maanantai 17. joulukuuta 2012

Voimansiirtokomponentteja


Kuminivel käytössä yleisesti
Useissa ajoneuvoissa on käytetty kuminiveltä tai toiselta nimeltään rättiniveltä vaimentamaan voimansiirrossa esiintyviä nykäyksiä ja joustoliikkeestä johtuvia etäisyyden muutoksia.

Kolme liikesuuntaa
Siihen tarpeeseen rakentelin edellä mainittujen liikkeiden suhteen kolmen vapausasteen nivelen. Estääkseni nivelen resonanssiliikkeet tein kuminivelen sisään silmälaakerin.Osa on melko painava vaikka pyrin tekemään mahdollisimman paljon osia alumiinista. Painaa harmikseni 3400 grammaa.

Panta helpottaa asennusta
Metallipanta seuraa mukana sitomassa rakennetta kunnes osa on asennettu paikoilleen. Panta on myös painossa mukana toistaiseksi. Koneistamalla joitakin osia keveämmiksi kuten tuo vasemman puoleinen alumiinikiekon reunan pois painosta ei saisi kuin parisataa grammaa vek.

 Nivel lepotilassa.

Voideltava
Vasemman puoleisen, eli takalaipan, kupeessa näkyy silmälaakerin rasvanippa. Oikealla on nivelristikon haarukka johon kardaaniakseli kiinnittyy.

 Takalaipan tiivistepinta ja kiinnitys kuminiveleen.

Kannat lukittu pyörimättömiksi
Sopivalla mitoituksella tuli varmistettua että mutterit eivät aukea itsekseen koska niiden avainpinta nojaa laipan kylkeen.

Kuminivel testauksessa.

Kuminivel painettuna prässillä päittäisliikkeensä ääriasentoon.

Mahdollistaa joustoliikkeen
Nivelelle olisi saanut isommankin liikeradan mutta tällä rakenteella liikettä päittäisuunnassa on noin 30 mm.
Tuskin nivel tarvitsee asennuspaikassaan koko liikevaraansa.

Kiertosuuntaan antaa hieman periksi
Oikeastaan tärkeämpi sen tehtävistä on vaimentaa voimansiirron värähtelyjä ja tärähdyksiä kiertosuunnassaan.

Testi
Pyöritin niveltä sorvissa kiinnitettynä vain toisesta päästä melkoista kyytiä ja vibraatioita ei ilmennyt. 

Vaimennin suhteessa perävaihteen koteloon.

 Halkaistu spooriholkki toiseen päähän akselia.

Puristusliitos
Edesmenneestä kardaaniakselin nivelestä otin sen mikä siinä oli ehyttä eli yllä näkyvä spooriosa. Sen ympärille sovitin lievällä puristussovitteella holkin johon olin hitsannut vahvikkeet vastakkaisille sivuille.
Holkin hitsasin spooriholkin juureen kahdesta kohtaa. Vahvikekohtiin tein reiät ja niihin kierteet. Halkaisin koko viritelmän joten spooriholkin voi ruuvien avulla kiristää spooriakselin päälle.

Spooriholkki, laippa ja kardaanin nivel.

Fysiologia
Nivelkumi kardaanin takapään ja perävaihteen välissä vaimentaa kiertoliikkeen nykäyksiä sekä mahdollistaa taka-akselin ylös-alasliikkeen. Taka-akseli on lähimmillään vaihteistoa joustoliikkeen puolivälissä mutta joustoliikkeen eri päissä jo pari senttiä kauempana. Vaimenninkumi siis tekee kolmea hommaa: värähtelyvaimennusta, mahdollistaa joustoliikkeen ja välittää moottorin voiman tasauspyörästölle. Nivel on BMW henkilöauton varaosa. Sama kumi löytyy myös Ladasta.

Omaa valmistetta ja suunnittelua
Koneistukset, pintakäsittelyt ja hitsaukset olen tehnyt itse asennustöiden ohella. Yleensä siis aivan kaiken suunnittelua myöden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti