tiistai 25. elokuuta 2015

Perävaihde 7/37 sivuvaunuvälitys


Uteliaisuutta
Mielenkiinnosta purin, puhdistin, kokoonpanin ja säädin Moto Guzzi California 1100 Jackalin perävaihteen joka on tarkoitettu sivuvaunukäyttöön. Hammaspyörien suhde 7/37 on noin 25% tiuhempi kuin vakio 8/33. Pitkävälityksellisin perä jonka olen kasannut on 9/29. Muut ovat siltä väliltä. Yksi yleisimpiä välityksiä on 7/33. Haluttu sporttisiin soolopyöriin.

Monimutkaista
Homma ei ollut aivan niin yksinkertainen kuin normaali peräremontti jossa kuluneet hammaspyörät vaihdetaan ehyihin samanlaisiin. Hammaskosketus sijaitsee perävaihteen kotelon suhteen hieman eri kohdassa joten säätöä eli shimmaamista oli tehtävä. Se taas edellyttää hammaskosketuksen värillä tarkistusta.

Tarkastusväri kadoksissa
En vain löytänyt tarkistusväriäni mutta siihen korvaajaksi tuli kuivavoiteluaine joka toimii toisinpäin: kosketuskohdasta se irtoaa eli kosketuskohdan sijainnista jää jälki. Sen mukaan sitten siirretään säätölevyjä paikasta toiseen.

Laakerivaurio hidastaa
Perävaihteessa oli muutakin vaivaa: iso urakuulalaakeri oli kiinnileikkautunut akseliinsa eikä ollut enää "uiva" akselissaan. Myös saman akselin neulalaakeri oli väljistynyt pesäänsä.

Säätöjä
Säätökohteita on vetopyöräparin pikkupyörän laakeroinnin välyksen säätö, pienen vetopyörän sijainnin säätö lautaspyörän suhteen ja ja lautaspyörän sijainnin säätö pienen vetopyörän suhteen.

Ottaa aikansa
Pienen vetopyörän sijainnin säätö on hankalin. Se edellyttää joka kerta pienen vetopyörän akselin laakeroinnin purkua. Se alkaa sujua muutaman avauskerran jälkeen oikein mukavasti. Aikaa se tosin vie. Osat ovat tiukahkoilla liukusovitteilla toisissaan kiinni.

Monta asennusta ja purkua
Väritarkistuksen teko edellyttää koko perän purkamista ja kokoonpanoa useaan kertaan ennenkuin voi olla hammaskosketuksesta ja sen toiminnasta varma.

 Kiinnileikkautuma akselissa.

Kiinnileikkautuma ja kulumajäljet
Perän akselin iso kuulalaakeri oli leikkautunut sisäkehältään kiinni akseliinsa siten että se pakotti hammasvälyksen erinomaisen pieneksi. Perä kuumeni voimakkaasti sekä äänteli. Se oli merkkinä että jotain tarttis tehdä.
Kaksi tummaa kehää akselissa ovat huulitiivisteen pölyhuulen ja varsinaisen tiivistehuulen jättämiä jälkiä. Ne hiotaan pois. Ovat liian sileät ja uusi huulitiiviste ei sopeudu niihin vaan jää vuotamaan.

 Akseli hiottuna alkuperäiseen mittaansa.

Kunnostettua
Uusi laakeri on liukusovitteella tähän akseliin. Homma hoitui helposti sorvissa. Samalla onnistui huulitiivisteen vastinpinnan karhennus.

Kiinnileikkautumajälkiä vanhan laakerin sisäkehällä.

Pilalla
Laakeri oli siis lakannut pyörimästä. Ilmeisesti jotain irtonaista on joutunut laakerin kuulakehälle ja laakeri on jumiutunut. Laakeri on muutoin aivan kohtuullisessa kunnossa.

 Kierrereikien puhdistusta.

Lisää kunnostusta
Akselin toisessa päässä on myös kaksi huulitiivisteen jättämää uraa. Nekin hiotaan näkymättömiin.

Lisää kierrereikien puhdistusta.

Liimat pois
Kierteissä on käytetty lukitusliimaa joka täytyy saada rei'istä pois että ruuvit saa oikeaan kireyteen. Liiman kanssa tietysti. Kuvassa näkyy tiivistepinta johon tulee ensin paperitiiviste, sitten shimmilevy ja jälleen paperitiiviste. Paperitiivisteitä lisäämällä voi tehdä myös hienosäätöä.

 Neulalaakerin väljistynyt pesä.

Osien järjestys
Pohjimmaiseksi tulee huulitiiviste, sen päälle messinkivälyslevy ja sen varaan neulalaakerin ulkokehä. Neulahäkin ulkoreuna nojaa siihen myös. Se piti liimata paikoilleen koska pesänsä oli väljistynyt. Ei paljosti mutta sen verran että vanhan laakerin ulkokehä irtosi lähes itsekseen. Liima keskittää laakerin eikä se enää lähde irti ihan pienellä voimalla. 

Huulitiiviste ja laakerin ulkokehä paikoillaan.

Suoritus
Liimauksessa on erittäin tärkeää puhtaus eikä öljyä saa olla liimattavissa pinnoissa. Pesu voimakkaalla liuottimella muutamaan kertaan hoitaa hommansa. Sitten laakeripesän lämmitys, liima pesään ja ulkokehä paikoilleen. Ylimääräinen liima pyyhitään pois.

Vasemmalla 8/33 ja oikealla 7/37.

Eroa paljon
7/37-välityksen hammaspyörät ovat huomattavasti laadukkaammin koneistetut kuin vanhan hammaspyöräparin. Toivottavasti ovat hyvää terästäkin.

Hammaspyörien akseloinnit koottuna.

Eroa normaaliin
Säädön aikana en ole käyttänyt O-rengasta pienen vetopyörän akselin laakeripesän laipan juuressa. Kootessa se sinne asennetaan. Se tulee lievään puristukseen. Pienen vetopyörän juuressa näkyy kaksi säätölevyä, shimmiä. Toinen 1,6 mm ja sen takana 0,4 mm shimmi. Yhteensä siis 2 mm. Tavanomaista noin 0,5 mm syvempänä.

Säädöt yksilöityjä
Nämä mitat pätevät juuri tähän yksilöön. Mitään tiettyä ennalta tunnettua yksittäistä "oikeaa" säätöä ei ole. Rasittaa kun aiheesta kysellään että kuinka paksut shimmit pitää olla. Se selviää vain kokoamalla perän oikein. Muuttujia on useita.

Perä koottuna ja merkittynä uusi välityssuhde.

Aikaa kuluu
Eniten aikaa vie pesuvaihe ja osien tarkastus josko niillä olisi vielä käyttöä. Tiivisteet menevät aina uusiksi. Seuraavaksi eniten aikaa vie kokoonpanon yhteydessä tehtävä hammaskosketuksen asemointi. Sen onnistuminen takaa paljon kilometrejä perävaihteelle. Usein 200.000 km, jopa enemmän.

Kannattaa tarkistaa säädöt säännöllisesti
Saattaa silti tarvita korjaavia säätöä sekä laakereiden ja tiivisteiden vaihdon huollon yhteydessä kun kilometrejä on kertynyt yli 100.000.

Mielenkiintoista nähdä kuinka tämä sivuvaunuperä tehtävänsä täyttää rasittavassa hommassaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti