tiistai 27. joulukuuta 2011

Kierteen korjausmenetelmä


Alkuperäinen ja sen kopiot
Kun Helicoil -nimiseltä kierrekorjausmenetelmältä patentti vanheni niin muutkin kykenivät hyödyntämään kyseistä menetelmää.

Kopio voi olla parempi
Itselleni hankin samanlaisen Filtec -merkkisen korjaussarjan kuin oli käytössäni työskennellessäni lentokoneteollisuuden ja avaruusalusten parissa. Siellähän laitettiin osiin jo valmiiksi irtokierteet niiden suuremman lujuuden vuoksi.

Asennustyökalu edistyneempi
Insertit eli korjauskierteet on molemmilla valmistajilla samanlaiset mutta asennustyökalut on kehitetty Filtecillä pidemmälle.

Parantaa lujuutta
Helicoil-kierteellä on ominaisuus joka tekee Helicoililla korjatusta kierteestä suuremman vetolujuudeltaan kuin on alkuperäinen kierre. Kaikissa materiaaleissa. Mitä pehmeämpi perusaine sitä varmempi kiinnitys pelkkään perusaineeseen tehtyyn kierteeseen verrattuna. Esimerkiksi hiilikuituun tai sitä pehmeämpään muoviin laitettu kierreinsertti mahdollistaa lujan ruuvikiinnityksen.

Ei tarvita pidempiä
Usein kysytään että mistä saisi pidempiä kierreinserttejä. Ei niitä määräänsä pidempiä saa. Yllä oleva teksti kertoo miksi ei tarvita pidempää. Mutta jos kuitenkin haluaa laittaa jostain sellaisesta syystä jota minä en tiedä, tosi pitkän kierteen, niin laittaa sitten kaksi tai useampia inserttejä peräjälkeen. Ne eivät kuitenkaan asetu välyksettömäksi toisiinsa vaan väliin jää irtokierre-elementin irti lyötävän "koukun" pituinen tila. Siitä ei ole haittaa jos kierre on asennettu oikein. Mutta tämä mahtaa olla täysin poikkeuksellista enkä ole kuullut koskaan niin meneteltävän. Yleensä elementtejä pitää lyhentää koska kierteen pituus asennuskohteessa on lyhyt.

Tilantarve pieni
Merkittävä etu on myös siinä että Helicoilin asentaminen säästää perusmateriaalia eli insertin vaatima lisätila on pieni kierreholkki-tyyppisiin insertteihin verrattuna tai että reikä kierteiteään suoraan isompaan kierrekokoon esim M8 --> M10. Helicoililla tehdyllä korjauksella alkuperäinen ruuvikoko säilyy.
 
Valmistaja: Filtec

Yleisimmät koot
Korjaussarja 6, 7, 8 ja 10 mm karkeakierteisiin. Näillä pärjää useimmissa korjauksissa.

Piti hankkia erikseen
Ainoa puute on että setissä ei ole mukana korjauskierteen tapeille tarkoitettuja osamilliporia.
Korjatessa ei poria juuri tarvita mutta neitseelliseen materiaaliin laitettaessa osamilliporista olisi apua. Ne piti hankkia erikseen. Olen onnistuneesti asentanut mm hiilikuitulevyyn haponkestäviä kierreinserttejä. Myös jotkin muut ei-metalliset materiaalit paranevat kierrekiinnityksen suhteen tällä menetelmällä.

Lisähankinta työvälineineen.

Lisäosa
Lisäksi olen hankkinut M12x1,25 mm hienokierteen korjaussetin. Yleinen tulpan kierteen ja pyöränpultin koko. (Autossa) (Pussissa väärä teksti)

Vaatimattomampia lisäosia lisää
Jatkossa tuskin ostan enää lisäosia tähän sarjaan vaan todennäköisesti ryhdyn hankkimaan samaan patenttiin perustuvia Recoil -kierteenkorjaussarjoja sille kierteelle kuin on kulloinkin tarpeen. Edustuksia on usealla yrityksellä. Itseäni lähimpänä on IKH. Tosin heidän tuotemerkkinsä on V-coil. Niitä myydään joko sarjana tai erikseen. Asennusarja ei ole kovin professionaalinen mutta silläkin taitavasti toimien onnistuu.

Lähes kaikkiin kierrekokoihin
Erityistä näissä kaikissa sarjoissa on se että jokaiselle kierrekoolle ja nousulle on vähintäänkin omat kierretappinsa jotka poikkeavat standardimitoitetuista työkaluista. Usein myös asennustyökalutkin ja porat, riippuen valmistajasta, kuuluvat settiin. Pelkällä korjauskierteellä ei tee mitään.

Ei tee tiiviiksi
Tavallinen kierre, kuten irtokierrekään ei ole kaasu- tai nestetiivis. Sitä varten pitää ruuvin kannan alle laittaa tiiviste. Usit, alumiiniä tai kuparia.

Homma menee vaiheittain näin
  1. Todetaan tarvittavan korjauskierteen koko ja pituus ja valitaan korjauskierteen tyyppi sen mukaan.
  2. Porataan vioittunut kierre pois mutta ehyttä ainetta kierteen ympäriltä ei saa poistaa yhtään.
  3. Puhdistetaan reikä hyvin. Viimeistään tällöin määrittyy korjauskierteen pituus.
  4. Kierteitetään reikä korjaussarjan omalla erikoiskokoisella kierretapilla.
  5. Puhdistetaan syntynyt kierre.  
  6. Asetetaan kierre-elementti vääntimeen.
  7. Katsotaan miltä kohtaa kierre alkaa ja ryhdytään kiertämään elementtiä aivan kevyesti painaen kunnes kierre vetää jo itse ja jatketaan pyörittämistä kunnes:
  8. Kierteen loppupää on saavuttanut kappaleen pinnan. Siitä kierretään vielä vähintään 1/3 - 3/4-kierrosta kierteen loppupäätä pinnan tason alle. Nostetaan asennusväline pois ja tarkastetaan onko kierre asettunut hyvin paikoilleen. Voidaan tarvittaessa kiertää lisää. 
  9. Katkaistaan asennussarjan tuurnalla, terävästi sitä vasaralla napauttaen, kierteen päässä ollut mutka irti. Se pitää saada pois reiästä. Kokeillaan kierteen toimivuus asianmukaisella pultilla.
  10. Jatketaan samoin kun käytössä olisi alkuperäinen kierre.
Pidetään vaikeana
Usein kuulee tämän kierteen suhteen epäilyksiä. Uskoisin että se johtuu siitä että ei tiedetä miten korjauskierre asennetaan oikein tai sitä on yritetty puutteellisin välinein.

Jos tulee sutta
Epäonnistunut kierreasennus poistetaan reiästä vetämällä se yläpäästään suoraksi tai kierretään erityisellä erikoisulosvetimellä.
Tämän irtokierretyypin etuna on se että se parantaa paljon kierrereiän lujuutta koska kierre-elementti suuntaa voimaa kierteestä perusaineeseen eikä kierteelle kohdistuva voima suuntaudukaan enää pultin suuntaisesti perusaineeseen.

Tyypillisiä epäonnistuneita asennuksia
  • Asennettu liian lyhyt kierre-elementti.
  • Asennettu liian pitkä kierre-elementti päättyvään reikään. Kierre kapenee alapäästään eikä ruuvi mene pohjaan asti.
  • Kierre-elementti hypännyt yhden tai useamman kierteen yli. Johtuu liiallisesta painamisesta tai huonosti tehdystä kierteestä.
  • Jätetty kierre-elementin pää liian ulos: kappale ei kiristy koska kierteen pää jää esim. tiivistepintojen väliin.
  • Kierre-elementti on liian pitkä ja se jää kappaleen vastapuolelta törröttämään.
  • Kierre-elementtiä on yritetty kiertää väärään suuntaan. Se ei onnistu. Auki kierrettäessä elementti vain kiristyy paikoilleen entistä enemmän ja elementin alapää vioittuu.
  • Katkaistua "koukkua" ei ole poistettu.
  • Katkaistu koukku on kadonnut rakenteen sisään.
  • Kierretappi on kulunut tai on käytetty väärää kierretappia tai elementtiä.
  • Kierretapilla kierretty reikä vinoon alkuperäiseen reikään nähden: tapahtuu helposti pehmeillä metalleilla kuten alumiinilla.
  • Mikään sarjan kierretapeista ei ole "oikea kierretappi" mihinkään.
  • Tavallisella kierretapilla ei voi tehdä helicoil-asnnusta.
Teknisesti ylivoimainen
Helicoil on laajan tietämäni mukaan paras kierteenkorjausmenetelmä ja mm Nasan ja Esan sekä eri lentokonevalmistajien hyväksymä tähän tarkoitukseen. Asentajilta vaaditaan hyväksytty koulutus ja koe em piireissä asennuksen suorittamiseksi. Koulutuksen olen saanut työn ohessa avaruusalusvalmistuksessa. (Kts. XMM ja Rosetta) Kuten myös monia muita taitoja. Ohessa tein miehittämättömiä motorisoituja lentolaitteita Puolustuslaitokselle ja tutkalaitteita ruotsalaisille kahta eri tyyppiä, 1 ja 2. Sitä ennen Hornetien runkorakenteita ja muita ilmailulaitteita.
Jos on kysyttävää niin sekin sopii.

Korvaavaa asennusta
Lienee pyhäinhäväistys jonkun puritaanisemman mielestä mutta tässä eräänä päivänä erään brittipyörän lohkojen kärsineet kierteet uusittiin siten että vanhat tuumaiset kierteet porattiin auki ja tehtiin niiden sijaan vastaavat metriset Helicoil-kierteet. Samalla kierteen nousu, verrattuna alkuperäiseen, tiheni eli kiinnipysyminen varmistui ja käyttöön tulivat muutoin alkuperäistä vastaavat mutta ruostumattomasta teräksestä valmistetut ruuvit. Kannat ruuveista kevyesti hiekkapuhalsin etteivät kiiltäisi liikaa. Nyt sopivan kokoisia pultteja löytyy koneeseen helpommin, jopa halpamarketin hyllystä.

Tuumakoot
Toki kaikkia tuumakokoja on yleisesti saatavissa. Tammer Diesel ja muut erikoiskoneistamot kyllä informoimat.

Huijareita liikkeellä
On käynyt ilmi että Helicoil-merkillä huijataan. Olen törmännyt sivuihin jotka väittävät että heidän korjauskierteensä ovat kuin Helicoil-kierre tai suorastaan väittävät että kyse on juurikin Helicoil kierteestä. No eipä ole. Helpoin tunnistaa alkuperäinen Helicoil tai sen patenttiin perustuva kierreinserttikopio on insertin rakenne. Se on rakenteeltaan kuin jousi eikä mikään sorvattu holkki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti