perjantai 5. tammikuuta 2018

Tomppa opastaa, oletan


Harvoin eksyksissä
Varsin pitkään motoristinurallani (Noin 45 vuoden ajalta.) olen pärjännyt pääosin ilman karttoja ja GPS-suuntimia. Karttoja toki käytin kun ajelin enduropyörillä pitkin outoja metsäteitä ja polkuja. Pääteitä olen aina koittanut välttää.

Ikäviä ja kivoja teitä
Yksi- ja kaksinumeroiset tiet ovat yleensä tylsiä. Kolme- ja nelinumeroisilta teiltä löytyy yleensä parhaat kohteet ja palvelut. Metsäteitä maassamme on eniten mutta niitä eteneminen ottaa aikaa. Mutta nuorena oli aikaa niitäkin pörrätä. Myös talvella. Joskus kuitenkin kävi niin että piti kysyä tietä tai osoitetta.

Kohteen valinta
Jos jotain kaveria meni tapaamaan matkan päähän, jossa ei ollut aiemmin tullut käytyä, niin puhelimella, semmoisella veivattavalla, soitto ja että nähdään vaikka kyseisen kylän Shellillä. Myöhemmin langaton viestintätekniikka on asioita helpottanut. Mutta ei ole vieläkään huono idea tavata oudolla kylällä jossain tunnetussa paikassa. Ei silloin tunne tungettelevansa kun tapaa julkisella paikalla. Eikä tarvitse nähdä vaivaa osua jonkun residenssiin.

Minne menossa?
Toinen syy on ollut kartan tarpeettomuuteen etten ole lähtiessä tietänyt minne lähden. Tai ylipäänsäkään määränpäätä. Joskus tie vie lähelle, joskus ulkomaita myöden. Mielentila ja sen hetkinen varakkuus määrittelee. Vapaa-ajan puute tosin häiritsi jossain määrin. Onneksi oli Valtio työnantajana ja palkatonta vapaata sai kun pyysi vaikka koko kesäksi. Pisimmillään olin lomalla yli kolme kesäkuukautta.

Ikääntyminen tuli kuvaan
Vanhemmiten on muisti ryhtynyt vastustamaan. Enää ei aina tiedä miten on tullut sinne mihin on tullut tai ei muista miten jonnekin on päässyt ja minne päin jatkaa. Toki aina on kotiin osannut. Osin tuurilla. Loppujen lopuksi. Jossain vaiheessa taitaa loppua omatoiminen matkailu.

Avustusta peliin
Avustimiakin on tullut hankittua. Aiemmin on ollut alkeellinen Suomen karttapohjalla ollut GPS-paikannin Mio mutta sekin on niin vanha ettei tunnista Tampereen seudun teistä kuin yli 15 vuotta vanhat tiet. Kotoa kun lähden niin se näyttää ensimmäisen puoli kilometriä ihan oikein mutta sen jälkeen ei. Piti siis hankkia uusi laite joka päivittyy ja osaa. Todennäköisesti hieman ennenaikaisesti. Mutta kun halvalla sai.

Tiet vaihtavat sijaintiaan
Toki Tampereen ja ympäristön tiestön tiedän varsin hyvin mutta jos navi ei kykene opastamaan kotiseudullani niin tuskin oikein missään muuallakaan. Kuopion Saaristokaupungissa Mio oli totaalisesti kadottanut tiet. Noin esimerkiksi.

Nuukuus haittaa
Tapani mukaan tyydyin satasen halpislaitteeseen. Merkki on Tomtom. Olen kuullut kehuttavan sitä laadukkaksi. Tyyrimmissä vaikutti, jo lyhyen tutkimisen aikana olevan kaikenlaisia toimintoja joita en tunne kaipaavani. Tässä vähemmän. Ei kiinnosta opetella jonkin elektroniikkakikkareen sielunelämää.

Pakkaus avattu.

Lievää kielimuuria
Suomenkielisiä ohjeita ei tullut mukana. Ehkä nettisivuilla on. (Sieltähän se ohje löytyi.) Ruotsin ja englannin kielet ovat käytön puutteessa melko lailla ruosteessa itseltä. Vaihtoehtoina puola, liettua, latvia ja viro. Njet ponimaj.
Aikoinaan käytin ruotsia (suomen) ja englantia (amerikan) työtehtävissäni. Pitäisi näköjään treenata ahkerammin ja puhua niitä niin säilyisi tuntuma.

Ihmevehje
Tässä aparaatissa on "ikuisesti" päivittyvät kartat. Uralista länteenpäin kaikki mannereurooppalaiset mestat.

Kiinnityspuoli.

Imukupilla kiinnitys kuten edellisessäkin suuntimakoneessa. Toimii hyvin California GTS:n pleksissä jos imukuppi on hyvälaatuinen ja tarttuu. Varmistus narulla, tms. Imukuppikiinnitys on hyvä vaimentamaan tärinää.

Varusteet.

Ei suomea
Monikielinen on opaskirja vaan ei suomea. Latausjohto ja laturi. Jälkimmäinen aivan turha paitsi autokäytössä. California 1400 GTS:ssä on viiden voltin virtalähde valmiiksi. Tuplana.

Oppi pitää ojien välissä
Tätä laitetta pitänee opiskella ennen käyttöä. Kerron miten sujuu. Mihinkään reissuihin en ole ole lähdössä lähikuukausina omatoimisesti. Tosin Kataloniassa ja Etelä-Ranskassa poikkean kevättalvella katsomassa tuttuja mutta se on muiden opastama juttu. Pitää ryhtyä miettimään ja tutkimaan missä viettää loput eläkepäivänsä. Ehkä tämä laite opastaa sinnekin....

Digitaalisia kykyjä
Laite painaa erinomaisen vähän. Se on hyvä piirre. On myös, väitteen mukaan, roiskevesitiiivis. Käynee myös autokäyttöön. Tai siihenhän tämä on tarkoitettu mutta aiemminkin olen käyttänyt menestyksellisesti imukuppikiinnitteistä autolaitetta pyörässä. Vähempi tulee ajettua vesitilassa. Tai edes sateessa. Laitteen voi heivata sivulaukkuun suojaan. Ohjeen mukaan laite kertoo sijaintia vaikka taskussa. Akunkestoksi luvataan yksi tunti.

Kaksi järjestelmää
Laitteella on kahden järjestelmän satelliittituki. Tompan sivuilla on seuraavaa tietoa:
GPS (Global Positioning System) ja GLONASS (Global Navigation Satellite System) ovat satelliittiperustaisia järjestelmiä, jotka antavat sijainti- ja aikatietoja ympäri maailman. GPS-järjestelmää käyttää ja valvoo Yhdysvaltojen hallitus, joka myös vastaa yksin sen saatavuudesta ja tarkkuudesta. GLONASS-järjestelmää käyttää ja valvoo Venäjän hallitus, joka myös vastaa yksin sen saatavuudesta ja tarkkuudesta.

Laitetta ei saa käyttää ajaessa!
Laitoin laitteen latautumaan tietokoneen USB-väylästä sen omalla johdolla. Laite heräsi henkiin. Ohjeissa varoitettiin käyttämästä muita johtimia kuin mukana tullutta. Se vain on noin metrin mittainen eli aivan liian pitkä tarkoituksiini mp-käytössä. Autokäytössä ok.
Luin laitteen näytöltä käyttäjäehdot. Siihen meni aikaa noin 40 minuuttia. Sitten hyväksyin. Jos ei hyväksyisi niin laite ei aloittaisi toimintaansa. Kaikkeen joutuu sopeutumaan. Hirmuiset oli ukaasit: Laitetta ei saa käyttää ajon aikana.

Kirjautuminen ja epäonnistuminen latauksessa
Seuraava toimenpide on mennä TomTomin nettisvuille että sen käyttäjä, eli minä, voi kirjautua palveluun ja päivittää laitteen.
Tässä tuli ensimmäinen vastus: TomTomilla ei ole virallista Linux-tukea. Pitänee joko konstailla tai kirjautua Windows-koneen kautta. Todennäköisesti toteutan jälkimmäisen asian.

Koska päivitystä ei ole tehty ilmoitti kone että kartat ja tiedot ovat 12 kuukautta vanhoja. Asia kuittaantuu kun saan tehdyksi päivitykset.

Koska koneeseen oli kytketty virta ja akkukin oli latautunut, alkoi se toimia kuten laitteen normaalistikin pitää. Vaikka olen teräsbetonirakennuksen sisällä ja selektiivilasien takana löysi laite kotiosoitteeni muutamassa sekunnissa aloittaen Helsingistä.

Laitteen toiminta on loogista ja eteneminen sovelluksiin on selkeää. Arvostan erityisesti "nappia" mistä pääsee aina takaisin karttanäyttöön selaamatta valikoita takaisinpäin.

Päivittäminen netin kautta
Windows-koneen kautta kirjauduin palveluun, etsin päivitykset ja latailin MyDrive-sovelluksen tietokoneelle ja sen jälkeen päivitystoiminnot USB-johdinta myöden itse suunnistuslaiteeseen. Sekä tietokoneohjelma että navigaattori näyttivät että yhteys on syntynyt ja tieto siirtyy.
No ei siirtynyt. Kolmesti yritin ja tulos sama joka kerralla: mitään päivitystä ei tapahtunut. Navin tekniikkatiedostot nimittäin tiesivät että ei ole tehty vuoteen päivityksiä eikä sen jälkeen ole ollut yhteyttä MyDrive-sovellukseen kertaakaan.
Luovutin toistaiseksi ettei mene hermot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti