torstai 19. joulukuuta 2013

California Adamant Mittarikoteloiden ja muiden osien ryppymaalaus


Hieman konstikasta
Tasomaiset pinnat lienisivät helpommat maalata. On vaikea määritellä riittävä maalin määrä kun kappaleessa on monia erisuuntaisia pintoja. Valumia tulee helposti ja ohut kerros ei rypisty ja jos on liikaa maalia niin ryppyjä tulee liian vähän. Kokeilemalla ja uudelleen tekemällä onnistuu. Ajan mittaan.

Mittarikotelon uusi pintakäsittely.

Määrä vaikuttaa
Pienellä maalimäärällä tulee tiheä ryppy. Tai tasaista pintaa. Riippuu alustan materiaalista ja pinnan karheudesta mikä on oikea maalimäärä. Paksu kerros tekee karkean kuvion.

Peruutusvaihteen moottorikotelo.

Lujitemuoviin
Polyesteristä ja lasikuidusta valmistettu kotelo reagoi hieman eri tavalla ryppymaaliin. Rypistyminen oli hieman epätasaista.

Ajovalon kotelo.

Hankalin maalattava
Maalikerros hieman liian paksu ja jossain kohdassa jonkin verran valumaa. Olkoon toistaiseksi näin.

 Peruutusvaihteen moottorikotelo ja kulmavaihde.

Vaikutelma
Ryppymaali antaa miellyttävää vastakohtaa kiillotetun pinnan suhteen. Molemmat käsittelyt korostavat toistensa ulkonäköä.

VHT Wrinkle Black Coating

Pysyy hyvin kuumassakin
Kyseinen VHT-ryppymaali kunnolla kovetuttuaan on varsin epäherkkä liuottimille. Esimerkiksi viikon ajan kuivanutta maalipintaa on työläs poistaa pelkästään asetonia liuottimena käyttäen. Pehmenee kun liottaa useampia minuutteja. Ei siis ole syytä pelätä että polttoaineroiskeet tai tavanomaiset pesuaineet pilaisivat maalipinnan kovinkaan herkästi. Myös Biltema myy ryppymaalia mutta siitä ei ole vielä kokemuksia. Hinta on noin puolet VHT:n hinnasta.

Pohjatyöt kunnolla kovetukseen
Maalatessa on otettava huomioon että mahdolliset tasoitteet, hartsit tai liimat ovat kuivuneet täydellisesti että maalin rypistymisreaktio olisi täydellinen. Parhaiten maali toimii hieman lämmitetylle tasaiselle metallipinnalle mutta ei ole mahdotonta päällystää sillä muovimateriaalejakaan.

Lämmöllä ryppyjä lisää
Jos noin vuorokauden kovettumisajan jälkeen ei pinta ole rypistynyt halutulla tavalla voi sitä edistää lämmittämällä kyseista kohtaa varovasti.

Lisää ryppymaalausta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti