle

Pyörässä on vakiotavarat aina mukana: renkaanpaikkavälineet ja paineilmaa, hieman työkaluja, nippusiteitä ja muita pikkutarvikkeita joita reissussa joskus tulee tarvinneeksi. Osa pysyvistä tarvikkeista on myös valittu leirintää silmällä pitäen. Puukko ja monitoimityökalu ovat olleet joskus välttämättömiä.
Niiden sijainti on vasemman sivulaukun perällä. Olen yhden pienistä sisäkasseista pyhittänyt retkeily- ja huoltotarvikkeille.

Tankkilaukkua sovittelin tankin päälle. Ulkoinen sopivuus ok mutta tekninen ei.
Tankin ympäristössä on kovin paljon erilaisia muoto- ja peitelevyjä haittana että tankkilaukun hihnat voisi kiinnittää tukevasti. Asiaa ehkä pitää tutkia myöhemmin. Nyt saa olla tankkilaukuttomana tämän reissun. Eiköhän tähänkin pyörään sopiva laukku löydy jos yleensä tulee tarve. Ei se kyllä matkakustomia erityisesti pue.

Sivulaukut tulevat toki aivan täyteen kuten myös takalaukku. Kosteudesta kärsivät tavarat, kuten makuupussit, pitää laittaa suojaan takalaukkuun sateen varalta. On myös olemassa merimiessäkki johon ne voisi suojaan laittaa mutta silloin ne nostaisivat pyörän painopistettä tarpeettomasti koska sijoituspaikka olisi silloin takalaukun kannen päällä. Siellä kun jo teltta on. Sekä iso, valkoinen, kevytpeite. Se viritetään teltan yläpuolelle noin kahden metrin korkeuteen puiden väliin. Jos puita on. Se suojaa teltan ympäristöä sekä sateelta että liialta auringolta aamuisin.

Tässä kävi kuten normaalia. Takalaukun päälle tuli kaksi konttia: teltta ja vesitiivis säkki jossa on molempien isot makuupussit. Painopiste nousi jonkin verran. Painavat ne makuupussitkin mutta iso teltta on melkomoinen möykky.

Kuorma takaa.

Alinpana on valkoinen 6x4 metriä kevytpeite. Sen tarkoitus on liinnittää se esimerkiksi puihin noin 2 - 3 metriä korkealla ja kaltevasti niin että sadevesi valuu siitä pois. Alle pystytetään teltta. Näin ei teltan päällikangas ei kastu eikä siten veden haihtuminen jäähdytä telttaa yöllä. Haihtumiseen kun kuluu teltassa lepäävien henkilöiden luovuttama lämpö: ei haihtumista, ei palelua.

Helposti kuljetettava jakkara on hyvä olla mukana. Varsinkin jos on selkä- tai jalkavaivoja. Samalla jakkara tulee sen päällä olevaa kuormaa matkan aikana.

Kuorma edestä.

Periaate on että painavat tavarat alas, kevyet ylös.
Laukkujen ulkopuolelle sijoitetut tavarat myös lisäävät ilmanvastusta ja se taas vaatii enemmän polttoainetta kulutettavaksi.

Takalaukun päälle olen kiinnittänyt ruuveilla läpi kannen neljä kappaletta tukevia keittiökaapin vedikkeitä. Niihin on helppo sitoa tavaroita lastiliinoilla eivätkä ne korota kuten erillinen kannen päälle kiinnitettävä tavarateline. Vaikka sellainen olisi tyylikkäämpi. Takalaukkuun mahtuu kaksi kokokypärää mutta ei sitten paljon muuta. Nyt se on täynnä sitä muuta.

Tavaratelineen kuormitus on varmasti ylärajoillaan. 20 kg on annettu kantavuutta. Painolle ei mitään voi mutta takalaukun kiinnityksen rakenne on joustava. Olen takalaukun sisäpuolelle tehnyt pohjan osalta lasikuituisen rungon. Se joustaa eikä tavarateline saa sitä kautta teräviä iskuja. Sama sisäpohja kantaa myös laukun kannella olevat tavarat. Myös matkustajan selkänoja tukeutuu siihen.

 Takalaukun kansi ja neljä "kahvaa" joihin voi sitoa kuorman.

On varsin halpa sijoitus hankkia rakennustarvikeliikkeestä sarja kahvoja. Niiden mukana seuraa ruuvit mutta suosittelen käyttämään parempia ruuveja ja niiden kantojen alle reilun kokoiset aluslevyt.

Kahvat on kiinnitetty jäykistemuotoilujen reinojen tuntumaan siksi että siinä on lujimmat kohdat juuri muodon jäykkyyden osalta.

Takakahvat ja integroitu led-lisäjarruvalo.

Kyytiläisen paikka on usein hyvä rahtitavaran sijaintipaikka. Mutta nyt rahtina on kyytiläinen niin se on jo varattu.

Sivulaukkujen päälle voi kiinnittää pitkulaisia tavaroita pituussuuntaan. Siksi niissä on listat suojaamassa maalipintaa. Kansien kuormaus hankaloittaa sivulaukkujen käyttöä. Myös kyytiläisen nousua takapenkille pakkaukset voivat hankaloittaa. Sivulaukuissa on myös kahvat edessä ja takana mutta niihin ei voi sitoa mitään kovin painavaa.

Turhat tavarat jäävät pois varustuksesta ja osa tarpeellisistakin. Esimerkiksi Trangia ei tule mukaan tällä kertaa. Mukit ja lautaset vain. Leirintäalueilla kun on keittopaikkoja ja jopa ravintoloita niin ei joudu itse kokkailemaan omilla vehkeillä.

 Ilmapatjat kahdelle.

Partioaitasta hankittu. Todella pienikokoiset pakattuna eivätkä paina juuri mitään. Mukana pakkauksessa on myös pumppu. Sekin menee pieneen tilaan ja on tehokas.

Lämpösäteilyn heijastin patjan alle.

Näitä tietysti kaksi kappaletta. Folion alla tukirakenne ja ohut eristys.

Lähtö Tampereelta on torstaina puolenpäivän aikaan ja iltapäivällä myöhemmin reissun ensimmäisessä majoituksessa.

Eli aiheesta tulee lisää vasta Mittumaarin jälkeen.

Tässä luvattua jatkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti