sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Corona MC 50v


Tuttu porukka
Tuli poikettua Coronan bileissä Tullikamarin Pakkahuoneella Tampereella kun Corona MC Club juhli viisikymmenvuotista historiaansa.

Puheenjohtaja vaihtui
Samassa riennossa ilmoitettiin myös yhdistyksen presidentin vaihdosta. Niitä kun on ollut tähän asti vain kaksi kappaletta: Pekka ja Arno. Eli vetäjän vaihtuminen tässä porukassa on varsin harvinaista.

 Tietysti bilepaikkaan piti jonottaa tihkusateessa iloisella mielellä.

Juhlayleisöä oli iso sali täynnä.

Presidentit. Keskellä ensimmäinen, vasemmalla toinen ja uutukainen oikealla.

Vanhoja tuttuja
Aiemmat pressat tunnen hyvin, varsinkin Arnon muttaa uusimpaan pitänee vielä tutustua. Vaikuttaa asialliselta ukolta, kuinkas muuten, myös sana oli hallussa.

Corona MC Clubin jäsenistö koolla.

 Ystävien ja muiden kerhojen tuomia lahjoja viiskytvuotiaalle. (Oikeassa alakulmassa uuden puheenjohtajan nuija.)

Meluisaa
Muutoin mukiinmenevä tilaisuus mutta musiikkia ei olisi tarvinnut olla niin paljon tai ei ainakaan kuulua perälle asti kovasti sillä tuttujen kanssa keskustelu osoittautui varsin vaikeaksi kun piti huutaa toisen tuoppiin.

Hienot fiilikset
Joka tapauksessa jäi näistä vuosijuhlista hyvä mieli sekä varma usko siihen että Tampereella jatkuu järjestäytynyt moottoripyöräilytoiminta vielä pitkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti