tiistai 4. lokakuuta 2016

Mustalahdessa ruuhkatonta


Tiistaisin illansuussa
Kuten monet tietävät on Tampereen Mustalahdessa, lähellä paremmin tunnettua Särkänniemeä, tiistaisin motoristien tiistaikokoontuminen. Homma toimii pohjimmiltaan veteraanipyörien ja skoottereiden ympärillä. Muut motoristit sitten kaupan päälle.

Palveluita sesonkiaikana
Normaalisti on makkara- ja jäätelökioski sekä kahvio ja ravintola avoinna. Palvelua siis riittää. Kesällä. Silloin on myös liikenteenohjaajat paikalla joten ei tule hankaluuksia eri liikkumismuotojen välillä ahtaalla parkkipaikalla.

Koleaa
Tänään oli tilaa. Oli voimakasta tuulta myös mutta ei juurikaan lämpöä. Vetoketjut ylös asti kiinni ja kypärät päässä siinä tunnin verran jutusteltiin. Tosin lähtiessäni tuli muutama nykypyörä paikalle.

Varsin ruuhkatonta.

Valikoima
Britti, italialainen ja suomalais-italialais-japanialais-cocktail eli California Adamant ujosti puun takana. Osat ovat sieltä mistä on ollut helpointa hankkia.

Kausi pulkassa
Itselle oli mitä todennäköisimmin viimeinen riento tänä vuonna pyörällä. Autokantaan on siirryttävä. Onneksi auto on huollettu viimeisen päälle.

Tietenkin Savojärvelle
Mitään isompaa ajokaudenlopetusajelua ei tullut tehtyä jos sitten Savojärven Telttakokoontumista siksi lasketa. Mutta siitäkin on jo pari viikkoa aikaa ja kelit kesäiset.

Kausijuhlia
Ajokaudenlopetusbileitä sen sijaan on tiedossa. Muun muassa ensi viikonloppuna Kraftwolf MC:n riento Helsingin Tapanilassa. Siellä olisi tarkoitus lauantaina olla muiden tuttujen kera. Myöhemmin marraskuun puolella myös omalla kerholla Ylöjärvellä. Sauna kuumaksi, jne...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti