perjantai 21. syyskuuta 2012

Syntymäpäivähankinta California 3



Hankintapäivä
Sattui käytetyn pyörän hankinta osumaan omaksi syntymäpäiväksi. Kiitoksia kaikille onnittelijoille, kuten Annelle ja Repelle, Armille ja Timolle, Maijalle ja Santulle sekä viidelletoista muulle sekä Äidille.

Talouspäällikölle
Pyörä tulee vaimon käyttöön. Hän sen maksoikin mutta minä toteutin kaupan. Vaimo sentään sillä välillä kävi marketissa juomaostoksilla, imuroi, tiskasi ja leipoi suklaakakun. Tässä muutama kuva tulevan kevättalven kunnostusprojektista.

Yli kaksikymmentä vuotta sitten
Olin aikanaan paikalla kun ensimmäinen omistajansa tämän osti Riku Roudolta.
Vuosimalli -90, yhdellä omistajalla ja kilometrejä vasta n. 74000. Löytyi Lahtikaupungista.


Kulkee näinkin
Ajokuntoinen mutta mukavuussyistä hinauksessa. Seliseli mutta satoi rakeita ja +6-asteista vettä että ei ollut isoa nautintoa odotettavissa. Ja kyllähän sitä on tullut Californialla taivallettua ennenkin.



Matkamittari kunnossa. Varvikello pitää korjata. Myös kehys vaatii liimausta.

Tässä maistiaisia
Joskus tulee lisää kuvia millaisia muita yllätyksiä löytyy. Puuttuvia osia metsästelen.
Niistä juttua Gruppo Moto Guzzi Finlandian Foorumin Ostetaan-palstalla.

Harjakaisiksi saunan päälle suklaakakkua, vaahtokarkkeja ja Taittingerista poretta nenään. Kiitos Katrille ja Markolle.

33.09.12
Keskustelin pyörän uuden omistajan kanssa millainen pyörästä pitäisi tulla koska alkuperäisenä se on melko tylsä, yleinen ja siksi tavanomainen. Siinä on kuitenkin insinööri Tontin suunnittelema hyvin tukeva runko jossa moottori sekä voimansiirto ovat myös kantavana rakenteena. Samaa runkoa ja sen variaatioita on menestyksellisesti käytetty kilpapyörien perusrakenteena. Tarkoitus on tehdä mahdollisimman matala ulkonäkö jossa painopiste on alhaalla. Sain omistajalta vapaat kädet toteuttaa itseäni pyörän rakenteiden muokkaamisessa kunhan ajo-ominaisuudet säilyvät. Tärkeintä on saada painoa pois mahdollisimman paljon. Alkuperäisestä keulasta tuskin jää muuta kuin alumiiniset alaputket ja alumiininen yläkolmio. Keulassa on melko paljon sälää: erilliset säädettävät iskunvaimentimet, paksuseinäiset sisäputket, todella pitkät esijännityksen säädöllä olevat progressiiviset jouset mutta vain 0,07 litraa voiteluöljyä. Rakenne poikkeaa siten merkittävästi yleisestä teleskooppilinjasta.

Muutoksia tekemään
Takarunkoon ei voi kovin helposti tehdä muutoksia jos jousitusta ei muuta radikaalisti. Kehittelen monojousitusratkaisua. Samalla saisi tehtyä avokardaaniratkaisun suuntaistuennalla. Näin takajousitus ja -tuentakin päivittyisi nykyaikaan. Takarenkaan leveys olisi sen jälkeen valittavissa täysin vapaasti.
Tarkkana tietysti pitää olla että muutosprosenttiraja ei ylity.

Netistä on hyvä googlettaa muiden ratkaisuja opiksi.
Lisää tyyppitietoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti