keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Mittailua TPS testerillä


Uusi kokeilu
Tällä kertaa hieman erikoisemmilla menetelmillä.
Käytin etuvastusta maadoituksen puolella. Sillä on mahdollisuus muokata kaasunasetoanturin ulostulosignaalia. Homma jäi muutama vuosi sitten kesken mutta nyt tuli mieleen koittaa saako kyseisellä kytkennällä nostettua ulostulojännitettä kaasunasentoanturin suhteen. Ilmeisesti saa. Pitäisi vain löytää enemmän erilaisia kokeiltavia antureita.

Kokeilujen kohde.

Vääränkätinen
Valitettavasti tämä anturi on pyörimissuunnalta vastakkainen kuin mitä olen etsimässä. Myös kytkentä on eri. Ainoa asia joka on yhteneväinen on akselin muoto eli X-tyyppinen.

Käyttökohde valittu
Tosin tälle on käyttöä ihan sinälläänkin sillä se ohjaa jatkossa California Adamantin sytytysennakkoa. Siihen se kelpaa ihan sinällään ja sitä varten se on hankittukin.

Käyriä ja suoria
Tein laitteesta mittauksia. Ilman mitään manipulointia siitä saa lineaarisen jännitejanan mutta kun vastusta lisätään maadoituksen puolelle alkaa tulemaan jo varsin kohtuullisia jännitelukemia. Ehkä 1 kilo-ohmi olisi hyvä vastus. Nyt ei sellaista ollut vaan käytin aiemmin hankittua 600 ohmin säätövastusta.

Vertailutietoa.

Tavoite toteutui vain vähän
Ylin epälineaarinen käyrä on PF3C anturista jota käytetään MagnetiMarellin joissakin moottorinohjauksissa. Alin jana on perusmittaus Motonet 7701-9837-anturista. Seuraavaksi kytkin 600 ohmin vastuksen "kiusaamaan" samaa Motonetin anturia. Tavoite oli saada jana leikkaamaan PF3C:n käyrän kanssa. Silloin tarvitsisi moottorinohjausta säätää vain hiukan.

 Kaasuläppien asentoantureita.

 Kuvissa kolmea eri akselityypin ratkaisua.

Joitakin malliksi 
Kolmas ja neljäs vasemmalta on Motonetin valikoimista.
Ulkonäkö hämää. Vaikka olisi kuinka samasta muotista tulleen näköisiä niin sisäiset ominaisuudet kuitenkin ratkaisevat: pyörimissuunta, onko lineaarinen vai epälineaarinen, vastus- ja siten jännitearvot voivat olla aivan erilaiset.

Kytkentätapa
Lisäksi liittimet ja niiden pinnien kytkentäjärjestys ovat malli ja käyttökohdekohtaisia. Tarkkana pitää olla että saa tarvikkeena sellaisen kuin on tarkoituskin. Alkuperäisosat voivat olla kovin arvokkaita.

Liitintyyppi on Bosch. Laiteissa urospuoliset nastat.

Bosch naarasliitin.

Toinen yleisesti käytetty TPS-liitintyyppi on Delphi. Pyöreämpi ja pienempi.

Testerissä kiinni Weber PF09.

Iso ja tarkka laite
Kyseinen kaasunasentoanturi löytyy muunmuassa Guzzin V10-moottoreista kuten Daytonasta. Tein tästä anturista sekä jännite että vastusmittauksen. Tulos oli yllätys mutta epäilen että taisin tehdä virheen käyrästön piirtämisessä. Pitää tehdä uusiksi.
 Ilmeisesti virheellinen mittaustulos.

Pähkäilyttää
Jännitekäyrä pitää paikkansa mutta vastuskäyrä ei ole sen suhteen oikein linjassa. Taitekohdat pitäisi olla samalla astelukemalla.

Aiempaa nyhräämistä aiheen tienoilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti