keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Moto Guzzin käynnistinmoottorien sopivuus ristiin eri malleihin.


Sopivuuskokeiluita
Tein tänään käytännön kokeiluita eri mallisilla starttimoottoreilla. Kokeilin niitä tallissa oleviin eri malleihin ristiin.

Koekaniinit
Käytössä oli muodoiltaan ja malleiltaan kolmea eri moottoria ja koekohteina olivat California 850 T3, V10 Centauro ja Breva 1100. Kolme eri suunnittelijan mallisarjaa eri rungoilla edustettuina eri vuosikymmeniltä: -80, 90 ja 00.

Muita startteja
Lisäksi löytyisi vielä yksi Bosch-malli kuusikymmentäluvulta kuten myös Lucas. Sellainen on peruskunnostuksessa listalla mutta ei ole ihan kiireellisin juttu. Joistakin muista malleista olen kuullut mutta saattavat olla ns kokoelmalaitteita. Kaipaisin kuvaa jossa on solenoidi moottorin alapuolella. Sopii ainakin Carcano-runkoisiin.

Sopivuus
Boschin vanhempi versio ja sen muun merkkiset rinnakkaismallit sopivat isolohkoisiin niin kauan kuin käytössä on Carcanon tai Tontin suunnittelema runko. Yli 1000 cc malleissa näistä alkaa voima uupumaan. Kaikkiin malleihin sopii nykyinen yleisesti käytetty Valeo -merkkinen alennusvaihdestartti tai sen kopiot.

Kaikki eivät ole ristiinsopivia
Uudemman tyyppinen (1200 8V-moottorit) Bosch käynnistinmoottori käy ainakin kuusivaihteisiin C.A.R.C. -voimansiirtomalleihin mutta ei viisivaihteisiin. Tulee vaikeuksia vapaavalon anturin kanssa. Voi sopia jos anturin ottaa kokonaan pois ja tulppaa reiän.

Valeo sopii V10 - 8:n venttiilisiin koneisiin
V10 Centauron Wittnerin suunnittelemaan runkoon sain vain sopimaan sen mikä siihen on tarkoitettukin: Valeo.

Planeettavaihteellinen
Se onkin kevein näistä ja paras vääntömomentiltaan. Koska siinä on hammaspyörävaihde alentamassa korkeakierroksisen moottorin kierrosluvun vääntömomentiksi.

Suoravetoisia
Muut startit ovat suoravetoisia ja niissä on, kuten Valeossakin, 9 -hampaiset hammaspyörät.

Kuva starttien sisäsivulta.

Yleisiä
Jokapaikan Valeo, uusi Bosch ja vanha Bosch. Kaksi vasemmanpuolesta ovat alennusvaihteisia ja oikealla suoravetoinen joka tarvitsee suuren virran. Tähän kun saisi vielä jostain vertailtavaksi vanhan Lucas-startin. Niitäkin joissain Guzzi-malleissa oli ensiasennuksena. Se on vielä isompi.

 Sama järjestys mutta startit "julkisivun" puolelta.

Koko pienentynyt
Uusi ja vanha Bosch ovat rakenteeltaan liki identtisiä. Koossa on eroa.

Merkittävin ero on pituuksissa.

Painossa on myös eroa
Vanha Bosch on vain hieman pidempi kuin Valeo mutta liki tuplasti paksumpi.

 Kiinnityspinnat ja kierrereiät.

Solenoidin sijainti ratkaisee
Tässä näkyy ero miksi uusi Bosch ei sovi vanhoihin malleihin. Vasemmalla vanha ja keskellä uusi Bosch.
Uudessa Boschissa on solenoidi kiertyneenä, tästä suunnasta katsottuna, vastapäivään, verrattuna kiinnitysreikiin. Vaikka myös Valeossa tilanne on sama, sen solenoidi on lyhyempi ja hoikempi.

 Valeo Californiassa.

Vapaavalon kytkin on tiellä
Tässä näkyy miten Valeon solenoidi mahtuu nippanappa vanhan isolohkon 5-vaihteisen kupeeseen. Johtimien asennuksessa pitää olla tarkka sillä tuossa kuparimutterisessa navassa on akun koko kapasiteetti läsnä. Suosittelen jos vanha Bosch tai Lucas pettää.

Uudempaan vaihteistoon sopii
Vapaavalon kytkin on hieman uudemmassa versiossa ylempänä joten silloin starttien yhteensopivuus paranee.

 Uuden mallin Bosch Californiassa: ei sovi.

Ei sovi mitenkään
Solenoidi on paksumpi ja taaempana. Kiinnityspultit  ja niiden kierrereiät eivät osu vastakkain. Hieman uudemman viisivaihteisen kanssa uusi Bosch ilmeisesti toimii koska vapaavalon kytkin on hieman ylempänä ja syvennyksessä.

Uusi Bosch.

Hankalasti
Tästä kiikastaa vanhassa 5-vaihteisessa. Vapaavalon anturi on tiellä.

 Uusi Bosch Brevassa. Sopii.

Kuusivaihteisen kyljessä
Brevaan sopii tietenkin myös Valeo joka on 1100-mallissa vakiona.
Maajohto pitää olla irrotettu akusta kun startin kanssa touhuillaan. Tähän uuteen Boschiin pitää virtajohto ja ohjausvirtajohdin kytkeä kun startti on vielä irtaallaan. Ettei käy niin kuin tässä on käynyt: johtimen kiinnitysmutteria kiristettäessä napoja toisistaan eristävä bakeliittieriste on murtunut.

 Uusi Bosch mahtuu saman kotelon alle kuin Valeokin.

Brevan startin suojakotelo sopii myös Californiaankin.

Norge 1200 ja Sport 8V
Boschin uudempi käynnistimoottori piilee vakiona Norgen katteiden alla. Iso moottori vaatii järeän käynnistimen.

Rakenteessa ei isoa eroa
Uutta Boschia en ole purkanut mutta perusperiaatteet kokoonpanossa ja rakenteessa näyttäisivät olevan pitkälti samat. Paitsi että kenttäkäämin rautapesä ei ole enää hitsaamalla koottu vaan "palapelisidoksella". Vanha Bosch on rakenteeltaan jämäkkä ja toimintavarma hieman liian pienestä tehostaan huolimatta.

Halvin ja yleinen
Valeo on näistä kaikista "leluin" muovisista hammaskehistään ja suuremmasta huoltotarpeestaan johtuen. Hiilet siihen kannattaa vaihtaa mutta isomman vian sattuessa se heitetään pois ja korvataan uudella. Uuden hinta vaihtelee 130 - 200 Euron tietämissä ostopaikasta riippuen.

Osia saa
Varaosia, kuten hiiliä, saa näihin kaikkiin startteihin myös autotarvikeliikkeistä. Muita varaosia, kuten solenoideja ja bendix-kytkimiä saa Boscheihin Bosch-merkkiliikkeistä ja mahdollisesti niistä liikkeistä jotka myyvät Boschin "itämaakopioita".

Pikkulohkoiset testaamatta
Koitan tutkia jossain sopivassa tilanteessa myös miten on em. Valeon kohdalla sopivuus vanhempiin pikkulohkoihin. 

Muutakin kokeilematta
Isolohkoista sopivuus V11 -malleihin on myös selvittämättä. Mahtuuko uusi Bosch Valeon tilalle kun kyseessä on vanhempi kuusivaihteinen vaihteisto?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti