perjantai 2. kesäkuuta 2017

California 1400 GTS Eturenkaan exitus koittaa kohta


Eturenkaastakin asiaa
Takarengasasioita ollut viime aikoina. Olen selkeästi havainnut että kertomukseni nykyisestä rengasvalinnastani ei ole herättänyt kuvinkaan paljon luottamusta mutta kiinnostusta senkin edestä.

Vaihtoaika lähellä
Nyt kuitenkin eturenkaasta asiaa. Sekin on kohta vaihtokunnossa. Mutta pitää vielä sinnitellä ja ajaa se vielä sille viimeiselle millille. Suomen hallitushan on esittänyt että minimiraja moottoripyörissä nostetaan uuden tieliikennelakimuutoksen yhteydessä 1,6 millimetriin kuten autoillakin. Hallitus ei siis luota rengasvalmistajien rengasmerkintöihin mininimikulutusmerkin osalta. (Myöhemmin esitys vedettiin takaisin.)

Uudesta alkaen
C14:n alkuperäinen eturengas on kulunut hieman kulmikkaaksi. Se aiheuttaa pientä värinää ohjaustankoon kun kaarreajossa kaartaa. Ei häiritsevästi mutta sen huomaa.

Sumuvalot ja eturengas.

Huomiovalot
Kun ajaa sumuvalot päällä päiväsaikaan niin autoilijat antavat huomattavasti paremmin tilaa kuin vain päiväajovaloilla. Kirkkaus tuo kohteen ikään kuin lähemmäksi. Suosittelen.

Yksinkertainen pintakuviointi
Kuvasta näkyy myös millainen on eturenkaan varsin pelkistetty kuvio. Sillä on taipumus pykälöityä. Kulutuspinnan kuvioiden eri reunat ovat reilusti eri korkeudella.

 Rengas vasemmalta nähtynä.

Epätasaista
Renkaan oikea reuna on pykälillä sekin mutta etualalla näkyvä vasen reuna on kulunut enemmän.

Rengas oikealta.

Epätasainen kulumajälki
Kulutuspinta oikealta puolen nähtynä ei kuvassa näytä kuluneelta mutta keskiuran tuolla puolen näkee että renkaan muoto ei ole puhtaan pyöreä vaan kuvioiden välillä on korkeuseroja. Suoranaisia kuoppia. Melkoinen vompatti.

Hieman erilainen alle
Uusi rengas on ostettuna. Sen koko on sama mutta renkaan muoto on erilainen. Paljon loivempi profiili eikä kuvio jatku sivuille yhtä pitkälle kuin alkuperäisrenkaassa. Se soveltunee paremmin nykyisen takarenkaan pariksi joka sekään ei ole alkuperäisen takarenkaan kanssa yhtään samanlainen. Käytän takana auton rengasta. Siitä kolmessa aikaisemmassa blogipäivityksessäni.

Juttu jatkuu sitten kun vaihdan eturengasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti