sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

California Kolmosen perän ruosteinen öljy


Peräöljyn vaihto
Vaihdoin tänään peräöljyn vaimon Californiaan. Siihen samaan josta on tarkoitus tulla jossian vaihessa Sääksjärvi Trike. Ensi viikonloppuna suunnittelin testaavani pyörän yleistä kuntoa ajamalla Ducaticlubin organisoiman Yöajon joka suuntautuu tällä kertaa Nilsiään.

Laillinen liikenteeseen
Tarkistelin jo aiemmin pyörän liikennelaillisuuden ja poistin selkeät viat.

Öljyt
Moottoriöljy oli edellisen omistajan jäljiltä kirkasta, samoin vaihteistoöljy. 
Peräöljy ei ollut kirkasta eikä siinä ollut seassa lainkaan Molykote "A" -lisäainetta. Paha puute. Öljyssä on seassa, väristä päätellen, sekä ruostetta että mahdollisesti hiukan vettäkin.

Ruostepitoista öljyä.

Kardaanin ruoste
Ruoste öljyssä on todennäköisesti peräisin kardaanitunnelista. Joko sen seinämistä tai ruostuneesta kardaanin takapään spooriholkista. Ehkä molemmista. Metallijauhoa ei ollut mutta se ei ole ihme sillä öljy on edellisen kerran vaihdettu toissakeväänä ja pyörällä ei ole ajettu kuin viimesyksyinen matka Savojärven Telttakokoontumiseen
 
Aamuinen kuva Savojärveltä.

Lautaspyörän hammas.

Jää varaosaksi
Lautaspyörästä löytyi hieman kulumaa ja välystä johtuen puutteellisesta voitelusta. Tämän syvemmälle en toistaiseksi tutkinut. Perä voi olla vielä pelastettavissa hiomalla lautaspyörän hampaat sileiksi. Trikessä kun tätä perää ei tarvita niin se jäänee varaosaksi ja vaihtovälityksesi muihin talouden Guzzeihin.

Perusteellinen tarkastelu ja huolto
Ennen viikonvaihdetta otan takapyörän irti katsoakseni sen laakeroinnin niin samalla käytän perävaihteenkin irti josko ruosteelle kardaanitunnelissa voi tehdä jotain. Huonolla säkää voivat kardaanin spoorit olla kovasti kuluneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti