tiistai 5. helmikuuta 2013

Alkoholipyörä Ahtimen sovittelua


Muita kiireitä ollut
Tämä projekti on ollut jonkin aikaa jäissä. Osin kirjaimellisestikin. Oli kylmässä ja kosteassa tallissa talvisäilössä. Alumiinipinnat olivat hieman hapettuneet mutta teräsosat ihan kunnossa. Pyörä käynnistyi, lämmettyään lämpimässä tallissa, muutaman yrityksen jälkeen.

Klassinen Guzzi
Pyörä on Moto Guzzi 850 T3 California vm -82.  Ajokilometrikertymästä ei varmuutta. Tätä mallia on ollut useissa maissa poliisipyöränä. Myös Suomessa.

RE85:n käyttö
Perimmäinen syy ahtimen asennukselle ei ole tehonlisäys. Moottorissa on jo valmiiksi tehoa ripeään matkantekoon. Tarkoitus on ahtamalla eli puristussuhdetta nostamalla parantaa moottorin hyötysuhdetta että moottorin käyttövoimana käyttämäni RE85-moottoripolttoaine (E85) palaisi tehokkaammin ja kuumempana kuin moottorin alkuperäinen puristussuhde ja muut ominaisuudet antaisivat myöden.

Vaihtoehtoista
Pyörässä voi tämänkin muutoksen jälkeen käyttää bensiinia polttoaineena mikäli jostain syystä etanolipolttoainetta ei olisikaan saatavissa. RE85 ja E85 jakeluverkko on jo niin tiheä että ainakaan eteläisissä osissa maatamme ja päätieverkon alueella ei polttoaineen saannin puolesta estettä ajamiselle liene. Myös Ruotsissa etanolipolttoaineen jakeluverkko on tiheä.

Toinen keino alkoholille
Yksinomaan puristussuhteen nostamisella saisin aikaan paremmalla hyötysuhteella käyvän moottorin mutta se estäisi bensiinin käytön vaihtoehtona.

Välityssuhteen muutos mahdollista
Myös pyörän kokonaisvälityssuhdetta tulen muuttamaan pidemmäksi mutta se lienee eri kerralla kerrottava juttu

Ahdin
Ahdin on Eaton M24. Siihen liitetty hihnapyörä on autopurkaamolta johon tein kiinnityksen ahtimen akselille ja pienen kitkakytkimen ahdinrikon varalle.


 Yläviistosta takaa katsoen.

Kiinnityskohtia
Ahtimen takaosassa on tukeva korvake josta sen voi kiinnittää runkoon. Alapinnasta tulee kiinnitys myös.

Kaasuläpän paikka
Teipattu alue on ahtimen imukanava. Siihen tulee kiinni ilmaläppä jota säädellään kaasukahvasta kääntämällä joko askelmoottorilla tai perinteisesti vaijerivälityksellä. Ilmaläpän yhteyteen tulee TPS ja tietenkin ilmansuodatin.

 Hihnapyörän sijainti.

Ahtimen voimansiirto Vaihteiston koteloon tulee hihnalle aukko vauhtipyörän kohdalle suoraan hihnapyörän alapuolelle.

Ilmakotelo ahtopaineelle
Ahtimen alapuolelle jää noin 5 cm korkea tyhjä tila johon tulee ilmanjakosäiliö eli plenumi.

Entinen akkuteline
Kuvassa näkyvä akkutelineen pohjalevy lähtee pois ja tilalle tulee plenumin pohjalevy. Kiinnitys kuvassa näkyviin pulttien paikkoihin. Yhteensä seitsemän pulttia joista neljä vaihteiston kannessa ja kolme rungon korvakkeissa. Toimii siis samalla rungon tukirakenteena.

Rakennetta mietitään
Valmistusmateriaalia en ole vielä päättänyt. Vaihtoehdot ovat alumiini tai komposiitti. Komposiittirakenne  puoltaa valintaansa sekä keveyden että muokattavuutensa puolesta. Samalla se voisi olla ilmanjakokammion rakennetta.

Suuttimen takana
Kuvassa näkyy oikean puolen sylinterin imukanavan pää johon plenumilta tuleva ilmaputki kiinnittyy. Samoin toisella puolen. Plenumi toimii samalla ahtimen kiinnityksenä.

 Imukanavat ja polttoaineputket saavat olla ennallaan.

Suoraan ylhäältä.

Näille tietämin
Akun muualle siirron jälkeen syntyi ahtimelle sija. Ahtimen päätyyn samaan tilaa mahtuu myös läppärunko ja ilmansuodatin. Ahtimen etupuolelle jää tilaa huohotuslaitteistolle ja muulle tarpeelliselle.

Kampikammion huohotus Huohotusjärjestelmän joudun mahdollisesti kehittelemään kokonaan uusiksi. Alkuperäisessä zydeemissä on osa huohotinputkista kytkinkotelon sisällä mutta eivät ehkä mahdu olemaan levennetyn vauhtipyörän kanssa.

Digitaalisuus syrjäytti virranjakajan
Koska virranjakaja on poistettu digitaalisen moottorinohjauksen tieltä pois niin sen kiinnityskohdassa moottorin lohkossa on suora linja kampikammioon johon huohotusventtiili ja sen yläpuolelle tuleva öljyhöyryn lauhdutin täytynee uudelleensijoittaa.

Öljy takaisin öljytilaan
Erottunut öljy menee letkua myöden takaisin öljypohjaan. Jäljelle jäänyt öljyinen huohotusilma johtuu letkua myöden ilmansuodattimeen.
On odotettavissa että ahtimen käyttöönoton jälkeen huohotusmäärä lisääntyy. Moottorin likimainkaan tarkkaa ajokilometrimäärää ei ole tiedossa ja osat ovat mahdollisesti kuluneita.

Käynnistinmoottoriongelma
Käynnistinmoottorin sijoitusta tai rakennetta pitää myös miettiä hieman uudelleen. Se ei liene kovin iso ongelma. Ahtimen vetohihnan sijoitus vauhtipyörän kehälle aiheuttaa ehkä käynnistimen rakenteen uudelleen muokkausta.

Ahtopaine
Ahdin tulee pyörimään noin kaksi kertaa kovempaa kuin moottori. Se täsmää aika mukavasti koska ahtimen maksimikierrosluku on 16.000 rpm ja moottorin 8000. Harvoin tulee edes ajettua noin kovalla kierrosluvulla saati käytettyä ahtimen synnyttämää maksimipainetta.

Vain lievästi ahdettu
Aiempiin kokemuksiini ahdetuista pyöristä perustuen lienee 0,2 - 0,4 baaria sopivin ahtopaine. Jos kaikki menee nappiin niin paineen lisäys tuottaa lisätehoa lain salliman 20 % maksimissaan. Eli hevosvoimat lisääntyvät noin kymmenellä. Mutta vääntöalue kasvaa noin kaksinkertaiseksi.

Ahtimen sijainti.

Moottorinohjausjärjestelmä
Aikoinaan kun muutin tämän pyörän moottorinohjauksen digitaaliseksi (Ignitech & MegaSquirt) huomioin osien sijoituksen siten että ne eivät tule olemaan ahdinasennuksen tiellä. Ainoastaan oikean puolen suuttimen paineputki joutuu irrotus- tai muutostyölistalle.

"Käyttöturvallisuus"
Positiivista tässä ahdinsijoituksessa on että ahdinta ei tarvitse suojata lainkaan eikä tehdä esimerkiksi hihnalle suojakoteloa. Niin hyvin se katoaa muiden rakenteiden sisään.

Pitkäänkö hihna kestää
Hihnan vaihto tulee olemaan hieman isompi prosessi koska sitä varten pitää voimansiirtolaitteet irrottaa. Tosin moniurakiilahihnan kestävyys on varsin hyvä: toisessa ahdinpyörässäni sama hihna on ollut jo yli kymmenen vuotta eikä näytä yhtään huonolta.

Matka jatkuu mutta hitaasti
Jos hihna katkeaa ajossa mutta ahdin on kunnossa jaksaa moottori tuottamallaan paine-erolla pyörittämään ahdinta. Tosin tehohukka on melkoinen mutta pääseepä ajamalla pois paikalta. Jos ahdin vaurioituu niin silloin matka katkeaa niille sijoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti