torstai 26. syyskuuta 2013

Sääksjärvi Trike Taka-akselin vinotuet ja takakorvakkeet

Taasen hiukan värkkäilin osia. Osa niistä oli tehtynä valmiiksi jo edellisvuonna että vauhti ei ole sitä miltä näyttää.
Homma eteni varsin mukavasti kunnes hitsauskoneesta loppui suojakaasu. En lähtenyt sitä hankkimaan. Sen sijaan sorvailin tulevia osia. Kuvissa joitakin aihiovaiheessa olevia rakenteita.

 Vasen taka-alakorvake ja vinotuki.

Tällä kertaa en hitsannut täytelangalla vaan käytin perinteistä mig-hitsausta inertillä kaasulla. Hitsausjälki ainakin on kauniimpaa. Toivottavasti myös riittävän lujaa. Korvake on tavanomaista hk-putkea vahvistettuna sisä- ja ulkotuella. Eräänlainen kevyt teräksinen kennorakenne.

 Tää tulee tähän kiinni hitsaamalla.

Putken päätä pitää hieman muotoilla että siihen saa asianomaisen hitsisauman. Paikan päällä teen vain "heppauksen" ja vasta purettuna varsinaisen hitsauksen. Materiaalien seinämävahvuus sallii suurella virralla hitsaamisen.

 Taka-akseli korvakkeineen.

Kuvassa alakorvakkeet näyttävät roikkuvan suoraan alaspäin mutta todellisuudessa ne ovat 15 asteen kulmassa pystytasoon nähden alapäät edempänä.

Kumipuslaliitos kuten autoissa.

Hitsauksen jälkeen asensin kumipuslat paikoilleen. Ne pitää kuitenkin vielä ottaa pois pohjakäsittelyn ja maalauksen ajaksi. Vasemmalla näkyy ulkopuolinen vahvike kotelopalkin kyljessä.

Taka-akselin kiinnitys alkaa siis olla hahmollaan. Kiinnityksessä pitää olla tarkkana että mitoitus tulee oikein eli taka-akselin keskikohta on tarkalleen pyörän keskilinjalla ja itse akseli kohtisuoraan keskilinjan suhteen.
Laserlaitteet pääsevät näyttämään kykynsä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti