tiistai 28. elokuuta 2012

TPS:n säätökaapeli


Tinailua
Aiemmin tinailin protokaapelit TPS:n asennon säätöön ja/tai toiminnan tarkastukseen riippuen TPS:n tyypistä. Muina varusteina tarvitaan tietysti moottoripyörä jossa anturi on kiinni ja digitaalinen jännitemittari.

Mielenkiinnosta
Tänään tein hieman vaativampaan säätöön tarkoitetun laitteen.
Lähtökohtaisesti pyörän pitää olla käyntikuntoinen ja läppärungot synkroinoituna. Toimenpiteestä ei ole hyötyä jos perusasiat ovat pielessä.

Sarjaankytkentä
Toimintaperiaate on että ennen toimenpiteen aloitusta TPS:n ruuvit löysätään ja käännetään TPS hiukan laihalle ja lukitaan siihen. Tekemäni laite kytketään TPS:n ja sille tulevan johdon väliin. Idea tästä on JuhaV:ltä peräisin.
Lisäksi kytketään jännitemittarin sondit sokeripalaliittimeen. Mittari on hyvä olla näkysällä paikalla tankin tai mittariston päällä vaikka teipattuna siihen.

Säätövastuksella tarkkaan säätöön
Homma jatkuu siten että liitosjohdossa olevalla erittäin tarkasti säädettävällä vastuksella haetaan parasta mahdollista toimintaa seuraamalla esimerkiksi lambdanäyttöä tai kulutusmittaria.

Tarvitaan joitakin koeajoja
Koeajoja kannattaa tehdä eri säätiloissa ja eri ajotavoilla etsien potentiometriä kääntämällä paras seos. Kun löytyy tyydyttävä ja omaan ajotapaan sopiva moottorin toiminta katsotaan jännitemittarista TPS:n tyhjäkäynnin jännitearvo. Laitetaan lukema muistiin ja säädetään TPS:n asento juuri sille arvolle. Välijohto poistetaan ja ajetaan kohti auringonlaskua.

Vanhempaan tekniikkaan
Toimii parhaiten pyöriin joissa ei ole katalysaattoria ja lambda-takaisinkytkentää.

 Säädettävä vastus.

Säätövastuksen käyttönuppi.

Tarkka peli
Pyörii kymmenen kierrosta eli säätö on erittäin tarkkaa. Huolimattomia ja vahinkosäätöjä varten on säätönupikassa jämäkkä lukitsin.

 Säätövastus on kiinnitetty vesitiiviin kotelon kanteen.

Koko säätölaite nipussa lisävarusteineen.

Tarkka yleismittari
Tämän ohella tarvitaan digitaalinen yleismittari ja siinä 10 - 20 voltin tasajännitealue. Tätä laitetta ei voi kytkeä väärin. Mutta esimerkiksi Quotaa varten tarvitaan lisäksi jatkojohto. Siinä kun on iso tankki ja vain yksi läppärunko keskellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti