torstai 13. helmikuuta 2014

Jarrulevyjen ja jarrusatuloiden sovittelua


Kauppiaalla vain yksi
Toistaiseksi sain käsiini vain yhden sopivan jarrulevyn mutta sillä pääsen sovittamaan molempien puolten jarrusatula-asennuksen kohdalleen kunnes toinenkin levy löytyy.

 Jarrukilpimateriaali. EN AW - 6082 - T651

Parasta
Taatusti ylittää kaikki vaadittavat lujuusominaisuudet ja on lisäksi helppoa työstää kovuutensa vuoksi. Alkoholi sopii leikkuunesteeksi.


 Satulan sijainti akseliin nähden. 

Kaksitoimiset jarrusatulat
Jarrusatula tulee akselin etupuolelle kuten edellisessäkin trike-projektissa. Nämä satulat ovat helpommat asentaa kuin olivat VAG:n satulat. Nämä ovat kotoisin PSA-konsernista. Valokuvista voi saada eri käsityksen.
Rakenteeseen sisältyy myös seisontajarrutoiminto.

 Jarrukilven vahvuus tulee olemaan noin 10 mm.

 Jarrulevy ja satula.

Akseli ja jarrulevy.

Mahdollisimman kevyt rakenne tavoitteena
Pohjamaalaamattomat kohdat ovat kohtia johon akselin tuenta kiinnitetään. Akseli saa vielä pintaansa tasoitteen ja pintamaalin kunhan kaikki hitsattavat rakenteet on asennettu. Homma näyttää lupaavalta ja rakenteet ovat, ainakin toistaiseksi, pysyneet hyvin yksinkertaisina ja keveinä.

Syy keveyteen
Maamme lakien ja asetusten vuoksi ajoneuvoluokkamuutoksessa ei kokonaismassa saa nousta. Asiassa on tosin poikkeus: jos matkustajan paikka poistetaan saadaan tehdä 75 kg painavampi rakenne. Nyt se ei ole tavoite vaan kaksipaikkainen ajoneuvo matkailuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti